Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVIn tehtäviä ovat elokuvien, tv- ja radio-ohjelmien säilyttäminen, esitystoiminta ja tutkimus, kuvaohjelmien tarjoamisen valvonta ja mediakasvatus.

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen valtion laitos, jonka toiminta perustuu lainsäädäntöön. KAVIn lakisääteisiin tehtäviin kuuluvat elokuvien ja televisio- ja radio-ohjelmien säilyttäminen sekä niihin liittyvä tutkimus, kuvaohjelmien tarjoamisen valvonta ja mediakasvatuksen edistäminen. Kansallinen audiovisuaalinen arkisto (KAVA vuosina 2008-2013, Suomen elokuva-arkisto vuosina 1957-2007) ja Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus ( MEKU vuosina 2012-2013, Valtion elokuvatarkastamo vuosina 1946-2011) yhdistyivät 1.1.2014 Kansalliseksi audiovisuaaliseksi instituutiksi. KAVA (vuoteen 2007 Suomen elokuva-arkisto eli SEA) toi instituuttiin valtion elokuva-, televisio- ja radioarkiston, tehtäväkenttänään suomalaisen audiovisuaalisen kulttuurin säilyttäminen ja edistäminen. SEA perustettiin 1957 yksityisenä yhdistyksenä, ja jo seuraavana vuonna se liittyi elokuva-arkistojen kansainväliseen liittoon (FIAF). Vuonna 1979 SEAsta tuli valtion laitos, vuonna 1984 astui voimaan elokuvien talletuslaki, ja vuonna 2009 alkoi radio- ja tv-ohjelmien kattava arkistointi. MEKUn tehtäviä ovat mediakasvatuksen edistäminen sekä kuvaohjelmien tarjoamisen valvonta. KAVIn mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkönä se toimii jatkossakin asiantuntijana lasten mediaympäristön kehityksessä, edistää alaan liittyvää tutkimusta, seuraa alan kansainvälistä kehitystä sekä tiedottaa lapsia ja mediaa koskevista asioista.

Avaa kuten tavallisesti

KAVI ja Elonet toivottavat onnea uusille ylioppilaille!
05/06/2021
Ylioppilaat Islannissa

KAVI ja Elonet toivottavat onnea uusille ylioppilaille!

Suomalaiset ylioppilaat osallistuvat pohjoismaiseen kokoukseen Reykjavikissa. Matkaan kuuluu myös vierailu geysirillä.

"Tähän mennessä tapahtunut" saattaa muuttaa kuvaohjelman ikärajaa. Lue lisää KAVIn luokitteluohjeesta:
04/06/2021
Ohje kuvaohjelmien recap-versioiden luokitteluun - Kavi

"Tähän mennessä tapahtunut" saattaa muuttaa kuvaohjelman ikärajaa. Lue lisää KAVIn luokitteluohjeesta:

Mikäli kuvaohjelmasta on olemassa versiot recapin kanssa ja ilman, tulee molemmat versiot luokitella erikseen. Kuvaohjelmalain (710/2011) mukaan Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) ottaa vastaan lapsen kehitykselle haitallisten kuvaohjelmien tarjoamista koskevaa yleisöpalautetta. KAVI ...

"Koko kansa ui!" huudahtaa juoksijalegenda Paavo Nurmi uimataitoa ylistävän lyhytdokumentin alkajaisiksi. Kesäkuusta alk...
01/06/2021
Kansanuinti uimataitosi kuntokoe

"Koko kansa ui!" huudahtaa juoksijalegenda Paavo Nurmi uimataitoa ylistävän lyhytdokumentin alkajaisiksi.

Kesäkuusta alkaa kesä: vedet lämpenevät - pysytään pinnalla!

Uimataitoisella on halvin henkivakuutus veden vaaraa vastaan ja nautintaoikeus riemukkaaseen kesään.

Iloisia uutisia kirjastomme asiakkaille!
01/06/2021
KAVI ja korona: kirjaston palvelut 1.6. alkaen - Kavi

Iloisia uutisia kirjastomme asiakkaille!

KAVIn kirjasto laajentaa palveluitaan tiistaista 1.6. alkaen, jolloin aineiston omatoiminen etsiminen ja työskentely kirjaston tiloissa on jälleen mahdollista. Myös leikearkisto ja oheismateriaalit ovat asiakkaiden käytettävissä. Kirjaston työskentelypisteitä on kuitenkin toistaiseksi vähen...

24/05/2021

"Kun häjyt karauttivat paikalle, avustajat tappelivat tosissaan". Mykkäelokuva Pohjalaisia aloittaa juttusarjamme kotimaisista elokuvista.
🎬🎬
Vuoden 1925 mykkäelokuva oli ensimmäinen pohjalaiselokuva. Niistä kasvoi oma genrensä. Filmi kuvattiin autenttisilla paikoilla. Avustajina oli runsaasti härmäläisiä, lapualaisia ja kauhavalaisia. He pistivät kaiken peliin: Tappelu oli vaadittua aidompaa, miehiä jäi hevosten jalkoihin ja joku putosi sillalta. Näin kertoo Suomalaisen elokuvan kultainen kirja.
📽📽
Pohjalaisia on yksi 1920-luvun suurelokuvista ja perustuu Artturi Järviluoman menestysnäytelmään. Vielä 1920-luvulla Suomessa ei ollut erillistä käsikirjoittajien ammattikuntaa.
– Enemmän oli kirjoittajia, jotka osasivat myös tämän ammatin. He olivat kirjailijoita tai elokuvantekijöitä, jotka laativat muiden toimiensa ohessa myös käsikirjoituksia ja suhtautuivat työhön kunnianhimoisesti, sanoo Aalto-yliopiston elokuva- ja televisiokäsikirjoituksen professori Raija Talvio.
🎞🎞
Juttusarjamme juhlistaa sata vuotta täyttävää Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:tä. Valkokankaan helmiä analysoi Aalto-yliopiston elokuvan ja käsikirjoituksen professori Raija Talvio

Lue koko juttu täältä:
https://www.sunklo.fi/sunklo-100-vuotta/elokuvat/mykkäelokuva-pohjalaisia-1925-kuvattiin-autenttisilla-paikoilla-kun-häjyt

📸 Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI

Jääkiekon MM-kisapelit alkavat tänään Latviassa. Vuonna 1997 maailmanmestaruudesta pelattiin Suomessa, mihin viittaa myö...
21/05/2021
MM-kisat - jääkiekkoa vai mediamyllerrystä?

Jääkiekon MM-kisapelit alkavat tänään Latviassa. Vuonna 1997 maailmanmestaruudesta pelattiin Suomessa, mihin viittaa myös tutkija-toimittaja Kalle Virtapohjan MTV Akatemia-luento Elävässä muistissa.

Tutkija ja toimittaja Kalle Virtapohja Jyväskylän yliopistosta tarkastelee MTV-akatemia -ohjelman luennossa jääkiekon MM-kisoja mediatapahtumana.

Sata vuotta elokuvan syntymästä! Suosikkikirjailija Jalmari Finne tervehtii yleisöään itse ohjaamassaan pikkutarinassa, ...
20/05/2021
Kiljusen pojat koulussa

Sata vuotta elokuvan syntymästä! Suosikkikirjailija Jalmari Finne tervehtii yleisöään itse ohjaamassaan pikkutarinassa, joka on myös hupaisa Helsinki-elokuva. Nuorta opettajaa esittävä Joel Rinne nähdään ensi kertaa valkokankaalla!

Todellinen mykän elokuvan harvinaisuus, Kiljus-kirjojen isän, Jalmari Finnen (1874-1938) esiintyminen elokuvaohjaajana. Hupaisa pikkutarina Helsingin Nor...

Sata vuotta Sotapolulla -elokuvan (1921) syntymästä! Kirjailija Teuvo Pakkala ohjasi "romanttisen kuvauksen vapaussodast...
19/05/2021
Sotapolulla

Sata vuotta Sotapolulla -elokuvan (1921) syntymästä! Kirjailija Teuvo Pakkala ohjasi "romanttisen kuvauksen vapaussodasta" oman teoksensa pohjalta. Suomen sisällissotaa 1918 kuvaavan elokuvan tarina sijoitettiin kesäaikaan filmausten helpottamiseksi.

Kirjailijana tunnetun Teuvo Pakkalan mykkä seikkailu- ja sotaelokuva Sotapolulla (1921) kuvaa Suomen sisällissotaa 1918, tosin kesäaikaan sijoitettuna. S...

Elonetin huhtikuun 10 vetonaulaa, osa 10: Swingiä talkoopellolla!
14/05/2021
Tositarkoituksella

Elonetin huhtikuun 10 vetonaulaa, osa 10: Swingiä talkoopellolla!

Valentin Vaalan ohjaama romanttinen komedia Tositarkoituksella (1943) perustuu Tetin (Kersti Bergroth), Lea Joutsenon ja Valentin Vaalan käsikirjoituksee...

Elonetin huhtikuun 10 vetonaulaa, osa 9: Unelma omakotitalosta.
13/05/2021
Jouluksi kotiin

Elonetin huhtikuun 10 vetonaulaa, osa 9: Unelma omakotitalosta.

Jaakko Pakkasvirran ohjaama, tuottama ja yhdessä kirvesmies Väinö Pennasen, kirjailija Pentti Saaritsan ja kuvaaja Esa Vuorisen kanssa käsikirjoittama Jo...

Elonetin huhtikuun 10 vetonaulaa, osa 7: Puupää Sherlock?
11/05/2021
Pekka ja Pätkä salapoliiseina

Elonetin huhtikuun 10 vetonaulaa, osa 7: Puupää Sherlock?

Armand Lohikosken ohjaama ja Reino Helismaan käsikirjoittama Pekka ja Pätkä salapoliiseina (1957) on Puupää-sarjan kahdeksas elokuva. Justiinan (Siiri An...

Elonetin huhtikuun 10 vetonaulaa, osa 6: Hilja Valtosen huvinäytelmä.
10/05/2021
Markan tähden

Elonetin huhtikuun 10 vetonaulaa, osa 6: Hilja Valtosen huvinäytelmä.

Riston Orkon ohjaama romanttinen komedia Markan tähden (1938) pohjautuu kirjailija Hilja Valtosen näytelmään. Hangossa huvittelevaa muotipiirtäjää Irmeli...

Elonetin huhtikuun 10 vetonaulaa, osa 5: Pääosassa Pentti Siimes.
09/05/2021
Herra Sotaministeri

Elonetin huhtikuun 10 vetonaulaa, osa 5: Pääosassa Pentti Siimes.

Aarne Tarkaksen ohjaama ja yhdessä kuvaaja Pentti Unhon kanssa käsikirjoittama Herra Sotaministeri (1957) on satiiri, jossa arka ja hajamielinen vertailu...

Elonetin huhtikuun 10 vetonaulaa, osa 4: Moottoritien rakentamista vuodelta 1969.
08/05/2021
Kulju - Tampere moottoritie

Elonetin huhtikuun 10 vetonaulaa, osa 4: Moottoritien rakentamista vuodelta 1969.

Liikenteen kasvaessa voimakkaasti 1960-luvulla ruuhkia pyrittiin helpottamaan rakentamalla moottoriteitä. Kulju-Tampere moottoritie on valtatie 3:n osa. ...

Elonetin huhtikuun 10 vetonaulaa, osa 3: Rokotusmyönteistä riemua.
07/05/2021
Hormoonit valloillaan

Elonetin huhtikuun 10 vetonaulaa, osa 3: Rokotusmyönteistä riemua.

Orvo Saarikiven ohjaama komedia Hormoonit valloillaan (1948) pohjautuu Armas J. Pullan romaaniin ja näytelmään. Helsinkiläisen rakennusfirman johtaja Väi...

Elonetin huhtikuun 10 vetonaulaa, osa 2: Mauri Sariolaa valkokankaalla.
06/05/2021
Totuus on armoton

Elonetin huhtikuun 10 vetonaulaa, osa 2: Mauri Sariolaa valkokankaalla.

Pitkä elokuva

Elonetin huhtikuun 10 vetonaulaa, osa 1: Sotilasfarssi vuodelta 1958.
05/05/2021
Murheenkryynin poika

Elonetin huhtikuun 10 vetonaulaa, osa 1: Sotilasfarssi vuodelta 1958.

Murheenkryynin poika (1958) on Aarne Laineen ohjaama sotilasfarssi, joka on jatko-osa Yrjö Nortan ja Toivo Särkän Rykmentin murheenkryyni-elokuvalle. Hei...

NYT NOUSUSSA: ELONETIN LYHYTELOKUVAT 10/10Varhaiskevään suosituimpien lyhärien sarjan päättää 1.6.-31.7.1941 kuvattu jat...
02/05/2021
Puolustusvoimain katsaus 1

NYT NOUSUSSA: ELONETIN LYHYTELOKUVAT 10/10

Varhaiskevään suosituimpien lyhärien sarjan päättää 1.6.-31.7.1941 kuvattu jatkosodan katsaus.

Jatkosodan katsaus 1/41 Kuvia Turun pommitusvaurioista. Tykistö valmistautuu taisteluun. Martti Jukola haastattelee tykkimiehiä. Kenraalit Siilasvuo ja v...

"Mitään erikoista ei ole koskaan tapahtunut." - Paavo Väyrynen Vappuna sattuu ja tapahtuu. Ainakin useimmille suomalaisi...
01/05/2021
Karpolla ei ole asiaa

"Mitään erikoista ei ole koskaan tapahtunut." - Paavo Väyrynen

Vappuna sattuu ja tapahtuu. Ainakin useimmille suomalaisille julkimoille. Hannu Karpo haastattelee vuonna 1989.

Hannu Karpon vappuohjelmassa suomalaiset julkimot paljastavat hauskoja, outoja ja yllättäviä asioita vapunvietoistaan vuosien varrelta.

KAVI ja Elonet toivottavat kaikille iloista vappua!
01/05/2021
Vappuhumua

KAVI ja Elonet toivottavat kaikille iloista vappua!

Ama Jokisen kuvaama Vappuhumua on 1930-luvun lopun harvinaisuus, mainion kokeellinen lyhytelokuva helsinkiläisten vapunvietosta. Se tarjoaa jänniä ja omi...

NYT NOUSUSSA: ELONETIN LYHYTELOKUVAT 9/10Porissa tulvii! Suomi ja Tanska nyrkit pystyssä! Bostonin robotti-ihminen! Jenk...
29/04/2021
Finlandia-katsaus 149

NYT NOUSUSSA: ELONETIN LYHYTELOKUVAT 9/10

Porissa tulvii! Suomi ja Tanska nyrkit pystyssä! Bostonin robotti-ihminen! Jenkkirämeessä kaahataan!

Uutisia vuodelta 1951.

https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_157495

Porin tulvissa vesi on saartanut 1000 rakennusta. Vähittäiskaupan kansainvälinen julistenäyttely Kauppakorkeakoululla. Kansainväliset painonnostokilpailu...

NYT NOUSUSSA: ELONETIN LYHYTELOKUVAT 7/10Kuntaesittely Etelä-Pohjanmaalta vuodelta 1955.
25/04/2021
Jalasjärvi, Pohjanmaan portti

NYT NOUSUSSA: ELONETIN LYHYTELOKUVAT 7/10

Kuntaesittely Etelä-Pohjanmaalta vuodelta 1955.

Etelä-Pohjanmaan kunnan esittelyelokuva.

NYT NOUSUSSA: ELONETIN LYHYTELOKUVAT 6/10Tee aikahyppy sadan vuoden taa - maatalousnäyttelyyn Jyväskylään!
24/04/2021
Keski-Suomen Maatalousseuran maatalousnäyttely 1921

NYT NOUSUSSA: ELONETIN LYHYTELOKUVAT 6/10

Tee aikahyppy sadan vuoden taa - maatalousnäyttelyyn Jyväskylään!

Maatalousnäyttely Jyväskylässä. Maatalouskoneiden esittelyä, karjaa, kyntökilpailu, ravit.

NYT NOUSUSSA: ELONETIN LYHYTELOKUVAT 5/10Propagandaa vuodelta 1941: on juhannuksen aattopäivä ja sireeni kukkii suomalai...
23/04/2021
Sireenien kukkiessa 1941

NYT NOUSUSSA: ELONETIN LYHYTELOKUVAT 5/10

Propagandaa vuodelta 1941: on juhannuksen aattopäivä ja sireeni kukkii suomalaisen sotilaan kiväärinpiipussa. Äänenä Hilkka Helinä.

Juhannuksen aattopäivä 1941, idän taivaalla on uhkaavia pilviä. Suomen mies lähtee itään... "Juhannuksena kukkii sireeni suomalaisen sotilaan kiväärinpii...

NYT NOUSUSSA: ELONETIN LYHYTELOKUVAT 4/10Vuoden 1982 näkymiä tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa viettävästä kunnasta.
22/04/2021
Kemijärvi

NYT NOUSUSSA: ELONETIN LYHYTELOKUVAT 4/10

Vuoden 1982 näkymiä tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa viettävästä kunnasta.

Elokuva esittelee Kemijärveä ympäristöineen.

NYT NOUSUSSA: ELONETIN LYHYTELOKUVAT 3/10Sukupolvet kohtaavat Kokoomuksen vuoden 1948 vaalifilmissä. Poliittisen tilause...
21/04/2021
Sunnuntaikävely

NYT NOUSUSSA: ELONETIN LYHYTELOKUVAT 3/10

Sukupolvet kohtaavat Kokoomuksen vuoden 1948 vaalifilmissä. Poliittisen tilauselokuvan ohjasi Holger Harrivirta tuottajanaan Suomi-Filmi.

Kokoomuksen vaalifilmi. Kehyskertomuksena näyteltyjä jaksoja isoisän ja nuorukaisen keskusteluista "sunnuntaikävelyllä" ajan aatteista ja politiikasta. L...

NYT NOUSUSSA: ELONETIN LYHYTELOKUVAT 2/10 Lyhärisuosikkien listalla vuorossa jälleen ajankohtaisia ja supisuomalaisia mu...
20/04/2021
Karhu Muotishow 1985

NYT NOUSUSSA: ELONETIN LYHYTELOKUVAT 2/10

Lyhärisuosikkien listalla vuorossa jälleen ajankohtaisia ja supisuomalaisia muotivinkkejä vuodelta, josta myös Eput lauloivat.

Urheiluvaatevalmistaja Karhu esittelee vuoden 1985 muotia.

NYT NOUSUSSA: ELONETIN LYHYTELOKUVAT 1/10 Viehättääkö Vihti? Elonetin katsojalukujen perusteella kyllä.Katsauksen Elonet...
19/04/2021
Sellaista on Vihdissä

NYT NOUSUSSA: ELONETIN LYHYTELOKUVAT 1/10

Viehättääkö Vihti? Elonetin katsojalukujen perusteella kyllä.

Katsauksen Elonetin viime kuukausien suosituimpiin lyhytelokuviin avaa Orvo Saarikiven vuonna 1956 ohjaama kuntaesittely.

Vihdin kunnan esittelyä.

Viime kuun katsotuimpien katselmuksen päättää ELONETIN TOP 10 TULOKKAAT -listan ykkönen. Onnistuuko Häkkinen tai Kurkvaa...
17/04/2021
Harha-askel

Viime kuun katsotuimpien katselmuksen päättää ELONETIN TOP 10 TULOKKAAT -listan ykkönen.

Onnistuuko Häkkinen tai Kurkvaara pudottamaan Palmun paalupaikalta vielä kuluvan kevään aikana?

Erik Häkkisen Harha-askel (1964) on yhteiskunnallinen draama, jossa työmies Matti (Ville-Veikko Salminen) harhautuu perhejoulun keskellä muistelemaan avi...

Tutustu Elonetin uusiin suosikkeihin!TOP 10 TULOKKAAT, numero 2:
16/04/2021
Punatukka

Tutustu Elonetin uusiin suosikkeihin!

TOP 10 TULOKKAAT, numero 2:

Maunu Kurkvaaran ohjaama, tuottama ja käsikirjoittama Punatukka (1969) on kesäiseen Helsinkiin sijoittuva draamaelokuva nuoresta tehdastyöläisestä Tuula ...

Tutustu Elonetin uusiin suosikkeihin!TOP 10 TULOKKAAT, numero 3:
15/04/2021
Jäinen saari

Tutustu Elonetin uusiin suosikkeihin!

TOP 10 TULOKKAAT, numero 3:

Erik Häkkisen käsikirjoittama ja ohjaama draama Jäinen saari (1964) perustuu Mika Waltarin samannimiseen novelliin. Keuhkotautia sairastava taidehistoria...

Osoite

Sörnäisten Rantatie 25 A
Helsinki
00500

Bussit 16, 55, 55K. Metro: Kalasatama ja Sörnäinen. (KAVI sijaitsee Sörnäisten rantatien ja Käenkujan kulmassa)

Yleistä tietoa

Nationella audiovisuella institutet National Audiovisual Institute

Aukioloajat

Maanantai 09:00 - 16:15
Tiistai 09:00 - 16:15
Keskiviikko 09:00 - 16:15
Torstai 09:00 - 16:15
Perjantai 09:00 - 16:15

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Kansallinen audiovisuaalinen instituutti :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Kansallinen audiovisuaalinen instituutti :lle:

Videot

Lähellä hallituksen palvelut


Muut Valtion organisaatiot Helsinki :ssa

Näytä Kaikki

Kommentit

Isot kiitokset, huomasin olette alkaneet vihdoin elokuvatrailereita julkaista Elonettiin! 🙏 #toiveenionhuomioitu #kiitokset
Tuleeko kumpikaan Elonettiin, joskus? 🤔 Iskelmäkaruselli pyörii (1960) tai Villin Pohjolan Salattu Laakso (1963)? 🤔
Miksi rtva.kavi.fi ei toimi?
Kiva, että soittimeen on vihdoinkin tullut se Chromecast-nappi! Vielä kun se toimisikin! Itselläni siis laite ja Chromecast muodostavat parin, m***a videosoitin jatkaa toistamista puhelimen selaimessa. Lämmin kiitokseni kuitenkin siitä, että tämä Chromecast-tuen asia on edennyt!
Harvoin nähty "Iskelmäkaruselli pyörii 1960"..omistaako Kavi kyseisen filmin oikeudet..kuuluuko se Elonet finna palveluun tulevien elokuvien joukkoon, joskus? 🤔 Vielä kerran, Kurkvaaroista isot kiitokset ne on vihdoin nähtävissä ja yhtä harvinaisia! 👍
Milloinkas KAVI saa ELONET:issä olevat tallenteet sellaiseksi ettei ne jatkuvasti pätki... Ja Käyttämänne VIMEO alusta muuten nostaa koneen CPU:n lämpötilat!! Jos kannettava sattuu olemaan sylissä niin kone kuumenee..
Hankalaksi on tehty elokuvien katsominen. Tehkää Android / ios appi. Ja vielä parempi jos olis Android TV / AppleTV aplikaatio. Katsottavaa olis, tekniikka ei ole kunnossa. Koska nämä puutteet korjataan?
Mä kyselin Kurkvaaran filmien perään kerran jo, sanottiin silloin et alkuvuodesta mut onko mitään varmaa tietoa koska julkaistaan? 🤔 Viikonvaihdetta! 😊
KaVittuMitäPa###a! Hävetkää!!
Come on KAVI!
Mikä pointti oli ilman varoitusta ottaa alas Sabaton-bändin video talvisodasta ilman minkään sortin varoitusta?
Why was this taken down? These people have the same goal then you, but a way larger reach. They reach especially younger generations in a way you never will. So why not team up with them? Why not join forces? I am 100% certain a short exchange with Sabaton or the Sabaton History Channel would clear everything up. I mean, to me it looks like you just shot at your own allay with this copyright strike...