Tommi Ojamo

Tommi Ojamo Kunnallisvaalit 2025

13/04/2025

Kiitokset kaikille äänestämässä käyneille suomalaisille ja oikein hyvää kevättä kaikille!

26/03/2025

VALKEAKOSKESTA

Minulla on haave, että saamme Valkeakosken takaisin siihen elinvoimaan, joka tällä kaupungilla oli vielä vuosituhannen vaihteessa. Haasteita on paljon, ja tärkeintä olisi saada työpaikkoja sekä sen kautta verotuloja kaupunkiin. Helpommin sanottu kuin tehty. Uskon, että tähänkin voidaan löytää ratkaisut, m***a helpolla se ei tule.

VASTUULLISESTA RAHANKÄYTÖSTÄ

Päätökset on tehtävä järkevästi. On tärkeää, että ne perustuvat huolelliseen arviointiin sekä selkeisiin suunnitelmiin. Talouden hoitaminen ei tarkoita vain menojen karsimista vaan suunnittelua, jolla turvataan kaupungin kehitys ja sen asukkaiden hyvinvointi. Talouden tasapainossa pitäminen vaatii taas yhteistyötä eri toimijoiden välillä. On tärkeää, että jokainen ymmärtää mihin rahat käytetään ja millä perusteilla päätökset on tehty.

26/03/2025
21/03/2025

Valkeakosken kohdalla uskon, että oleellisinta nykytilanteessa olisi saada kaupunkiin lisää työpaikkoja ja verotuloja kun viimeisten parinkymmenen vuoden aikana varsinkin teollisten työpaikkojen määrä on vähentynyt merkittävästi. Uskon, että se auttaisi ratkaisemaan monet ongelmat alkaen kaupungin väestöennusteesta ja nostaisi kaupunkimme elinvoimaisuutta. Helpommin sanottu kuin tehty.

Harrastuksistani voisi mainita vaikkapa sovittelun. Olen toiminut riita- ja rikosasioiden vapaaehtoisena sovitttelijana ...
21/03/2025

Harrastuksistani voisi mainita vaikkapa sovittelun. Olen toiminut riita- ja rikosasioiden vapaaehtoisena sovitttelijana vuodesta 2018. Harrastus on haastava, m***a mielenkiintoinen. Ei ole kahta samanlaista sovittelua - ja se ihmisten tyytyväisyys siitä kun he tulevat kuulluiksi ja saavat asioihinsa selvyyttä - se on se paras palkinto tästä työstä.

Sovittelu on vapaaehtoinen konfliktinhallintamenetelmä, jossa puolueeton ulkopuolinen henkilö, sovittelija, auttaa riidan osapuolia erityisen sovittelumenettelyn avulla löytämään molempia osapuolia…

21/03/2025

2019 palasimme takaisin Valkeakoskelle asumaan.

Nyt 2025 päätin asettua ehdolle kuntavaaleissa. Oma numeroni on 119 - m***a tärkeintä on, että muistat käydä äänestämässä!

Oikein hyvää kevättä!
Tommi

Väilmereltä muutimme suoraan napapiirille, koska termodynamiikan toisen perussäännön mukaan lämmin liikkuu kohti kylmää....
21/03/2025

Väilmereltä muutimme suoraan napapiirille, koska termodynamiikan toisen perussäännön mukaan lämmin liikkuu kohti kylmää...

Noh, oikeasti syynä oli kiinnostus laajentaa osaamista ja päädyin Lapin Yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan kansainvälisen oikeuden maisterin tutkinnon.

Our Faculty of Law is responsible for the education of one fourth of the lawyers in Finland. We study law and justice comprehensively, addressing a range of different sectors of society.

Osoite

Valkeakoski

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Tommi Ojamo :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa

Kategoria