28/05/2026
https://www.facebook.com/share/1CS47E7mmE/
Marko Konttinen, joka toimii Ylöjärven VPK:n ryhmänjohtajana ja hallituksen varapuheenjohtajana sekä Jehumaljaan kilpailulautakunnan jäsenä lähestyi meitä ja kertoi tutustuneensa Turussa viime viikonloppuna järjestettyjen Palokuntien SM-kisojen tuloksiin ja tehneensä tilastoa naisten osuudesta yleisen sarjan kilpailujoukkueissa. Hänen näkemyksesnsä mukaan naisten määrä näyttää nousseen merkittäväksi vuosien mittaan.
Kilpailuun osallistuneissa 30 joukkueessa 13:ssa oli yksi tai useampi nainen. Naisia oli kaikkiaan 19, kun joukkueiden kokonaisvahvuus on 120 henkiilöä, joten naisten osuus oli 16 %. Johtajana nainen oli neljässä joukkueessa.
Mukana oli tällä kertaa ensimmäinen kokonaan naisten "naisittama" joukkue, Savion VPK SB. Kolmessa joukkueessa oli kaksi naista (Anjalan VPK 2, Inkeroisten VPK 1 ja Ylöjärven VPK). Savion VPK SB naisjoukkue pärjäsi hienosti siihen nähden, että ko. joukkueen jäseniä ei ole paljon näissä kisoissa nähty aiemmin.
Savion VPK:n juokkueen johtajana toimi Anni Saukkonen (29 V.), joka on toiminut VPK’:ssa jo 11 vuotta. Hän toteaa, että kisojen jälkeen fiilikset olivat mitä mainioimmat sillä odotukset pärjäämisestä olivat etukäteen melko vähäiset. Sijoittuminen 20:ksi 30:nen joukosta, oli kiva yllätys. Anni kannustaa naisia tutustumaan VPK-toimintaan, sillä sieltä voi löytyä mielekästä tekemistä ja kelpo harrastus.
Savion palokunnan päällikkö Mika Taavitsainen kertoo, että Savion VPK:sta kisoissa oli sekä mies- ja naisjoukkueeseet. Naiset ovat vahvasti edustettuina Savion VPK:n toiminnassa, sillä naisten, ja ylipäätään uusien jäsenten saamiseksi mukaan on tehty määrätietoista työtä. Naisia Savion VPK:n toimiaanssa on mukana 25%, kun muissa Keski-Uudenmaan alueen sopimuspalokunnissa prosentti on keskimäärin 14.. Mika heittää haasteen myös muille VPK:lle naisjoukkueiden perustamiseksi jo seuraaviin kisoihin.
Hyvä naiset! Jatketaan samaan malliin! Ja isot onnittelut kaikille osallistuneille!
Kuvassa Savion joukkue Anni Saukkonen, Pinja Yli-Hongisto, Roosa Jakonen ja Miina Olkinuora.