leimat.fi

23/09/2023

Leimojen tunnistamista kello- ja korumuseo Kruunussa 23.9 klo 11-14.

01/07/2023

Fiskarsin Antiikkipäivät parhaillaan menossa. Tervetuloa!

26/01/2023

”JÄTTIYLLÄTYS”
Huutokaupoista pelkän kohdekuvauksen ja esittelykuvan perusteella ostaminen ilman ennakkonäytössä käyntiä saattaa toisinaan tuoda yllätyksiä. Esimerkiksi 1800-luvun alun hopeisen pikarin kohdalla maininta ”pieni halkeama” todellisuudessa tarkoitti sitä, että hopeinen pikari oli muinoin lähes koko ympärysmitaltaan revennyt ja melko brutaalisti korjattu tinalla. Korjaus ei ollut täysin onnistunut, sillä pikarin alareunaan oli jäänyt nuppineulanpään kokoinen reikä, josta pikarin sisältö iloisesti kaaressa tyhjenee juoman nauttijan rinnuksille (tai vierustoverin silmään).

Oikea jättiyllätys oli kuitenkin taannoin hankittu vuonna 1789 Helsingissä valmistunut lusikka. Tulkitsin lähtöhinnan perusteella esittelykuvassa olevat kaksi lusikkaa ruoka- ja teelusikaksi. Onnistuneen huudon jälkeen lusikoita noutaessa paljastui suurempi lusikka ”jättilusikaksi” ja luulemani ”teelusikka” ruokalusikaksi. Jättilusikan pituus on 29 cm, pesän leveys 6,5 cm ja paino 134 g. Lusikka on niin sanottua vanhaa ruotsalaista mallia.

Jättiyllätyksen tuottanut lusikka on helsinkiläisen kultaseppä Henrik Johan Sohlbergin (1734-1803) valmistama. Sohlberg oli saanut oppinsa helsinkiläisen kultaseppä Anders Ekholmin työhuoneella 1756-1762, oli ollut pari vuotta sen jälkeen opiskelemassa Tukholman tarkastuskonttorissa ja suoritti mestarinäytteen 1766. Reilut parikymmentä vuotta työhuonetta pidettyään Sohlberg luopui ammatinharjoittamisesta 1791, siirtyen vilja- ja ruokatavarakauppiaaksi. Hän menestyi sekä käsityöläisenä että liikemiehenä mainiosti omistaen lopuksi kaupunkiasuntojensa lisäksi muun muassa useita kartanoita Helsingin ympäristöstä. Erään arvion mukaan hän oli mahdollisesti jopa suurin maanomistaja Helsingin pitäjässä. Suvun kannalta ilo oli tosin lyhytaikainen, sillä hänen poikansa sai hävitettyä koko omaisuuden.

Jalometallileimojen lisäksi lusikan päässä on omistajan leima, de la Motte suvun vaakuna. He olivat Suomeen 1500-luvulla tullutta vanhaa ranskalaista aatelissukua, jonka jäsenet palvelivat lähinnä sotilaina. Suku oli aikaa myöden kirjattu myös Ruotsin (Suomi kuului tuolloin osana Ruotsiin) ritarihuoneen rekisteriin. Suvun henkilötietojen perusteella lusikan on todennäköisesti aikoinaan hankkinut silloinen sotilasarvoltaan kapteeni Jakob Reinhold de la Motte (1753-1830). Hän palveli Sveaborgia (nyk. Suomenlinna) tukikohtanaan pitäneessä saaristolaivastossa ja osallistui oletettavasti täten vuosina 1788-1790 riehuneeseen Kustaa III:n sotaan, jonka aikana käytiin useita meritaisteluita. Jakob Reinhold de la Motte avioitui heti sodan jälkeen 1791. Saattaa olla, että hopeisia ruokailuvälineitä on alun perin hankittu tulevia häitä varten, jonka ajankohta kuitenkin siirtyi sodan johdosta. Sittemmin on lusikka kaiverruksesta päätellen nähtävästi siirtynyt myöhemmin hänen tyttärensä pojan häälahjana jälkipolville. Suku sammui mieslinjalta vuonna 1886. Jakob Reinhold de la Motte omisti aikoinaan nykyisen Vantaan alueella sijaitsevan Nissbackan kartanon, alueella toimii nykyisin kuvanveistäjä Laila Pullisen veistospuisto.

Lähteet:
Borg, Tyra: Guld- och silversmeder i Finland 1373-1873, 1935
Haga, Marcus: Leimallista-Kulta- ja hopeaseppämestareita Helsingissä, teoksessa Made in Hki
1700-2012 (2011)
www.adelsvapen.com/genealogi/

01/01/2023

Hyvää alkanutta vuotta 2023 – Gott nytt år 2023

13/12/2022

”Pakolaishopeaa”
Kuvan pikarin on valmistanut turkulainen kultaseppä Michel Biörman, toimessa 1684-1720. M***a miksi leiman mukaan Tukholmassa?
Michel valmistui kultaseppämestariksi Turussa 1684. Hän oli saanut oppinsa isänsä, turkulaisen David Jönssonin työhuoneella, joka puolestaan oli oppinut ammatin isältään Jöns Anderssonilta. Mestariksi valmistuttuaan Michel oli anonut lupaa liittyä Tukholman kultaseppien ammattikuntaan, jotta hänen oppipoikansa saattoivat käydä hakemassa oppia myös sieltä. Useat anomukset jäivät eri syistä kuitenkin toteutumatta. Joten työura Turun kultaseppien ammattikunnassa jatkui. Hänen töistään tunnetaan muun muassa näyttävä Turun räätälinkisällien tervehdysmalja vuodelta 1693.
Suureen Pohjan sotaan (1700-1721) liittyy isovihaksi kutsuttu venäläisten miehitysaika Suomessa 1713-1721. Isovihan aikana tapahtui järjestelmällistä arvoesineiden ryöstämistä ja käsittämättömiä väkivallantekoja. Tästä syystä muun muassa turkulaiset kultasepät, joita silloin oli toimessa kolme, siirtyivät/pakenivat kesällä 1713 perheineen Tukholmaan. Niin myös Michel Biörman. Hän anoi vuonna 1714 lupaa kultasepän ammattinsa harjoittamiseen Tukholmassa. Biörman sai luvan työskentelyyn ilman oikeutta kisällien kouluttamiseen. Hän sai kuitenkin myöhemmin luvan ottaa poikansa oppiin, koska sodan vuoksi ei Turun kultaseppien ammattikunta käytännössä toiminut ja voinut myöntää lupaa. Biörmanin tuotannosta Tukholman ajalta tunnetaan ainakin lusikka ja pikari vuodelta 1715 sekä kuvan pikari vuodelta 1718.
Vuonna 1716 Michel Biörman nimitettiin väliaikaiseksi Turun oltermanniksi eli kultaseppien ammattikunnan esimieheksi aiemman oltermanni Meyerin kuoltua. Biörman sai toistaiseksi haltuunsa ammattikunnan asiakirja-arkun ”siksi kunnes Jumala auttaa meidät jälleen Turkuun”. Michel Biörman ei koskaan tätä Turkuun paluuta kokenut, sillä hän kuoli Tukholmassa maaliskuussa vuonna 1720.
Biörmanien suvun kultaseppäperinne silti jatkui, sillä Michelin poika Hinrich Biörman hyväksyttiin mestariksi sodan päättymisen jälkeen Turussa vuonna 1723 ammattikunnan saatua toimintansa jälleen käyntiin. Hän oli aloittanut opintonsa isänsä ohjauksessa Tukholmassa 1717, jossa hän myös mestarityönsä valmisti 1721 turkulaisen isovihaa paossa olleen Jacob Biörkin työhuoneella. Turkuun ammattikunnan mestarit, kuten myös Hinrich Biörman, palasivat kesällä 1722. Hinrich ei ollut kovin onnekas alalla, sillä hän kuoli Turussa varattomana jo 1734 ja jouduttiin hautaamaan ammattikunnan kustannuksella. Häneen päättyi suvun neljässä polvessa harjoitettu kultasepän ammatti. Suku oli alkujaan Porista (Björneborg), johon Michelin ottama sukunimi viitannee.

Lähteet:
Borg, Tyra, Guld- och silversmeder i Finland 1373-1873, 1935
Hohda hopea, Turkulaista jalometallisepäntyötä keskiajalta nykypäivään, Turun maakuntamuseo 2005
Hohto-Lyster, Suomalainen hopea 1600-1830, Kansallismuseon julkaisuja 15, Helsinki 2018
Svenskt silversmide, Guld- och silverstämplar 1520-1850, 2000

11/08/2022

Kelloseppäkoululla, jalometalliluokassa myös leimojen tunnistamista. Tervetuloa!

Espoo päivän kunniaksi Kelloseppäkoulu järjestää Avoimet ovet -tapahtuman. Mahtava tilaisuus tutustua toimintaamme!

22/12/2021

Leimatoimikunta toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista joulua!

01/10/2021

Lokakuun piristykseksi Tuomas Hyrskyn kertomus:

Pikkuotus ja sen sukulainen

Hopeaesineiden keräilijänä silmiini sattui taannoin eräässä huutokauppaluettelossa erikoinen Porvoossa Gustaf Lönnqvistin vuonna 1838 valmistama esine. Ensiajatuksena epäilin sitä hammastikkutelineeksi. Ketään muuta esine ei näyttänyt kiinnostavan sillä ainoana huutajana sain sen lähtöhinnalla.
Esineen kotiuduttua totesin sen olevan epäilemättä maustesirotin, sillä esineessä jalustalla olevan pikkuotuksen yläosan sai irti. Yläosan yhteydessä on myös otuksen suussa oleva kasviaihe, josta näyttää osa olevan kadoksissa. Esineen kiillotuksen yhteydessä selvisi, että tuo irrotettava yläosa oli tarkoituksella patinoitu tummaksi. Hämmästyttävä esine ja otus, jonka kaltaista en kirjoistani löytänyt. Aikani ihmeteltyä otin yhteyttä Porvoon museoon ja kysyin, onko tällainen otus heille tuttu. Hämmästykseni oli suuri, kun museosta ilmoitettiin, että heidän kokoelmistaan löytyy vastaavanlainen, sama seppä ja valmistusvuosikin oli sama 1838. Malli on sama, ainoastaan koristekaiverruksissa on eroja. Heidän otuksensa oli kokonaan hopeanvärinen ja kasviaihe ehjä. Ehjän kasviaiheen mukaan kasvi on mielestäni pippuri. Tällä perusteella olen tullut käsitykseen, että minulla on mustapippurisirotin. Porvoon museon sirotin lienee siten valkopippurille, ellei siitä ole joskus puhdistettu tummennusta pois? Ovatko sirottimet tilaustyönä tehtyinä joskus olleet parina samalla ruokapöydällä vai onko näitä tehty suurempikin sarja myytäväksi jäänee arvoitukseksi. Samoin on tämän sympaattisen nelijalkaisen ja hännättömän otuksen lajimääritys vielä arvoitus.
Ilman huolellisesti tehtyä leimausta en olisi osannut etsiä apua Porvoosta, eikä tällöin otuksen sukulaista olisi löytynyt museon varastosta. Mahdollisesti teemme (minä ja pikkuotus) joskus vielä matkan Porvoon museoon sukulaista katsomaan.
Kiitokset avusta Porvoon museo/ Juha Jämbäck va. museojohtaja, kokoelmapäällikkö

02/08/2021

Suomalaisia jalometallileimoja esittelevä sivusto www.leimat.fi täytti 10 vuotta joulukuussa 2020. Sivusto perustettiin tarpeeseen saada mahdollisimman ajantasainen tiedosto vanhoista jalometallileimoista helposti saataville internetiin. Varsinkin keräilijät ovat olleet tyytyväisiä pystyessään antiikkikaupoissa ja kirpputoreilla käydessään helposti tunnistamaan leimoja kännykän välityksellä.

Toimikunta on alusta lähtien ollut läheisessä yhteistyössä Suomen Kultaseppien Liiton ja Tukesin kanssa. Toimikunta muodostuu neljästä alan ammattihenkilöstä, jotka omalla ajallaan harrastuspohjalta ylläpitää sivustoa ja tutkii jalometallileimoja.

Sivustoa perustettaessa olemassa oleva tieto kerättiin yhteen ja siirrettiin sähköiseen muotoon, jolloin pystyttiin tiedon etsimiseksi luomaan hakumahdollisuudet nimileiman tai kaupungin mukaan. Vanhat leimatiedot perustuivat pääosin Tyra Borgin teokseen kulta- ja hopeaseppien leimoista vuosilta 1373–1873, sekä näitä tietoja täydentäneisiin Museovirastossa työskennelleen Raimo Fagerströmin tutkimuksiin leimoista 1870–1920 luvuilta. Sitä uudemmat leimat ovat Suomen Kultaseppien liiton julkaisemista luetteloista. Pian kuitenkin huomattiin, että edellä mainitut tiedostot eivät olleet täysin kattavia. Uusia ennen tuntemattomia kultaseppiä ja leimoja löytyi toimikunnan jäsenten tutkiessa satoja kiloja jalometalliesineitä ja seuratessa netissä olevien huutokauppojen sivustoja. Tähän mennessä olemme löytäneet alun toistasataa uutta leimaa aiemmin tunnetuille kultasepille sekä lisäksi yli kuusikymmentä uutta aiemmin tuntematonta kultaseppää ja heidän leimansa. Nimileimojen lisäksi olemme löytäneet myös uusia ennen julkaisemattomia paikkakuntaleimoja.

Tuntemattomia nimileimoja tunnistettaessa on hyväksi tietolähteeksi osoittautunut vanhat sanomalehdet. Näissä on usein kultaseppäliikkeiden mainoksia ja uutisia esimerkiksi murroista ja konkursseista. Lisäksi lehdissä saattaa olla muitakin mielenkiintoisia alaamme koskevia tietoja. Esimerkiksi vaasalaisesta kultasepästä, jolla oli oma kruunuleima tai vuonna 1925 julkaistu viipurilaisen kulta- ja kelloseppä Anselm Aallon ilmoitus, jossa hän kutsuu kaikki paikkakunnan kulta- ja kellosepät saapumaan joukolla kahvila Kulmaan illalla klo 7 kahville. Kahvitilaisuus juhlisti hänen suorittamaansa leimaustutkintoa, jota paikkakunnan kulta- ja kellosepät olivat ilmoituksen mukaan ”suurella työllä ja vaivoja säästämättä” viimeiseen asti koettaneet saada estetyksi.

Toimikunnalle tulee myös leimojen tunnistuskyselyitä. Niistä noin puolet liittyy suomalaisiin leimoihin ja loput ulkomaalaisiin. Vaikka tietotaitomme on kotimaisissa leimoissa, pyrimme tunnistamaan myös ulkomaalaiset leimat. Joskus meiltä on kysytty myös puutuolien ja valaisimien leimoista.

Tietojen tutkimisen ja internetissä sekä Facebookissa vaikuttamisen lisäksi olemme osallistuneet omalla osastollamme antiikkimessuille sekä muihin tapahtumiin tunnistamalla leimoja ja jakamalla tietoa. Olemme pyrkineet innostamaan ihmisiä arvostamaan vanhoja jalometalliesineitä sekä säilyttämään ja käyttämään niitä vaihtoehtona sille, että hienot käsintehdyt esineet myytäisiin sulatettavaksi. Kiinnostusta näyttää olevan, sillä kolmikielisellä sivustollamme on vuosittain yli 100 000 käyntiä. Näistä noin 80 prosenttia on suomenkielisille sivuille ja loput suunnilleen tasan ruotsin- ja englanninkielisille sivuille. Sivustomme käsittää nimileimojen lisäksi myös paljon muuta mielenkiintoista. Jos et ole vielä käynyt sivustollamme, käy ihmeessä ja varaa paljon aikaa, sillä tietoa on paljon.

Kulta- ja Hopeaseppien Nimileimoja | Namnstämplar övar Guld- och Silversmedar | Gold and Silversmiths' Responsibility Marks

01/05/2021

Hyvää vappua ja mukavaa lukuhetkeä!

ERIKOINEN PITOISUUSLEIMA 750.S

Vuonna 1922 Uusikaarlepyyläinen kultaseppä Bertel Johannes Nilsson löi teelusikkaan hopeapitoisuusleiman 750.S, joka lähes sata vuotta myöhemmin pääsi kirjoitussarjamme aiheeksi.

Bertel Nilsson oli suorittanut leimaustutkinnon toukokuussa 1921 ja sen jälkeen avannut oman liikkeen Uudessakaarlepyyssä. Leimauslainsäädäntö ja pitoisuuslaskut olivat varmaan vielä hyvässä muistissa. Tuolloin voimassa olleen asetuksen mukaan pitoisuusleimat olivat tuhannesosaleimoja kuten nykyäänkin ja hopeapitoisuusleimana oli yksinomaan 813H. Numeroiden jälkeinen kirjain H tarkoitti ”hopeaa”. Samoihin aikoihin kuin Suomessa, myös Nojassa ja Tanskassa oli siirrytty tuhannesosaleimoihin ja heillä numeroiden jäljessä oli kirjain S (solv).

M***a miksi pitoisuus oli 750? Lusikan hiljattain havainnut kultaseppäkollega arveli mahdollisesti syyksi sen, että lusikka olisi valmistettu aikoinaan vanhoista rahoista. Tämä pitäneekin paikkaansa, sillä samoihin aikoihin kun lusikka tehtiin, sanomalehdessä oli Nilssonin liikkeen mainos, jossa hän kertoi tekevänsä ”kaikkia kulta- ja hopeasepän töitä sekä ostavansa kulta- ja hopearahoja”. Tuolloin 1920-luvun alussa kansalaisilla oli tallessa Suomen suuriruhtinaskunnan aikaisia kulta- ja hopearahoja, joiden materiaaliarvo oli korkeampi kuin nimellisarvo. Ennen vuotta 1918 lyödyissä 25 ja 50 pennin rahoissa hopeapitoisuus oli juuri 750, joten olettaa voisi, että juuri näitä rahoja oli käytetty raaka-aineena tässä teelusikassa. Hieman ihmetyttää, ettei Nilsson ole seostanut sulatustaan hopeapitoisuudellaan (868) korkeammilla hopeisilla 1 ja 2 markan rahoilla, jolloin hän olisi saanut laillista pitoisuutta 813. Alipitoisuuden vuoksi Nilsson joutui valmistamaan pitoisuusleiman 750 ja mahdollisesti ruotsinkielisenä lisännyt S-kirjaimen (silver) numeroiden jälkeen. Nilssonin leimasarja lusikassa sisältää kaikki muut leimat paitsi tarkastusleiman, joten hän lienee ollut tietoinen ettei kyseessä ollut tarkastusleimauskelpoinen pitoisuus.

Erkki Fredriksson kertoo kirjassaan ”Jyväskyläläistä hopeaa” (1990) kuinka Jyväskylässä Venäjän vallankumouksen (1917) jälkeen rahanarvonsa menettäneistä hopearuplista teetettiin runsaasti hopealusikoita Suomen itsenäisyyden alkuvuosina. (Ruplien pitoisuus oli 900 ja kopeekoiden 500).

Kultaseppä Bertel Nilsson toimi Uudessakaarlepyyssä vain muutaman vuoden. Vuonna 1923 hänellä oli loppuunmyynti. Nimileimatiedot kertovat Helsingissä vuosina 1928–1953 leimaavasta kultasepästä B. Nilsson, joka käytti nimileimaa BN. Hän lienee kertomuksemme Nilsson Uudestakaarlepyystä, sillä muita Nilssoneita ei ole suorittanut leimaustutkintoa tähän aikaan. Nilsson lienee siirtynyt Helsinkiin jo ennen vuotta 1928, koska jo aiemmin hänen liikkeensä Iso-Robertinkadulla ilmoittelee sanomalehdessä valmistavan ”kultasepäntöitä, monogrammeja, kaiverruksia yms.” Tarkennuksen vuoksi sanottakoon, että BN leimaa Helsingissä käytti vuosina 1912–1928 Bruno Nylund, joten Nilsson pystyi rekisteröimään tämän leiman itselleen vasta Nylundin lopetettua 1928.

Pieni teelusikka, paljon historiaa.

10/01/2021

Olemme päivittäneet paikkakuntasivustomme lisäämällä kuvan helpottamaan paikkakunnan hakua. Saimme hienon kehitysidean marraskuussa leimat-sivujen käyttäjältä. Toivottavasti tämä auttaa nopeammin löytämään oikean paikkakunnan.
www.leimat.fi/fi/paikkakuntaleimat

Kulta- ja Hopeaseppien Nimileimoja | Namnstämplar övar Guld- och Silversmedar | Gold and Silversmiths' Responsibility Marks

06/12/2020

Tänään vietämme leimat-sivujen 10-vuotis juhlaa. Juhlan kunniaksi kerromme tarkastusleiman historiasta.

Tarinaa katoavasta kruunusta

Maassamme on pitkät perinteet jalometallien tarkastuksessa. Jo 1600-luvulla oltermannit tarkastivat pitoisuuksia. Vuonna 1734 valtakunnassa otettiin käyttöön kolmen kruunun tarkastusleima. Suomen siirryttyä suuriruhtinaskuntana Venäjän alaisuuteen, tarkastusleimasta pudotettiin pois kaksi kruunua. Vuodesta 1810 lähtien tarkastusleimassa on ollut vain yksi kruunu. Kruunuleiman pohjamuotona säilyi jo kolmen kruunun leimassa käytetty ”kissantassun” muotoinen pohja. 1830- ja 1840-luvuilla käytettiin joissakin kaupungeissa kruunuleimaa myös ilman tuota kissantassun pohjamuotoa. Pienellä leimauspaikkakunnalla Kajaanissa vielä jopa 1860-luvulla, m***a tämä lienee poikkeustapaus. Kissantassupohjamuoto säilyi käytössä aina vuoteen 1940 asti, jolloin pohjamuodoksi tuli sydän. Tosin vanhat kruunuleimat käytettiin ensin loppuun, joten siirtymäaika näyttää jalometalliesineitä tutkiessa olleen joillakin leimauspaikkakunnilla jopa kymmenkunta vuotta.

Kotimaan kissantassu- ja sydämenmuotoisten kruunuleimojen lisäksi on käytössä ollut soikealla pohjalla ollut tuontitavaroiden tarkastusleimana ollut kruunuleima vuosina 1925–1998 ja harvinainen vientitavaroiden suorakulmaisella pohjalla ollut kruunuleima vuosina 1974–1998. Näistä leimoista luopumiseen vaikutti Suomen liittyminen Euroopan unioniin. Tuontileimasta luopumisen yhteydessä suunniteltiin jalometallialalle omaa ”joutsenmerkkiä”, jolla halutessaan olisi voinut leimata kotimaista tuotantoa olevan esineen. Suunnitelma jäi toteutumatta.

Vuonna 1995 tarkastusleimauksesta silloin vastannut Teknillinen tarkastuskeskus muuttui liikelaitokseksi ja jakautui kahteen osaan, Turvatekniikan keskukseksi (TUKES) ja vanhan nimen säilyttäneeseen Teknilliseksi tarkastuskeskukseksi (vuodesta 1998 INSPECTA). Tukes vastasi rekistereistä ja säädösten noudattamisesta, Inspecta puolestaan jalometallianalyyseista ja kruunuleiman lyönnistä. Tarkastusleimauskäytäntö muuttui vuonna 1999. Aiemmin kruunuleiman pystyi lyömään esineisiin useilla paikkakunnilla, m***a nyt tarkastusleimaus siirtyi pääsääntöisesti suoritettavaksi vain Helsingissä, jonne esineet oli lähetettävä tai tuotava. Suuret teolliset valmistajat saivat vielä kruunata omilla työhuoneillaan.

Vuonna 2001 jalometalliesineiden kruunaus eli tarkastusleimalla varustaminen tuli vapaaehtoiseksi. Tosin jo aiemminkin kevyet esineet olivat olleet vapautettuja tarkastusleimauksesta. Vapaaehtoisuuden myötä maksullinen tarkastusleimaus etenkin pienillä valmistajilla väheni. Lisäksi aikaa vievä, ylimääräistä työtä ja kustannuksia lisäävä esineiden lähettäminen Helsinkiin edesauttoi usealla valmistajalla päätöstä tarkastusleimauksesta luopumiseen. Vuonna 2017 Inspecta myi jalometallianalyysitoiminnan uudelle toimijalle. Tarkastustoiminnan ostanut yhtiö totesi hiljakkoin keskittyvänsä ydinliiketoimintaansa ja luopuvansa jalometallien tarkastustoiminnasta 31.1.2021. Näillä näkymin viimeiset kruunut Suomessa leimataan tammikuussa. Lähes 300 vuoden perinne katkeaa silloin.

29/10/2020

𝗞𝗔𝗨𝗡𝗜𝗦 𝗞𝗢𝗥𝗨 𝗢𝗬 𝟭𝟵𝟱𝟲–𝟭𝟵𝟴𝟵-𝟮𝟬𝟭𝟭

Moderneista koruistaan tunnetun Kaunis Korun perusti Martta Ritvanen (1910–2007) vuonna 1956. Korualaan hän oli perehtynyt toimittuaan tätä ennen Kalevala Korun toimitusjohtajana. Kaunis Korun koruissa käytettiin usein kotimaisia korukiviä, muun muassa yhtenä ensimmäisenä koruvalmistajana spektroliittia. Huomattava osa tuotannosta meni myös vientiin. Vuonna 1963 Kultaseppien lehdessä kerrotaan yhtiön korumalleja olevan jo kuutisensataa ja mallisto uudistuu ja lisääntyy koko ajan. 1980-luvun alussa malleja oli jo yli kaksituhatta. Korujen lisäksi yhtiö valmisti joitakin hopeaesineitä kuten kolme Wäinö Aaltosen suunnittelemaa kastemaljaa.
Vuonna 1989 yhtiön omistajaksi tuli Kalevala Koru Oy. Tällöin modernit korut siirtyivät Kaunis Koru nimen alle ja perinteiset korut jäivät Kalevala Koruun. Vuosituhannen vaihteen jälkeen Kaunis Koru sulautui Kalevala Koruun. Kaunis Korun nimileima säilyi leimausluetteloissa vuoteen 2011 saakka, joskin leiman käyttö lakkasi jo vuonna 2003.

𝟭𝟵𝟱𝟲–𝟭𝟵𝟴𝟵
Korujen valmistus tapahtui pääosin alihankintana usealla kultasepällä, jolloin he leimasivat omalla nimileimallaan, m***a leimasarjan viimeiseksi leimaksi lyötiin Kaunis Korun kahden seläkkäin kääntyneen k-kirjaimen muodostama tavaramerkki (logo). Yhtiöllä oli myös oma työhuone vuodesta 1968, joka käytti nimileimaa MKR (=Martta Kyllikki Ritvanen). Toimitusjohtaja Martta Ritvanen ei kuitenkaan itse valmistanut koruja, m***a suunnitteli kylläkin muutamia. Yhtiön korusuunnittelusta vastasivat alkuvuosina muun muassa Paula Häiväoja ja Jan Salakari, m***a sittemmin pääsuunnittelijaksi nousi Mirjam Salminen. Hän oli suunnitellut ensimmäiset korut yhtiölle jo 1960-luvun alussa. Pääsuunnittelijana hän toimi vuoteen 1983 asti.

Kaunis Korulle on valmistanut koruja muun muassa seuraavat kultasepät:
CS Christer Stenberg
HK Heikki Kaksonen
HN Helge Narsakka
KOP Kari Puranen
KSa Kari Saarinen
LN Leevi Nygren
N Osmo Narsakka
OLW Olavi Vehmersuo
OM Osvald Mättö
ONu Olavi Nupponen
PAR Pentti Roos
PH Pertti Hakuli
PRO Pertti Koskinen
ROM Rauno Mättö
SJK Santtu Kiviharju
TNu Timo Nupponen
UJK Urpo Kajander
kuvioleima 143 Valo-Koru

𝟭𝟵𝟴𝟵–𝟮𝟬𝟬𝟯 (𝟮𝟬𝟭𝟭)
MKR -leiman käyttö loppui Kalevala Korun ostettua yhtiön. Uuden omistajan, Kalevala Korun, nimileima näkyi alussa Kaunis Korun tuotteissa (?). Vuonna 1994 Kaunis Korun vanha logo rekisteröitiin nimileimaksi ja leima siirtyi täten leimasarjassa ensimmäiseksi, oltuaan sitä ennen design-leimana leimasarjan viimeisenä. Korumalleja yhtiölle uuden omistajan aikana suunnitteli muun muassa Kirsti Doukas, Marja Suna, Tony Granholm, Mari Saari, Marko Mäkelä, Miikka Westman ja Stefan Lindfors.

𝗔𝗥𝗩𝗢𝗜𝗦𝗔 𝗟𝗨𝗞𝗜𝗝𝗔, 𝗣𝗬𝗬𝗗Ä𝗠𝗠𝗘 𝗔𝗣𝗨𝗔𝗡𝗡𝗘. Emme ole täysin varmoja Kaunis Korun leimauskäytännöstä etenkin vuosina 1989–1994. Jos siis omistat Kaunis Korun tuotteen, jossa on vuosileima väliltä M8-R8, olisitko ystävällinen ja ilmoittaisit mitä leimoja leimasarjassa on. Myös viimeinen leimankäyttöaika on haussa, löytyykö vuosileimoja väliltä A9-K9?

16/08/2020

Elokuun aiheena kerrataan hieman leimauksen historiaa.

LEIMAT
Maassamme on pitkät perinteet arvokkaan kullan ja hopean leimaamisessa. Jalometallien pitoisuudet olivat tarkkaan määrätty jo 1400-luvulla ja tästä syystä vuonna 1485 annettiin määräys, että kulta- ja hopeaseppien oli merkittävä nimikirjaimensa valmistamiinsa esineisiin. Näin pystyttiin valvomaan, etteivät sepät tehneet esineitä alipitoisesta raaka-aineesta.

Puhdas kulta ja hopea ovat liian pehmeitä sellaisenaan koruihin sekä käyttöesineisiin. Sekoittamalla sulatusvaiheessa jalometallien joukkoon muita metalleja, useimmiten kuparia, saadaan käyttökelpoista ja kestävämpää seosta. Kiusausta sekoittaa liian paljon halvempaa kuparia jalometalliseoksiin pidettiin aisoissa ankarilla rangaistuksilla. Esimerkiksi elinikäiseen pakkotyöhön pääsi, kun jäi kolmannen kerran kiinni alipitoisesta seoksesta.

1600-luvulla tuli käyttöön kaupunkileima, joka kertoo missä kaupungissa esine on valmistettu. Sepät oli jo 1400-luvulta lähtien määrätty harjoittamaan ammattiaan vain kaupungeissa. Sepän nimikirjainten ja kaupunkileiman lisäksi esineisiin tehtiin niin sanottu Oltermannin viiva ammattikunnan vanhimman tarkastaessa esineen pitoisuuden. Tämä sahanterämäinen kuvio syntyi Oltermannin ottaessa kaivertimella esineestä hopea- näytteen.

Oltermannin viivan korvasi vuonna 1754 valtakunnallinen kolmen kruunun tarkastusleima. Samoihin aikoihin alettiin esineisiin lyödä myös valmistusvuoden ilmoittavia leimoja. Suomen siirryttyä Venäjän yhteyteen vaihtui kolme kruunua yhdeksi kruunuksi vuonna 1810. Tämä kruunuleima eli tarkastusleima on edelleen käytössä. Tänä päivänä tarkastusleima on vapaaehtoinen.

1850-luvulla käyttöön tulee ensimmäiset hopean pitoisuutta osoittavat leimat. Aiemmin hopeaa oli käytössä vain yhtä pitoisuutta, joten silloin ei erityistä pitoisuusleimaa tarvittu. Hopealeimoiksi tuli vanha luotimittayksikön 13L ja venäläis-peräiset 78 ja 84 zolotnik. Puhdas hopea on 16 luotia, joten pitoisuus 13 luotia vastaa siten noin 813 promillen hopeaa. Kultaesineitä alettiin valmistaa usealla pitoisuudella jo 1600-luvun lopulla.

1890-luvulla siirryttiin metrijärjestelmän myötä pitoisuuksissa tuhannesosaleimoihin, esimerkiksi hopeassa leimaan 813H. Tämä tarkoittaa, että esine oli valmistettu seoksesta, jonka hopeapitoisuus oli vähintään 81,3 %, lopun ollessa yleisimmin kuparia. Nämä tuhannesosaleimat ovat edelleen käytössä. Hopea on nykyisin yleisimmin leimattu pitoisuusleimalla 830 tai 925. Kulta puolestaan leimoilla 585 tai 750, vastaten 14 tai 18 karaattia. Vuosina 1895–2008 kultaleimat olivat määräysten mukaan soikealla pohjalla ja hopealeimat suorakaiteen muotoisilla. Vuodesta 2009 lähtien pohjamuoto on ollut vapaa. Leimattavat pitoisuudet ovat siis vaihdelleet eri aikoina. Käytössä olleet kulta- ja hopeapitoisuusleimat löydät leimat.fi sivustolta.

Suomessa myytävissä jalometallituotteista löytyy sekä jalometallisäädöksiin määrättyjä, pakollisia leimoja että vapaaehtoisuuteen perustuvia leimoja. Kaikki uusimmat tiedot löydät Turvallisuus- ja kemikaaliviraston eli TUKESin sivuilta.

17/07/2020

Kesä- ja heinäkuun tuplanumerossa pääsette tutustumaan Tillanderin suvun leimoihin. Kaikki leimakertomukset löytyvät myös leimat.fi sivustolta.

𝗧𝗜𝗟𝗟𝗔𝗡𝗗𝗘𝗥𝗜𝗡 𝗦𝗨𝗩𝗨𝗡 𝗞𝗨𝗟𝗧𝗔𝗦𝗘𝗣Ä𝗡𝗟𝗜𝗜𝗞𝗞𝗘𝗜𝗗𝗘𝗡 𝗟𝗘𝗜𝗠𝗔𝗧

Helsingin pitäjästä Pietariin kultasepän ammattia oppimaan lähtenyt Alexander Tillander suorittaa kultaseppämestarin tutkinnon Pietarissa vuonna 1860 ja perustaa oman verstaan. Leimaksi vakiintuu vinoneliö, jonka sisällä ovat nimikirjaimet AT.

Liike toimi Pietarissa vuoden 1917 vallankumoukseen saakka. Yhtiö onnistuu siirtämään varastonsa Helsinkiin ja jatkaa toimintaansa syksyllä 1918 Helsingissä yhdessä vanhan edustajansa, kultaseppä Viktor Lindmanin kanssa. Yhtiön nimenä on Lindman & Tillander ja nimileimana käytetään Lindmanin leimaa VL (𝗸𝘂𝘃𝗮: 𝗟𝗶𝗻𝗱𝗺𝗮𝗻-𝗧𝗶𝗹𝗹𝗮𝗻𝗱𝗲𝗿 (𝗩𝗟) 𝟭𝟵𝟭𝟵). Yhtiö siirtyy pian kokonaan Tillanderien omistukseen, nimi muuttuu A. Tillanderiksi ja nimileimaksi tulee tuttu AT. Leimaa käytetään seuraavina vuosikymmeninä sekä vinoneliön että soikean ja suorakulmaisen muotoisilla pohjilla. Myös pitkää rivileimaa A.TILLANDER käytetään ajoittain. (𝗸𝘂𝘃𝗮𝘁: 𝗔𝗧 𝘃𝗶𝗻𝗼𝗻𝗲𝗹𝗶ö (𝟭𝟵𝟯𝟮), 𝗔𝗧 𝘀𝗼𝗶𝗸𝗲𝗮 (𝟭𝟵𝟯𝟴), 𝗔.𝗧𝗜𝗟𝗟𝗔𝗡𝗗𝗘𝗥 𝗷𝗮 𝗮𝗹𝗶𝗵𝗮𝗻𝗸𝗸𝗶𝗷𝗮 𝗝.𝗧. (𝟭𝟵𝟯𝟵))

Tillanderin liike valmisti kunniamerkkejä jo vuodesta 1919 lähtien. Toisen maailmansodan aikana kunniamerkkien valmistuksesta vastasi tytäryhtiö Kunniamerkkitehdas Oy, joka käytti nimileimana KMT, yleensä vinoneliön muotoisella pohjamuodolla. (𝗸𝘂𝘃𝗮: 𝗞𝘂𝗻𝗻𝗶𝗺𝗲𝗿𝗸𝗸𝗶𝘁𝗲𝗵𝗱𝗮𝘀 (𝗞𝗠𝗧))

Sodan jälkeen liikkeen teollisesta koru- ja merkkituotannosta vastaa Koruteollisuus Tillander Oy, joka ottaa leimakseen kolmion sisällä olevan antennia muistuttavan T-kirjaimien yhdistelmän. Liikkeen myymälän työhuone jatkaa perinteisen AT leiman käyttämistä vuoteen 1980 saakka. (𝗸𝘂𝘃𝗮: 𝗞𝗼𝗿𝘂𝘁𝗲𝗼𝗹𝗹𝗶𝘀𝘂𝘂𝘀 𝗧𝗶𝗹𝗹𝗮𝗻𝗱𝗲𝗿 (𝟭𝟵𝟱𝟴))

Vuonna 1973 kolmioleimasta luovutaan ja teollinen tuotanto palaa vinoneliöleiman käyttöön. Siinä olevat nimikirjaimet AT ovat uudesti muotoiltu. Yhtiön nimi muuttuu samalla muotoon Oy Tillander Ab. Yhtiölle on myös rekisteröity timantin muotoinen T-kuvioleima. Vuonna 1977 Herbert Tillander myy Oy Tillander Ab:n osakkeista enemmistön liikkeen silloiselle johdolle. Vuonna 1984 liike myydään kokonaisuudessaan Armas Puolimatkalle. Liike muuttaa vuonna 1994 Helsingistä Turkuun Kupittaan Kullan entisiin tiloihin. Kesällä 2008 Konttisen perhe ostaa yhtiön Raimo Puolimatkalta. (𝗸𝘂𝘃𝗮: 𝗢𝗬 𝗧𝗶𝗹𝗹𝗮𝗻𝗱𝗲𝗿 𝗔𝗕 (𝟭𝟵𝟴𝟮))

Tillanderin teollisen tuotannon tultua myydyksi vuonna 1977, jatkoi yhtiön Aleksanterinkadun myymälä ja sen yhteydessä ollut työhuone toimintaa aluksi omistajansa nimellä Herbert Tillander Oy. Yhtiö vaihtoi nimeksi muutamia vuosia myöhemmin Oy A. Tillander. Taloudellisten vaikeuksien seurauksena yhtiö muutti vuonna 1992 nimensä Helsingfors Top-Juvel Ab:si ja teki sillä nimellä konkurssin. Suku osti konkurssipesän ja jatkoi uudestaan toimintaa nimellä Oy Alexander Tillander Ab, m***a myi liikkeen pian uusille omistajille. Nämä yhtiöt käyttivät vuosina 1977–1993 vinoneliöleimaa, jossa oli nimikirjaimet HT. Nykyisin yhtiö käyttää nimileimoina pitkää rivileimaa ATILLANDER sekä vinoneliöleimaa, jonka sisällä on päällekkäin kirjaimet AT.

Kultaseppä Torbjörn Tillander irrottautui sukuyrityksestä vuonna 1956 ja perusti Atelier Torbjörn Tillander nimisen liikkeen Helsinkiin. Liike käyttää nimileimaa TT, myöhemmin nimikirjaimet siirtyivät myös Tillandereille tuttuun vinoneliön muotoiselle leimapohjalle. Torbjörnin kuoleman 1992 jälkeen käsityönä koruja valmistava liike siirtyi hänen tyttärilleen Annette ja Tina Tillanderille (𝗸𝘂𝘃𝗮: 𝗧𝗼𝗿𝗯𝗷ö𝗿𝗻 𝗧𝗶𝗹𝗹𝗮𝗻𝗱𝗲𝗿 𝟮𝟬𝟭𝟱). He jatkoivat yhdessä liikettä vuoteen 2007 saakka, jolloin Annette Tillander perusti oman liikkeen, m***a hän omistaa edelleen puolet Oy Atelier Torbjörn Tillander AB:sta. Annette Tillanderin oma liike käyttää nimileimaa ATT.

17/05/2020

Nyt pääsemme tutustumaan Hans Kumlinin tietä kultasepäksi.

OPPISOPIMUS

Olin keväällä 1959 valmistunut Helsingin Sturenkadun Ammattikoulusta metallilinjalta. Kesätyöpaikan jälkeen menin Helsingin työnvälitykseen koulutodistus mukanani.
Kun virkailija esitti minulle kultaseppäoppilaspaikkaa, kiinnostuin kovasti ja menin annettuun osoitteeseen ja firmaan heti.

Tietoni kultasepänalasta rajoittui siihen mitä olin näyteikkunoista nähnyt, sen vuoksi Korkeavuorenkatu 19 Kihlmanin talon pimeän porttikäytävän rähjäisen oven takaa avautuva käytävä hämmensi minua. Hopeaseppä Veikko Reinikka ja kultaseppä Sakari Laine olivat perustaneet yhteisen toiminimen Reinikka & Laine. He olivat entisiä työtovereita Kaksosen verstaalta. Huomasivat varmasti, että työhuoneen taso oli minulle yllätys, m***a hyväksyivät minut oppipojaksi.

Sovimme 3 kk koeajasta, jonka jälkeen voisimme solmia virallisen oppisopimuksen, jos olisin heille riittävän kehittyvä, luotettava ja ahkera? Oppipojan palkka oli 80 mk/tunti. Nykyrahassa n.2 € Minulla oli hyvät kotiolot, äidille maksoin pientä ruokarahaa - hän laittoi aina hyvät eväsleivät.

Koko 45-vuoden työurani kultasepänalalla alkoi seuraavana aamuna kello kahdeksan valurautaisen hiilikaminan sytyttämisellä, keskuslämmitystä ei huoneessa ollut! Helsingin kaasuverkko oli.

Liikeideaa ei yrityksellä ollut, vaan tehtiin kaikenlaisia korjaus-, tilaus- ja muutostöitä vähittäisliikkeille ja yksityisille asiakkaille sekä merkkejä ja plaketteja eri järjestöille. Kyllä lehtisahaustyöt koettelivat “poikaa” niin että tarpeelliset käynnit Jalometalli-tarkastuslaitokselle ja muut “tjupit” olivat mieluisia.

Virallisen oppisopimuksen allekirjoituspäivä oli 1 päivä helmikuuta 1960. Ammattikoulun metallilinja lyhensi virallista oppisopimusta 2 kuukaudella. Kultasepän ammatin tarpeelliset teoriaopetukset sain keväällä 1963. Meitä alan virallisia oppisopimusoppilaita oli silloin Kultaseppäkoululla useita. Kimmo Korpi Helsingin Kultaseppien yhdistyksen jäsen oli samalla kurssilla.

Kultaseppä Sakari Laine antoi minulle hyvän opin. Sain osaamistasoni huomioiden yhä vaativampia ja kehittäviä töitä tehtäväksi. Hän ei ollut autoritaarinen oppi-isä vaan kehotti aina vapaaseen itsenäiseen ajatteluun työtavoissa! Hän myös järjesti minulle kehitykseni mukaisen palkkatason. Veikko Reinikka oli meidän leimausoikeuden vastuuhenkilö nimileimalla VR. Hän oli tunnetusti erittäin taitava hopeaseppä.

Elokuussa 1963 tarkastusmestarit Gustafsson ja Karanterä hyväksyivät työkoepiirustuksen.
Tehtäväksi olin valinnut kultaisen karmuseerinkisormuksen, jossa platinaan kiinnitetty viljelty helmi keskellä ja 12 turmaliinin väristä synteettistä spinelliä ympärillä. Minulla ei ollut varaa timantteihin! Työn ollessa puolivalmiina tarkastusmestarit kävivät verstaalla valvomassa näytetyön edistymistä. Kullan ja platinan työnäytteeseen sain lahjana työnantajalta. Työnäytteen lopputarkastuksen jälkeen sain tehtäväksi tehdä itselleni oppiaikani muistoksi raaka-ainetta säästämättä kultaiset kalvosinnapit. Sakari Laineen vaatimus oli “tee ne niin hyvin, että sinun ei tarvitse koskaan katua”!

Ammattitodistus, joka on päivätty joulukuun 18 päivänä 1963, tuli postissa ja kisällinkirjan vastaanottotilaisuus oli puitteeltaan suurempi juhlatilaisuus, jossa useiden eri alojen kisälleille luovutettiin kisällinkirjat. Jostain syystä vasta huhtikuun 13 päivänä 1966.

Kokonaisuutena koen saaneeni hyvän ja monipuolisen koulutuksen kultasepänalalle, josta minulle on ollut suuri hyöty toimiessani kultasepänalan eri tehtävissä.

Toivon tämän oppiaikani koosteen osaltaan valaisevan kultaseppäoppilaan elämää menneillä
vuosikymmenillä.

Tuusulassa 14.5.2020
Hans Kumlin