Kommentit
Maanantaina Martta menee Laaksolahteen lukijoita kuulemaan kello kolme. Tulkaahan tekin!
Vuosi sitten Laaksolahden kirjastoon oltiin järjestämässä koko perheen tapahtuma, jossa alueen yhdistykset ja muut toimijat olisivat esitelleet toimintaansa. Tilaisuus oli tarkoitus pitää 16.3.2020. Koronarajoitukset 12. ja. 13.3. muuttivat suunnitelmat ja näiden päivien aikana kaikkien osallistujien kanssa sovittiin tapahtuman siirtämisestä. 14.3. tästä tiedotettiin uutiskirjeellä ja siinä peruttiin myös muut kevään 2020 tilaisuudet.
Tapahtuma on edelleen tarkoitus järjestää, m***a toistaiseksi se ei ole mahdollista. Aika näyttää, joko syksyllä 2021 tilanne on riittävän turvallinen tällaiselle toiminnalle.
Jupperin koulun johtokunta käsitteli kokouksessaan 23.4. Jupperin 2. siirtokelpoisen koulurakennuksen (P2) sijoittamista koulutontille. Johtokunta katsoo parhaaksi vaihtoehdoksi rakennuksen sijoittamisen kirjaston paikalle. Jos Tilapalvelut päättää rakennuksen sijoittamisesta tämän mukaisesti, on varmistettava, että samanaikaisesti kaupunki päättää, missä tiloissa ja missä laajuudessa kirjaston toiminta jatkuu alueella, jotta emme jää kokonaan ilman kirjastoa.
Johtokunta päätti esityksen mukaisesti:
"Tilapalvelut liikelaitos on esittänyt kolme vaihtoehtoa P2 -rakennuksen sijoittamisesta koulutontille. Esittelijä käy kokouksessa läpi tilapalveluiden vaihtoehdot VE1, VE2 ja VE3. Paras vaihtoehto P2 -rakennuksen sijoittamista on VE3 -suunnitelman mukaisesti niin, että koulun tilaohjelma toteutuu jo suunnitellun alustavan tilaohjelman (luonnos 22.11.) mukaisesti ja niin, että VE3 -rakennuspaikalla olevan, koulun oppimisympäristönäkin toimivan Laaksolahden kirjaston toiminta alueella jatkuu."
Tilakeskus on tehnyt kolme vaihtoehtoista ehdotusta Jupperin koulun toisen paviljongin paikaksi. Yksi niistä on Laaksolahden kirjaston kannalta tuhoisa. Sen mukaan kirjasto purettaisiin ja omatoimikirjaston tilat sijoitettaisiin toiseen siirtokelpoiseen koulurakennukseen. Kirjaus jättää avoimeksi, tulisiko kirjastoon muuta kuin minimimäärä kirjahyllyjä, olisiko opiskelijoille ja tietokoneille riittävästi tilaa ja olisiko enää ollenkaan tilaa tapahtumille ja lehtisalille.
Espoon kaupunginkirjasto on juuri palkittu maailman parhaana kirjastona ja sitä ei pidä pilata lyhytnäköisillä päätöksillä. Kirjastosta ei voi tehdä sijaiskärsijää koulun tilaongelmaa ratkaistaessa. Lähikirjasto on tärkeä alueen asukkaille. Myös koulu ja oppilaat käyttävät sitä ahkerasti ja monelle opiskelijalle se on paras paikka opiskeluun.
Hyvää Kalevalan päivää!
Tänään klo 14-16 Gallen-Kallelan museossa on tilaisuus testata, kuinka hyvin tunnet Kalevalan ja erotatko sen tekoälyn luomasta runoudesta.
Vapaa pääsy
Lähikirjastomme omat ja lainatut tuolit olivat käytössä viimeistä paikkaa myöten, kun Rauli Virtanen kertoi yli 70 hengen yleisölle maailman nykytilasta ja kokoamistaan kertomuksista maailman meriltä ja satamista.
Ensi maanantaina tupa on täynnä Laaksolahden kirjastossa vähän pienemmällä väkimäärällä.
Kirjastossa 26.9. vieraillut espoolainen Helena Miettinen palkittiin Turun kirjamessuilla. Onnittelut!