Lappeenrannan Kokoomusnuoret ry

Lappeenrannan Kokoomusnuoret ry Lappeenrannan Kokoomusnuoret ry on yksi Kokoomusnuorten paikallisyhdistys Kaakkois-Suomen alueella.

Lappeenrannassa politikoimme, näymme ja pidämme hauskaa yhdessä! Lappeenrannan Kokoomusnuoret ry (LKN) on perustettu 3.11.1972. LKN on yksi suurimmista Kokoomusnuorten paikallisyhdistyksistä Kakkois-Suomen aluella. Tärkeää meille on nuorten aktiivisuuden parantaminen politiikan parissa. Pyrimme aktiivisesti vaikuttamaan Lappeenrannan päätöksentekoon tuomalla esiin nuoria mielipiteitä erilaisen vai

kuttamisen keinoin. Nuorisojärjestönä järjestämme tilaisuuksia ja tapahtumia jäsenillemme sekä kokoomushengestä kiinnostuneille.Kannustamme myös jäseniämme osallistumaan erityyppisiin liiton koulutus- ja keskustelutilaisuuksiin, jonka kautta olemme pitäneetkin yllä omaa asiantuntemustamme yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja yhteiskuntamme asioista. Toimintaan mukaan lähteminen ei uudelta jäseneltä vaadi paljoa! Helpoin keino on ottaa yhteyttä hallituksen jäseniin tai vaikka muuten vain ilmestyä paikalle meidän järjestämään tapahtumaan. Järjestötoiminta palkitsee, hauskaa piisaa ja tutustut uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin Lappeenrannan ja koko Suomen alueelta.

Yhdistyksen puheenjohtaja Juho edustamassa nyt Saimaan ammattiopisto Sampo:n opiskelijakunnan vaalipaneelissa!
16/03/2017

Yhdistyksen puheenjohtaja Juho edustamassa nyt Saimaan ammattiopisto Sampo:n opiskelijakunnan vaalipaneelissa!

03/03/2017

Lappeenrannan Kokoomusnuorilla on m***a erinomaista ehdokasta kaupunginvaltuustoon. Yksi heistä on 18-vuotias yrittäjä ja abiturientti Samuli Urpalainen. Samulin sydäntä lähellä ovat erityisesti nuoria, taloutta ja liikuntaa koskevat asiat.

Political Candidate

01/03/2017

Kokoomusbussi parkkeraa CityMarketin pihaan Lappeenrannassa 1.3 klo 13:45-14:15. Tule kahville ja juttusille.

Mukaan saa tulla vielä :)
24/02/2017

Mukaan saa tulla vielä :)

Tervetuloa Kokoomusnuorten ja Kokoomusopiskelijoiden kuntavaalikoulutukseen Lappeenrantaan! Järjestämme kattavan seminaaripäivän, joka sisältää huippumielenkiintoista asiaa päivänpolitiikan ytimestä, kampanjointivinkeistä, sosiaalisen median hyödyntämisestä sekä retoriikan saloista. Ilmoittaudu mukaan ja tee kampanjastasi timanttisen kova!

Ohjelma:
klo 12 Tilaisuuden avaus ja kahvit
klo 12.15 Käytännön vinkit kampanjatyöhön, Paula Kylä-Harakka
klo 13 Kampanjointi sosiaalisessa mediassa, Lauri Skön
klo 14 Poliittinen tilanne, Jukka Kopra
klo 15 Viimeisen kampanjointikuukauden tärpit, Heikki Järvenpää

Koulutus järjestetään Cumulus City Lappeenrannassa.
Ilmoittaudu mukaan osoitteessa http://tinyurl.com/kuntaosaajat/

02/02/2017
30/03/2016

Vietimme tänään mukavaa iltapäivää keilauksen merkeissä. Hauskaa oli, vaikka osallistujamäärä jäi odotettua vaisummaksi. Jätetään salaisuudeksi kuinka monennella yrityksellä saatiin kaato videoitua. ;)

Kaikki huomenna Cafe Kristiinaan! :D
20/03/2016

Kaikki huomenna Cafe Kristiinaan! :D

19/02/2016

Hiiohoi! Allekirjoittanut suosittelee vilpittömästi kaikkia tykkäämään Kokoomuksen Lappeenrannan kunnallisjärjestön Facebook-sivusta. Sivua tykkäämällä pysyt kartalla tulevista tapahtumista sekä ajankohtaisista asioista. :)

Kokoomus Lappeenrannassa kokoaa yhteen kunnallisjärjestön ja paikallisyhdistysten ajankohtaiset asiat, kannanotot ja tapahtumat.

Lappeenrannan Kokoomusnuoret viettävät parhaillaan saunailtaa. Kansanedustaja Jukka Kopra kävi äsken puhumassa ja vielä ...
12/02/2016

Lappeenrannan Kokoomusnuoret viettävät parhaillaan saunailtaa. Kansanedustaja Jukka Kopra kävi äsken puhumassa ja vielä on ohjelmassa muun muassa herkkusafkaa, saunomista ja hauskanpitoa. Tulevaisuudessa aiomme järjestää myös muita tapahtumia sekä tietenkin uusia saunailtoja. Liity sinäkin mukaan huippuporukkaan, niin pääset mukaan tuleviin huipputapahtumiimme!

Osoite

Lappeenranta

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Lappeenrannan Kokoomusnuoret ry :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa