Vantaan Perhekoutsit

Vantaan Perhekoutsit Vantaan Perhekoutsit auttaa ja kuuntelee vantaalaisia lapsiperheitä arjen pulmatilanteissa. Perhekoutseilta voit kysyä mitä vain. Kysymysten ei tarvitse olla isoja – pienillekin pulmille on aikaa.

Vantaan Perhekoutsit tarjoavat varhaisen tuen palvelua lapsiperheille. Onko sinulla esimerkiksi ongelmia lapsen kiukuttelun, ruutuajan tai teiniän takia? Tai onko sinulla huolia jaksamisesi kanssa? Perhekoutsien avulla saat ulkopuolisen tukea ja näkemystä ongelman ratkaisemiseksi. Tukea pyritään tarjoamaan niin varhain, että lyhytkestoinen tuki riittää. Työskentely perustuu vapaaehtoisuuteen ja on

Vantaan Perhekoutsit tarjoavat varhaisen tuen palvelua lapsiperheille. Onko sinulla esimerkiksi ongelmia lapsen kiukuttelun, ruutuajan tai teiniän takia? Tai onko sinulla huolia jaksamisesi kanssa? Perhekoutsien avulla saat ulkopuolisen tukea ja näkemystä ongelman ratkaisemiseksi. Tukea pyritään tarjoamaan niin varhain, että lyhytkestoinen tuki riittää. Työskentely perustuu vapaaehtoisuuteen ja on

Avaa kuten tavallisesti

Perhekoutsilta voit kysyä mistä tahansa lapsiperhearjessasi pohdituttavasta asiasta. Laita viestiä tai soita, niin mieti...
23/11/2021

Perhekoutsilta voit kysyä mistä tahansa lapsiperhearjessasi pohdituttavasta asiasta. Laita viestiä tai soita, niin mietitään tilannettanne yhdessä.

Tällä viikolla löydät koutsin myös

💙 ti klo 9:30 Avoin päiväkoti Ukko-Pekka, Vantaa

💙 pe klo 10 Länsimäen avoin päiväkoti, jossa alustamme teemalla Elämää tahtoiköisen kanssa.

Tervetuloa mukaan tapaamaan ja tulemaan tutuiksi!

Perhekoutsilta voit kysyä mistä tahansa lapsiperhearjessasi pohdituttavasta asiasta. Laita viestiä tai soita, niin mietitään tilannettanne yhdessä.

Tällä viikolla löydät koutsin myös

💙 ti klo 9:30 Avoin päiväkoti Ukko-Pekka, Vantaa

💙 pe klo 10 Länsimäen avoin päiväkoti, jossa alustamme teemalla Elämää tahtoiköisen kanssa.

Tervetuloa mukaan tapaamaan ja tulemaan tutuiksi!

Tänään oli juhlapäivä! 🎉 Meidän Kirsi ja Iina olivat mukana juhlistamassa Keimolanmäen päiväkodin ja koulun avajaisia.💙 ...
19/11/2021

Tänään oli juhlapäivä! 🎉 Meidän Kirsi ja Iina olivat mukana juhlistamassa Keimolanmäen päiväkodin ja koulun avajaisia.

💙 Perhekoutsi on tavattavissa Keimolanmäen päiväkodilla aina tiistaisin klo 13-17. Tervetuloa juttelemaan ja pohtimaan yhdessä mitä voisimme keksiä helpottamaan teidän lapsiperhearkea!

💙 Perhekoutsin kanssa voit sopia myös suoraan yksityisen tapaamisen teille parhaiten sopivaan aikaan ja paikkaan.

Onnea sekä ilon ja oppimisen hetkiä Keimolanmäen koulu! 🎈🎈

Yhden vanhemman perheille lastenhoitoa Koivukylän avoin kohtaamispaikka! 💚Tenavatupa on tarkoitettu yhden vanhemman perh...
12/11/2021
Tenavatupa

Yhden vanhemman perheille lastenhoitoa Koivukylän avoin kohtaamispaikka! 💚

Tenavatupa on tarkoitettu yhden vanhemman perheiden 2–10-vuotiaiden lasten tilapäiseen hoitoon silloin, kun vanhemmat tarvitsevat omaa aikaa esimerkiksi opiskeluun, harrastamiseen, asiointiin tai vaikka nukkumiseen!

Tenavatuvan lastenhoito on maksutonta. Perustele hoidon tarve ilmoittautuessasi. Mukaan mahtuu 10 lasta. Etusijalla ovat vantaalaiset.

Tenavatupa alkaa Koivukylän avoimessa kohtaamispaikassa lauantaina 27.11. klo 14–17. Ilmoittaudu ke 17.11. mennessä. Tarvittaessa Pyydä apua ilmoittautumiseen kohtaamispaikassa.
https://www.pienperhe.fi/toiminta/tenavatupa/

Kun tuot lapsesi Tenavatupaan, huolehdithan omasta ja lastesi käsihygieniasta sekä turvaväleistä etkä tuo lastasi tai tule itse sairaana paikalle. Noudatamme toiminnassamme ajankohtaisia…

Perhekoutsit jalkautuvat mielellään sinne missä perheet ovat. Tällä viikolla löydät perhekoutsin näistä avoimista kohtaa...
02/11/2021

Perhekoutsit jalkautuvat mielellään sinne missä perheet ovat. Tällä viikolla löydät perhekoutsin näistä avoimista kohtaamispaikoista:

🧡 Ti 9:30-11 Pikku-Liito Tikkurilassa
💙 Ke 9-12 Koivukylän avoin kohtaamispaikka
🧡 To 10-13 Tähdenlennon avoin päiväkoti
💙 Pe 10-12 Hakunilan lasten ja perheiden yhteisötalo
🧡 ensi ma 9:30- Pakkalan olkkari

Tervetuloa moikkaamaa ja tulemaan tutuiksi!

Perhekoutsit jalkautuvat mielellään sinne missä perheet ovat. Tällä viikolla löydät perhekoutsin näistä avoimista kohtaamispaikoista:

🧡 Ti 9:30-11 Pikku-Liito Tikkurilassa
💙 Ke 9-12 Koivukylän avoin kohtaamispaikka
🧡 To 10-13 Tähdenlennon avoin päiväkoti
💙 Pe 10-12 Hakunilan lasten ja perheiden yhteisötalo
🧡 ensi ma 9:30- Pakkalan olkkari

Tervetuloa moikkaamaa ja tulemaan tutuiksi!

Tänään Hanna ja Kirsi olivat juttelemassa Sahan-seura ryn järjestämässä tilaisuudessa Perhekoutsien työstä, lapsiperheid...
26/10/2021

Tänään Hanna ja Kirsi olivat juttelemassa Sahan-seura ryn järjestämässä tilaisuudessa Perhekoutsien työstä, lapsiperheiden tavallisista haasteista ja sivuttiinpa keskustelussa myös naisen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Olipa kiva keskustelu!

Kiitos HyNa-hanke - Hyvinvoivat maahanmuuttajanaiset ja aktiiviset osallistujat! 💙

Tänään Hanna ja Kirsi olivat juttelemassa Sahan-seura ryn järjestämässä tilaisuudessa Perhekoutsien työstä, lapsiperheiden tavallisista haasteista ja sivuttiinpa keskustelussa myös naisen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Olipa kiva keskustelu!

Kiitos HyNa-hanke - Hyvinvoivat maahanmuuttajanaiset ja aktiiviset osallistujat! 💙

Onko teillä vielä harrastus löytymättä❓Ilmoittaudu mukaan Harrastusten Vantaan maksuttomiin ja ammattilaisten ohjaamiin ...
26/10/2021
Vantaan kaupunki City of Vantaa

Onko teillä vielä harrastus löytymättä❓

Ilmoittaudu mukaan Harrastusten Vantaan maksuttomiin ja ammattilaisten ohjaamiin harrastuksiin Tikkurilaan ja Myyrmäkeen. 🤩 Lastenkulttuurikeskus Pessi ja Lastenkulttuurikeskus Toteemi tarjoavat harrastuksia 1-6-luokkaisille. Tervetuloa!

Huomenna tavataan Myyrmäessä! 👋
25/10/2021

Huomenna tavataan Myyrmäessä! 👋

Huomenna tiistai 26.10.2021 järjestetään HyNa-hankkeen ja Vantaan Perhekoutsien yhteinen info- ja keskustelutilaisuus lapsiperhearjen teemoista ja tuesta selkosuomen, somalin ja arabian kielillä toimitiloissamme Myyrmäessä!

Tervetulleita ovat kaikki yli 29-vuotiaat maahanmuuttajataustaiset naiset sekä lapsensa - järjestämme heille tarvittaessa tilaa ja tekemistä infon ajaksi.
Tapahtumassa voi keskustella aiheesta muiden naisten kanssa, ja Vantaan Perhekoutsit-asiantuntijat vastaavat mielen päällä oleviin kysymyksiin.
Tarjolla myös pientä syötävää ja juotavaa! 😊 Odotamme Sinua!

Kuinka ilahduttaakaan työkaverin tervehdys aamulla Koivukylän avoin kohtaamispaikka! 💚 ☕Miksipä ei voisi samanlaisilla a...
20/10/2021

Kuinka ilahduttaakaan työkaverin tervehdys aamulla Koivukylän avoin kohtaamispaikka! 💚 ☕

Miksipä ei voisi samanlaisilla arjen pienillä teoilla, huomionosoituksilla ja sanoilla osoittaa myös perheenjäsenille kiitoksen, arvostuksen ja rakkauden?

Kuinka ilahduttaakaan työkaverin tervehdys aamulla Koivukylän avoin kohtaamispaikka! 💚 ☕

Miksipä ei voisi samanlaisilla arjen pienillä teoilla, huomionosoituksilla ja sanoilla osoittaa myös perheenjäsenille kiitoksen, arvostuksen ja rakkauden?

Mietityttääkö lapsen uniasiat? 💤Nyt keskiviikkona mahdollisuus osallistua neuvolan tilaisuuteen kuulemaan vinkkejä, kesk...
18/10/2021

Mietityttääkö lapsen uniasiat? 💤
Nyt keskiviikkona mahdollisuus osallistua neuvolan tilaisuuteen kuulemaan vinkkejä, keskustelemaan ja kyselemään!

Mietityttääkö lapsen uniasiat?

Vantaan neuvolat järjestää ensi keskiviikkona 20.10. klo 16 teamsin kautta toteutettava uniohjausryhmän, jossa tietoa mm. vrk-rytmin kehittymisestä ja erilaisista unikoulumenetelmistä. Ilmoittautumiset yhteydenottona perheohjaaja Nina Laineeseen p. 050 312 1972 [email protected]

12/10/2021

Älä jätä perinnöksi väkivaltaa. Valinta on sinun.

Tiistaina 23.11.klo 17:30-19 kaikille avoin webinaari "Turvattomuuden ja väkivallan perintö - kuinka kierre katkaistaan?"

Webinaari on katsottavissa Väkivallaton Vantaa - Youtube-kanavalta.

👋
12/10/2021

👋

Kahden viikon päästä järjestetään HyNa-hankkeen ja Vantaan Perhekoutsien yhteinen info- ja keskustelutilaisuus lapsiperhearjen teemoista ja tuesta selkosuomen, somalin ja arabian kielillä toimitiloissamme Myyrmäessä! Tervetulleita ovat kaikki yli 29-vuotiaat maahanmuuttajataustaiset naiset sekä lapsensa - järjestämme heille tarvittaessa tilaa ja tekemistä infon ajaksi. Tapahtumassa voi keskustella aiheesta muiden naisten kanssa, ja Vantaan Perhekoutsit-asiantuntijat vastaavat mielen päällä oleviin kysymyksiin. Tarjolla myös pientä syötävää ja juotavaa! 😊 Odotamme Sinua!

Are you going through (or have gone through) intercultural divorce, separation or break up?
11/10/2021

Are you going through (or have gone through) intercultural divorce, separation or break up?

Duo Divorce Living room is for individuals who are going through or have gone through intercultural divorce, separation or break up. The group offers a safe space for the participants to receive peer support and share experiences. You will also have the opportunity to share your own experiences. For further questions you can contact our planning officer Sainabou Sillah.
Link for registration: https://bit.ly/DOsyksy2021.

#familiary #kahdenkulttuurinperheet #interculturaldivorce #separation

Onko sulle tuttu Tikkurilassa sijaitseva Pikku Liito? Pikku Liito on avoinna tiistaisin ja torstaisin klo 9-12 vantaalai...
05/10/2021

Onko sulle tuttu Tikkurilassa sijaitseva Pikku Liito?

Pikku Liito on avoinna tiistaisin ja torstaisin klo 9-12 vantaalaisille lapsiperheille! Tänään aamupäivässä tehtiin musiikkimaalausta, leikittiin ja moikkailtiin toisia perheitä.


👉 Pikku Liidosta löydät alueen toisia lapsiperheitä, kivaa yhteistä tekemistä (tai halutessasi ihan vaan vapaata oleskelua), Avoin päiväkoti Ukko-Pekka, Vantaa sta tuttuja työntekijöitä sekä Laureasta varhaiskasvatuksen sosionomi opiskelijan. Perhekoutsi Hanna mukana joka kuun ensimmäinen tiistai.

Tulehan sinäkin kylään! 💙

Onpa ollut kiva päivä Koivukylän avoin kohtaamispaikka perheiden kanssa! 🍂🥕
01/10/2021

Onpa ollut kiva päivä Koivukylän avoin kohtaamispaikka perheiden kanssa! 🍂🥕

Hei alle kouluikäisen lapsen vanhempi!Tuntuuko, että tarvitsisitte kumppanisi kanssa aikaa parisuhteelle? Parisuhdekesku...
24/09/2021
VERKKOKURSSI: Parisuhteen huoltokurssi

Hei alle kouluikäisen lapsen vanhempi!

Tuntuuko, että tarvitsisitte kumppanisi kanssa aikaa parisuhteelle?
Parisuhdekeskus Kataja tarjoaa marras-joulukuussa neljän kerran maksuttoman, vertaisohjatun Parisuhteen huoltokurssin pienten lasten vanhemmille. Kurssi toteutetaan ilta-aikaan verkon kautta. Kurssilla teillä om mahdollisuus pysähtyä eri parisuhteen osa-alueiden äärelle ja keskustella, mitä ne merkitsevät teidän parisuhteessanne.

Kurssin aikataulu:
16.11. Parisuhteen hyvinvointi
23.11. Tunteet parisuhteessa
30.11. Ristiriidat ja niiden ratkaisu
7.12. Seksuaalisuus

Lisätietoja ja ilmoittautuminen alla olevasta linkistä sekä [email protected].

Neljä tapaamista tiistaisin 16.11.-7.12. klo 17.30-19.30 Kurssi on tarkoitettu alle kouluikäisten lasten vanhemmille.

Haluaisitko keskustella toisten vanhempien kanssa vanhemmuuden iloista ja haasteista? Tähdenlennon avoin päiväkotista tu...
22/09/2021

Haluaisitko keskustella toisten vanhempien kanssa vanhemmuuden iloista ja haasteista?
Tähdenlennon avoin päiväkotista tuttu Päivi aloittaa opiskelutoverinsa Dinan kanssa ✨Voimavanhemmat -ryhmän✨!

💙 Etäryhmässä pohditaan esimerkiksi hyvinvointia, tukiverkostoja, hyvää vuorovaikutusta sekä leikkiä.

Kurkkaa Laurea University of Applied Sciences opiskelijoiden mainoksesta lisätietoja ja ilmoittaudu mukaan!

Haluaisitko keskustella toisten vanhempien kanssa vanhemmuuden iloista ja haasteista?
Tähdenlennon avoin päiväkotista tuttu Päivi aloittaa opiskelutoverinsa Dinan kanssa ✨Voimavanhemmat -ryhmän✨!

💙 Etäryhmässä pohditaan esimerkiksi hyvinvointia, tukiverkostoja, hyvää vuorovaikutusta sekä leikkiä.

Kurkkaa Laurea University of Applied Sciences opiskelijoiden mainoksesta lisätietoja ja ilmoittaudu mukaan!

Tämän aamun meidän Hanna sai viettää Avoin päiväkoti Ukko-Pekka, Vantaa perheiden kanssa. Kylläpä täällä iloittiin, kun ...
14/09/2021

Tämän aamun meidän Hanna sai viettää Avoin päiväkoti Ukko-Pekka, Vantaa perheiden kanssa. Kylläpä täällä iloittiin, kun sisätilat ovat taas käytössä!

Tälläkin kertaa mukana oli niin ensikertalaisia kuin vakkariperheitäkin. Uutena on helppo tulla mukaan, joten kurkkaahan sinua lähin oleva Avoin päiväkoti, kohtaamispaikka tai asukaspuisto! 💙

💭 Perhekoutsin pysäytti tänään seinältä löytyneet lapsen toiveet ja tarpeet. ❤

#perhekoutsit #avoinpäiväkotiukkopekka #vantaa #avoinpäiväkoti #lastenvantaa

Käytännön vinkkejä ja esimerkkejä luvassa SOS-Lapsikylän ilmaisessa webinaarissa Voimavarat lapsiperhearjessa.Kurkkaa li...
10/09/2021
Lapsiperheiden tukena -webinaari ti 21.9.2021 - Voimavarat arjessa - SOS-Lapsikylä

Käytännön vinkkejä ja esimerkkejä luvassa SOS-Lapsikylän ilmaisessa webinaarissa Voimavarat lapsiperhearjessa.

Kurkkaa lisätietoja ja ilmoittaudu mukaan👇

Voimavarat lapsiperhearjessa, webinaari ti 21.9. klo 18  Menivätkö päivän aikataulut yllättäen uusiksi? Meinaako pinna palaa, kun arkiset tilanteet lapsen kanssa eivät mene niin kuin olet ajatellut? Miten selviät vanhempana erilaisissa arjen tilanteissa? Yllättävät tilanteet arjessa vaa...

⁉️ Onko teillä ongelmia lapsen kiukuttelun, ruutuajan tai teini-iän takia? Tai onko sinulla huolia jaksamisesi kanssa? P...
02/09/2021

⁉️ Onko teillä ongelmia lapsen kiukuttelun, ruutuajan tai teini-iän takia? Tai onko sinulla huolia jaksamisesi kanssa? Perhekoutsien avulla saat ulkopuolisen tukea ja näkemystä sekä käytännön vinkkejä ongelman ratkaisemiseksi. Tukea pyritään tarjoamaan niin varhain, että lyhytkestoinen tuki riittää.

🌎 Palvelua saat omalla kielelläsi (jos emme itse osaa, niin tilaamme tulkin avuksi).Työskentely perustuu vapaaehtoisuuteen ja on sinulle maksutonta.

Ota yhteyttä oman alueesi perhekoutsiin:
Itä-Vantaa 📍
🔹 Hanna Karosto, 0438266276, [email protected]
🔹 Mirkka Mäntyvaara, 0438268908, [email protected]
Länsi-Vantaa 📍
🔹 Kirsi Hann, 0405875764, [email protected]
🔹 Iina Hämäläinen, 0438266277, [email protected]

Jos et ole varma alueesta tai yhteydenottosi koskee kaikkia perhekoutseja, niin voit aina lähettää myös sähköpostia osoitteeseen [email protected] tai viestillä täällä Facebookissa.

Ota yhteyttä ja mietitään tilannettanne yhdessä! 💙

⁉️ Onko teillä ongelmia lapsen kiukuttelun, ruutuajan tai teini-iän takia? Tai onko sinulla huolia jaksamisesi kanssa? Perhekoutsien avulla saat ulkopuolisen tukea ja näkemystä sekä käytännön vinkkejä ongelman ratkaisemiseksi. Tukea pyritään tarjoamaan niin varhain, että lyhytkestoinen tuki riittää.

🌎 Palvelua saat omalla kielelläsi (jos emme itse osaa, niin tilaamme tulkin avuksi).Työskentely perustuu vapaaehtoisuuteen ja on sinulle maksutonta.

Ota yhteyttä oman alueesi perhekoutsiin:
Itä-Vantaa 📍
🔹 Hanna Karosto, 0438266276, [email protected]
🔹 Mirkka Mäntyvaara, 0438268908, [email protected]
Länsi-Vantaa 📍
🔹 Kirsi Hann, 0405875764, [email protected]
🔹 Iina Hämäläinen, 0438266277, [email protected]

Jos et ole varma alueesta tai yhteydenottosi koskee kaikkia perhekoutseja, niin voit aina lähettää myös sähköpostia osoitteeseen [email protected] tai viestillä täällä Facebookissa.

Ota yhteyttä ja mietitään tilannettanne yhdessä! 💙

Varhaiskasvatukseen hakua avittavat nyt uudet palveluohjaajat!  💙
02/09/2021

Varhaiskasvatukseen hakua avittavat nyt uudet palveluohjaajat! 💙

Varhaiskasvatuksen palveluihin hakeminen on nyt entistä helpompaa 🙌

Hakemiseen liittyvää tietoa ja ohjausta on saatavilla keskitetysti yhdestä puhelinnumerosta ☎️, yhdestä sähköpostiosoitteesta 💌 ja chatista 💬. Käytännössä itse hakuprosessi ei muutu perheen kannalta, m***a palvelun saanti nopeutuu.

Lue täältä, mitä palveluohjaajamme kertovat uudesta työnkuvastaan: https://www.vantaa.fi/uutisia/varhaiskasvatus_ja_koulutus/101/0/158813

Katso palveluohjaajien asiakaspalveluajat täältä: https://www.vantaa.fi/hallinto_ja_talous/organisaatio/sivistystoimen_toimiala/varhaiskasvatus/yhteystiedot

Lue lisää varhaiskasvatukseen hakemista sivuiltamme: https://www.vantaa.fi/varhaiskasvatus_ja_koulutus/varhaiskasvatus/hae_varhaiskasvatukseen

Eletäänkö teillä vauva-arkea? 🍼Vantaan neuvolat etävauvaryhmä kokoontuu säännöllisesti vaihtuvien teemojen ääreen. Huome...
30/08/2021

Eletäänkö teillä vauva-arkea? 🍼
Vantaan neuvolat etävauvaryhmä kokoontuu säännöllisesti vaihtuvien teemojen ääreen. Huomenna aiheena vauvan uniasiat! 💤

Tiistaina 31.8. klo 13 kokoontuvassa etävauvaryhmässä teemana ovat uniasiat neuvolan perheohjaaja Laura Puhakan johdolla. Teams- linkkipyynnöt etävauvaryhmän suljetulle sähköpostilistalle [email protected]

Nuorten eroryhmä kokoontuu syksyllä etänä! Kurkkaa lisätietoja 👇
27/08/2021

Nuorten eroryhmä kokoontuu syksyllä etänä! Kurkkaa lisätietoja 👇

13-17-vuotias nuori, tule mukaan innostavaan verkkoryhmään!

Erotyöpajassa puhumme vanhempien erosta,
mietimme miten voisi auttaa muita saman kokeneita
ja pidämme hauskaa!

Kenelle?
Olet 13–17-vuotias nuori, jonka vanhemmat ovat eronneet. Erotyöpajassa kehitämme yhdessä menetelmiä, joiden avulla nuoret voivat käsitellä vanhempien eroa. Tämän lisäksi pidämme yhdessä hauskaa!

Toivomme, että tykkäät tehdä monenlaisia luovia juttuja, ryhmässä, sekä itseksesi. Haluat auttaa muita ja uskallat kertoa mielipiteesi. Aiempaa kokemusta ei tarvita.

Milloin ja missä?
Zoomissa Keskiviikkoisin 3.11.-8.12. klo 17.30-20.

Työpaja on maksuton ja saat työpajassa tarvittavat materiaalit kotiisi postitse sekä osallistumisesta työtodistuksen ja leffaliput.

Osallistumiseen tarvitset tietokoneen tai tabletin.

Ilmoittautuminen
Täytä hakemus 15.10.2021 mennessä
https://link.webropol.com/s/nuortentyopajasyksy2021

Lisätietoja
[email protected], p. 050 570 4426

Työpajat toteutettavat yhteistyössä:
Kasper – Kasvatus ja perheneuvonta ry,
Yhden vanhemman perheiden liiton VeNyvä hanke

Jokaisella lapsella on oikeus joskus päästä lomalle, huolimatta vanhempien taloudellisesta tilanteesta tai muista syistä...
25/08/2021
Hae lomalle - Hyvinvointilomat

Jokaisella lapsella on oikeus joskus päästä lomalle, huolimatta vanhempien taloudellisesta tilanteesta tai muista syistä.

Nyt on hakuaika syksyn tuetuille lomille joihin voit mennä koko perheen kanssa. Katso lisää 👇
https://hyvinvointilomat.fi/hae-lomalle/

Tuettuja täysihoitolomia eri tyyppisissä lomakohteissa ympäri Suomea. Haettavissa on tuettuja lomia lapsiperheille, työikäisille, työttömille ja ikäihmisille.,

Barnavårdsföreningenin Valloittava vanhemmuus -luentosarja saa jatkoa! Luennot tarjoavat työkaluja, jotka auttavat sinua...
24/08/2021
Valloittava vanhemmuus-luentosarja tulee taas

Barnavårdsföreningenin Valloittava vanhemmuus -luentosarja saa jatkoa! Luennot tarjoavat työkaluja, jotka auttavat sinua ymmärtämään lapsen ADHD:ta, mitä nuorten aivoissa oikein tapahtuu sekä miksi lapsen myönteinen kohtaaminen kannattaa.

Luentosarjan aiheet:

✅Oppilaan neuropsykiatristet häiriöt - Tiistai 31.8. klo 17–19
✅Nuoren aivoissa kuhisee - Maanantai 6.9. klo 17-19
✅Voiko lapsellani olla ADHD? - Keskiviikko 6.10. klo 17–18.30
✅Aistisäätelyn pulmat arjessa - Keskiviikko 3.11. klo 17–18.30
✅Avain lapsen itsetuntoon - Keskiviikko 17.11. klo 17–18.30

Lisätietoja ja ilmoittautumiset: https://www.bvif.fi/fi/uutiset/valloittava-vanhemmuus-luentosarja-saa-jatkoa/?fbclid=IwAR1xUtni5xReSejQLEe1U9VPhkduYAlUORPt-ZY6tm_rcMSJZwdCBsRq4cw

Vanhemmuus on valloittavaa, ja samalla täynnä haasteita. Syksyn luentosarjassa käsitellään muun muassa ADHD:ta lapsella, mitä nuorten aivoissa oikein tapahtuu sekä lapsen myönteistä kohtaamista.

23/08/2021

Perhekoutsi Kirsi ja perhekoutsi Iina ovat menossa perjantaina mukaan retkelle

Onko teillä kaapin perällä vielä pieneksi jääneitä sadevaatteita, kumppareita ja hanskoja? ☔ 🍂Koivukylän avoin kohtaamis...
23/08/2021

Onko teillä kaapin perällä vielä pieneksi jääneitä sadevaatteita, kumppareita ja hanskoja? ☔ 🍂

Koivukylän avoin kohtaamispaikka järjestää tämän viikon to ja pe syksy- ja talvivaatteiden pop-up kierrätyspisteen!

Tervetuloa hakemaan (ajanvarauksella) kierrätyspisteeltä syksy- ja talvivaatteita lapsillesi tai lahjoittamaan itselle tarpeettomia siistejä ja ehjiä takkeja, haalareita, saappaita ja sadevaatteita! ☔
❗Tarvetta olisi erityisesti kumppareista ja sadevaatteista niin pienille kuin isommillekin lapsille!

👉 Varaa oma aikasi p. 044 901 2555 tai 044 901 2554.

🍁 FALL AND WINTER CLOTHES POP UP RECYCLING POINT open from thursday to friday by appointment. Book your time p. 044 901 2555.

Osoite

Pakkalankuja 5
Vantaa
01510

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Vantaan Perhekoutsit :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Vantaan Perhekoutsit :lle:

Videot

Kategoria

Lähellä hallituksen palvelut


Muut Public Services Vantaa :ssa

Näytä Kaikki

Kommentit

Keskiviikkoisin tarjolla lounas perheille klo 11.30-12.30 ❤ Lunch is served for families on Wednesdays 11.30 to 12.30. ❤ Tällä viikolla aloitettiin pitkän tauon jälkeen yhteiset ruokailut ja perheitä tulikin syömään iso joukko 👨‍👩‍👧🥘👨‍👩‍👧‍👦 Opiskelijat valmistivat kasviswokkia, lohkoperunoita ja salaattia. Perheet voivat itse osallistua ruuan valmistukseen. Ruoka saadaan Yhteinen pöytä kautta. Mukana keskiviikkoisin on aina myös Vantaan Perhekoutsit ja tällä viikolla myös Vantaan perheneuvolan Virve oli mukana ❤ Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri ry Vantaan Perhekoutsit
Kohtaamispaikka on avoinna arkisin klo 9-16 kaikille lapsiperheille leikkiin ja yhdessäoloon, tervetuloa tapaamaan muita perheitä ja kohtaamispaikan toimijoita! Info in english below👇 🎒Koululaisten iltapäivät alkavat kellaritilassa maanantaista lähtien. Ala-asteikäinen lapsesi voi tulla mukaan ilman ilmoittautumista klo 12-16, tarjolla on välipala ja mahdollisuus läksyapuun. Tervetuloa myös tutustumaan yhdessä lapsen kanssa. Lisätietoa koordinaattoreilta. 💚Maanantai Nicehearts auttaa klo 9-12 jos tarvitset apua esimerkiksi hakemuksessa tai lääkäriajan varaamisessa. Mummun ja vaarin tuvalla klo 16-19 vietetään aikaa yhdessä varamummujen ja -vaarien kanssa. Ilmoittaudu p. 044 754 7822. 💚Tiistai 🦷Hammashoitaja tavattavissa klo 9-15. Mummun ja vaarin tupa klo 16-19. Ilmoittaudu p.044 754 7822 💚Keskiviikko 🥁Vantaan kulttuuritoimi järjestää pienten taideaamun muskarit 0-6-vuotiaille yhdessä vanhemman kanssa klo 9.30 ja 10.30. Ilmoittaudu viestillä p. 044 901 2554 🥘Yhteinen maksuton lounas klo 11.30-12.30 tarjolla. 👶Vauvaperhetreffit klo 11-12. 🌟Nuorten Wednesday Tea- ryhmä ruskeille tytöille klo 16-18. Lisätietoa @vantaantyttöjentila 💚Torstai Taaperotreffit klo 10-11. Kotoklubi Kanelissa opetellaan suomea yhdessä lasten ja vanhempien kanssa klo 14-15. 💚Perjantai 🧕🤰👳‍♀️Monikulttuuriset perhetreffit klo 10-12 Arabiankielisten naisten vertaisryhmä klo 11-13 Usva-tilassa. Lisätetoa Samiralta p. 044 738 0857 The meeting place is open on weekdays from 9 to 16 for all families with children to play and get together. 🎒 Afternoons for 7-12 year olds start in the basement from Monday. Your child can come without registration from 12 noon to 4 pm. Snack and homework help. You are also welcome to visit together with your child. More information from the coordinators. 💚Monday Nicehearts helps at 9-12 in applications and more. Grandma and Grandma's living room at 4 pm-7pm. Register on 044 754 7822. 💚Tuesday Dental hygienist available from 9 am to 3 pm. Grandma and Grandma's living room at 4 pm-7pm. Register on 044 754 7822. 💚Wednesday 🥁Art morning for 0-6 year olds together with a parent at 9.30 and 10.30. Register 044 901 2554 🥘Shared free lunch from 11:30 to 12:30. 👶Baby family dates 11-12. 🌟Youth Wednesday Tea Group for girls from 4 to 6 p.m. 💚Thursday Toddler dates 10-11. Kotoklubi Kaneli teaches Finnish together with children and parents from 2 pm to 3 pm. 💚Friday 🧕🤰👳‍♀️Multicultural family dates from 10-12 Group of Arabic-speaking women from 11 to 13. Mukana: Vantaan Turvakoti ry, Yhteistyöllä parempi yhteisö Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri ry, Vantaan Perhekoutsit, Vantaan perheneuvola, Rekolan seurakunta, Vantaan Poikien talo, Vantaan neuvolat, Vantaan hammashoito, Vantaan Tyttöjen Tila, WahvaNainen
📢Keskiviikkona ja torstaina Karoliina ja Satu eivät ole paikalla. Kohtaamispaikka on normaalisti auki 9-16. Tervetuloa! Paikalla on keskiviikkona Vantaan perhekoutsit ja Vantaan poikien talo ja walk in -ajalla tavattavissa on väkivaltayön asiantuntija Laura sekä eroauttamisen ohjaaja Minna. Torstaina paikalla Neuvolan perheohjaaja Suski ja Monik Vantaan Emma. Kotoklubi Kaneli kokoontuu normaalisti klo 14-15. Vantaan Perhekoutsit Vantaan neuvolat Monik Vantaa Ry
Kohtaamispaikan sisätilat avataan maanantaina ja voit tulla viettämään aikaa yhdessä lapsesi kanssa arkisin klo 9-16! Tervetuloa! Samaan aikaan sisällä voi olla enintään 20 henkilöä, joten suosittelemme noin 2 tunnin vierailua, jotta kaikki halukkaat pääsevät toimintaan💗 Toistaiseksi olemme suljettuna tiistaina ruokajaon vuoksi. Ruoka-avun lista on täynnä tiistain 7.9. osalta, voit ilmoittaa nimesi seuraavan viikon listaan. Eväitä ei voi syödä sisällä, lukuun ottamatta pieniä lapsia, emmekä voi vielä aloittaa kahvitarjoilua. Pidäthän kasvomaskia sisällä, saat sen tarvittaessa meiltä, ja peset kätesi heti tultuasi. Meeting place is open again from Monday, you are welcome to spend time with your child from 9-16. Please note that we are temporarily closed on Tuesday. For now, no eating at meeting place (except small children) and use a face mask. Only 20 persons at the time indoors, so please make room for others after 2 hours stay 💓. We are so excited to see all of you! Yhteystiedot / info: p. 044 901 2554 / p. 044901 2555 MLL Korso-Koivukylä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri ry Nicehearts ry Vantaan Tyttöjen Tila Vantaan neuvolat Vantaan Turvakoti ry Vantaan Perhekoutsit Vantaan perheneuvola
Kuinka m***a oravaa löydät kohtaamispaikan ikkunoista? 🐿 How many cute squirrels can you find from our windows?🐿 Toiminta jatkuu puistossa aina elokuulle asti. 🌳 Ilmoitamme heti kun tiedämme, milloin sisätilat aukeavat turvallisesti taas avoimelle toiminnalle. Pysy kuulolla! Follow us to get the information about when it is safe to open indoors avain. Until, welcome to park activities! 🌳 Vantaan Perhekoutsit Vantaan neuvolat Vantaan Turvakoti ry Yhteistyöllä parempi yhteisö Vantaan perheneuvola Rautpihan Avoin Päiväkoti Pienet kädet - Rekolan seurakunnan varhaiskasvatus Vantaan Tyttöjen Tila Lähellä-hanke
Tule mukaan suunnittelemaan kohtaamispaikan toimintaa kanssamme! Kutsumme sinut, lapsiperheen vanhempi tai kohtaamispaikan vapaaehtoinen: 🧩Yhteiskehittämisen päivään 📅Keskiviikkona 9.6.2021 🕙 klo 12-15 📱💻Zoomissa etäyhteydellä Ilmoittaudu Reetalle 📞 044 901 2555 📧[email protected] Osallistujat saavat välipalapaketin 🍎 joka on noudettavissa kohtaamispaikasta. Tavoitteena on yhdessä pohtia seuraavia asioita: 1. Kuinka jokainen tuntee itsensä kohtaamispaikassa tervetulleeksi. 2. Kuinka lisätään perheiden toiveista lähtevää toimintaa 3. Kuinka tutustumme yhdessä eri kulttuureihin ja tapoihin. Mukana myös Vantaan Turvakoti ry Vantaan neuvolat Vantaan Perhekoutsit Yhteistyöllä Parempi Yhteisö -hanke, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri ry
Tänään meillä vieraili apulaiskaupunginjohtaja Timo Arokytö tekemässä videotervehdyksen ja kuulemassa kaupungin ja järjestöjen yhteisestä kohtaamispaikkatoiminnasta. 💚 Tuttuun tapaan hävikkiruokaa jaettiin lapsiperheille ruoka-apuna yhdessä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri ry Vantaan Perhekoutsit Rekolan seurakunta ja Diakonia-ammattikorkeakoulu kanssa 💚 Samalla perheillä oli mahdollisuus tavata hammashoitaja Eeva Vantaan hammashoito 💚 Yhteinen Pöytä #yhdessä #lapsetensin #mlluudenmaanpiiri #koivukylanavoinkohtaamispaikka Vantaan kaupunki City of Vantaa
Onko Vantaan Perhekoutsit sinulle tuttuja? Itä-Vantaalla meitä on kaksi, Mirkka ja Hanna 👋 Olemme sinua ja perhettäsi varten niissä tilanteissa, kun jokin asia mietityttää tai huolestuttaa omassa lapsiperhearjessasi tai kaipaat vaan toisen aikuisen näkemystä. 👥💬 Yhdessä keskustelemalla ja pohtimalla päästään jo aika pitkälle, m***a samalla voimme ehkä pystyä antamaan ihan käytännön vinkkejä ja ideoita arjen hankalia tilanteita helpottamaan. Usein Perhekoutseihin otetaan yhteyttä esimerkiksi, kun lapsen kiukun, unirytmin tai vaikkapa yhteisten sääntöjen noudattamisen kanssa on haasteita tai jos etsitään tukea omaan parisuhteeseen tai vanhemmuuteen. Kysymysten ei tarvitse olla isoja – pienillekin pulmille on aikaa! 💛 Palvelua saat omalla kielelläsi (jos emme itse osaa, niin tilaamme tulkin avuksi). Työskentely perustuu vapaaehtoisuuteen ja on sinulle maksutonta. Tälläkin hetkellä voimme sopia tapaamisen kohtaamispaikkaan, nähdä ulkoilun merkeissä tai keskustella etäkanavien kautta (Zoom/Teams). ☎️ Meidät tavoitat Facebookista Vantaan Perhekoutsit sekä 🔹 Hanna Lindholm, 0438266276, [email protected] 🔹 Mirkka Mäntyvaara, 0438268908, [email protected] Ota yhteyttä ja mietitään tilannettanne yhdessä! 💛
Nyt on aika olla kotona oman perheen kanssa ja välttää kaikkia muita kuin välttämättömiä tapaamisia 😷🌞 Suljemme myös kierrätyspisteemme toistaiseksi kävijöiltä. Viikko-ohjelmastamme löydät mukavaa tekemistä johon voit osallistua kodistasi puhelimen tai tietokoneen kautta. Löydät linkit kommenttikentästä sekä Facebookin tapahtumista. Lämpimästi tervetuloa mukaan. Now is the time to be home with your family and avoid all non-essential meetings. 😷🌞 We are also closing our recycling point temporarily. In our weekly program you will find things to do in your home from your phone or computer. You will find links from the comments field below. A warm welcome to join! Maanantaina 🧘🤸 Koko perheen jumppaa klo 15-15.30 👨‍👧👩‍👧‍👧 Family meeting in English klo 16.30-17.30 Tiistaina 🎨 Askartelua lapsille klo 15-16 (Opiskelijoiden Sinin ja Marian viimeinen kerta) 🥖🥕 Jaamme ruoka-apua vähävaraisille lapsiperheille ajanvarauksella. Ota yhteyttä p. 0449012554. Keskiviikkona ⚒ Eron ensiapupisteelle voit varata ajan, jos parisuhteessa pohditaan eroa tai halutaan käsitellä sitä. Klo 8.30-10. Varaa aika eroauttamisen sosiaaliohjaaja Minnalta p. 040 144 8015 🍼 Vauvaperhetreffit klo 10-11. Tervetuloa myös uudet äidit mukaan. 🤹‍♂️🃏 Hokkus Pokkus -virtuaalituvalla taikurikoulu lapsille klo 16-17. Kysy lisää Lähellä-hanke. Tapaamme poikkeuksellisesti Teamsissä. Tervetuloa kokeilemaan taikatemppuja! Torstaina ⚒ Vanhemmuuden teemakeskustelu aiheella: Millaista on olla yksin vastuussa arjesta. Käsittelemme aiheita liittyen yhden vanhemman perheisiin ja perheisiin, joissa toinen vanhempi kantaa pääasiallisen arjen vastuun. Pohdimme, millaisia haasteita ja voimavaroja löydämme erilaisista perhemuodoista. Lopuksi on myös mahdollisuus kuulla perhekummitoiminnasta ja hakea omaa perhekummia perheellä. 🇫🇮 Suomen kielen keskusteluryhmä naisille klo 14.30-15.30. Opitaan yhdessä suomea! 🤱👩‍👦‍👦 Naisena elämän eri vaiheissa -keskusteluryhmässä käsitellään erilaisia naisen elämänvaiheita. Ryhmä on avoin kaikille naisille klo 16.30-18. Perjantaina 🤹‍♂️Apua karanteeniin -ohjeita ja vinkkejä -keskustelu klo 10-11 (suomi, englanti, kurdi (sorani), persia, venäjä). 🧸🐛 Laulu- ja lorutuokio lapsille klo 15-15.30. Pienet lapset voivat tulla yhdessä vanhemman kanssa ja isommat lapset itsekseen mukaan. Muistathan että kohtaamispaikasta saa edelleen apua ja tukea perhe-elämän kysymyksissä ja haasteissa. Voit soittaa työntekijöille suoraan tai varata ajan Karoliinan (p. 0449012554) tai Reetan (p. 0449012555) kautta. Remember that the meeting place continues to provide help and support with family life issues and challenges. You can call the employees directly or book an appointment through Karoliina (0449012554) or Reetta (0449012555). Vantaan Perhekoutsit Vantaan Turvakoti ry Vantaan neuvolat Vantaan perheneuvola