https://www.facebook.com/670448349492280/

Pikkupolku - Lyhyt- & nepsyterapiaa sekä nepsyvalmennusta, Espoo (2026)

22/03/2026

𝐏𝐢𝐞𝐧𝐢𝐚̈ 𝐚𝐬𝐢𝐨𝐢𝐭𝐚, 𝐣𝐨𝐢𝐥𝐥𝐚 𝐨𝐧 𝐲𝐥𝐥𝐚̈𝐭𝐭𝐚̈𝐯𝐚̈𝐧 𝐬𝐮𝐮𝐫𝐢 𝐦𝐞𝐫𝐤𝐢𝐭𝐲𝐬 ♡

Pikkupolku mukana virtuaalimessuilla – ja sen kunniaksi arvo*taan pieni hyvän mielen paketti!

Voit voittaa kuvanmukaisen scrunchien ja avaimenperän, jota käytetään myös mm. laukkukoruna.

𝐍𝐚̈𝐢𝐧 𝐨𝐬𝐚𝐥𝐥𝐢𝐬𝐭𝐮𝐭:

1. Tykkää tästä sivusta ja julkaisusta
2. Kerro minkä värisen scrunchien haluaisit
3. (Halutessasi) jaa julkaisu

Arvonta suoritetaan 30.3.2026.
Voittajalle ilmoitetaan yksityisviestillä.

Pikkupolku tarjoaa lyhytterapiaa ja nepsyvalmennusta sekä pieniä arkea tukevia tuotteita – kaikki samasta ajatuksesta:

hyvinvointi rakentuu myös pienistä asioista.

Facebook ei ole mukana arvonnassa.

18/03/2026

En jaksaisi itseäni…

Vielä pari päivää sitten mulla ei ollut yhtään tällaista.

Nyt niitä on useampi.
Ja lisää on tulossa.

En oikeasti tarvitse näitä.
Eikä minulla ole edes paikkaa niille.
Eikä oikeesti olisi ollut rahaakaan näihin.

Silti siinä hetkessä ajatus on kirkas:
“Tarvitsen nämä.”

Samalla tiedostaen, että hyvin pian mäkin myyn nämä Vintedissä, mistä ostinkin.

Ja juuri tämä on yksi ADHD:n puolista, josta puhutaan liian vähän. Koska niitä hävetään. Pidetään itsekurin puutteena vaikka vain dopamiini puhuu.

Ei se, että unohtaa asioita.
Vaan se, että jokin asia nappaa kiinni. Ja tuntuu siinä hetkessä täysin välttämättömältä, vaikka järki taistelisi vastaan.

Se voi olla tavara.
Idea.
Uusi innostus.
Tai tunne.
Päihdekin.

Ja sitten myöhemmin tulee se toinen ääni:
Miksi minä taas tein näin?

Moni kantaa tästä häpeää.
Minäkin.

M***a ehkä tämän ei tarvitsisi olla häpeän paikka.

Ehkä tämä onkin kohta, jossa tarvitaan enemmän ymmärrystä.
Ei itsensä lyömistä.

ADHD ei näy aina ulospäin.
M***a sisällä se voi tuntua juuri tältä.

Tunnistatko sä tämän itsessäsi?

Et ole tämän kanssa yksin ❤️

16/03/2026

𝐀𝐃𝐇𝐃 – 𝐩𝐨𝐩𝐜𝐨𝐫𝐧-𝐚𝐢𝐯𝐨𝐭

(Pikkupolun oma kuvaus ADHD:sta)

ADHD-aivoja voidaan kuvata joskus sillä, kuin pää olisi täynnä poksahtelevia popcorneja.

Kun kuormitus kasvaa, popcorn alkaa poksahdella vielä nopeammin. Ja sitä on koko ajan yhä vaikeampi hallita.

Ajatukset eivät tule yksi kerrallaan.
Vaan ne tulevat yhtä aikaa.

Yksi ajatus jää tähän hetkeen.
Toinen sinkoilee jo aivan muualle.
Kolmas lähtee liikkeelle, vaikka edelliset ovat vielä kesken.

Ei ihme, että aivot väsyvät nopeasti.

Kun popcorn alkaa poksahdella, yksi jyvä laukaisee helposti seuraavan. Sama tapahtuu ADHD-aivoissa.

Ajatus synnyttää uuden ajatuksen.
Ärsyke keskeyttää tehtävän.
Uusi idea vie huomion toisaalle.

ADHD:ssa aivojen on vaikeampi säädellä tarkkaavaisuutta ja toimintaa. Se voi näkyä ulospäin levottomuutena, kuin sinkoilevat popcornit ilman kantta.

Siksi keskittyminen voi katketa helposti ja tehtävien loppuun saattaminen on usein vaikeaa.

Arjessa se voi näkyä esimerkiksi näin:

– aloitat tehtävän
– huomaat jotain muuta
– muistat kolmannen asian
– ja lopulta yksikään niistä ei valmistu

Ei siksi, ettei ihminen yrittäisi.

Vaan siksi, että ADHD vaikuttaa siihen, miten aivot ohjaavat tarkkaavaisuutta, impulsseja ja toiminnan järjestystä.

Ja kun kuormitus kasvaa, popcorn alkaa poksahdella vielä nopeammin.

Ääniä.
Aikatauluja.
Velvollisuuksia.
Sosiaalisia tilanteita.
Muistettavia asioita.

Yksi lisäjyvä lisää kattilaan – ja kaaos on valmis.

Silloin ADHD-ihminen voi näyttää ulospäin esimerkiksi:

– levottomalta
– hajamieliseltä
– impulsiiviselta
– tai siltä, ettei mikään valmistu

Todellisuudessa aivot yrittävät käsitellä liian montaa asiaa yhtä aikaa.

ADHD ei siis ole laiskuutta.
Se ei ole huonoa kasvatusta.

Se on tapa, jolla aivot käsittelevät maailmaa.

Siksi ADHD-ihminen ei useimmiten tarvitse lisää moitteita.

Hän tarvitsee keinoja, jotka auttavat pitämään popcornit paremmin hallinnassa.

Rutiineja.
Selkeitä rakenteita.
Ajanhallinnan työkaluja.
Ymmärtäviä ihmisiä ympärille.

Kun tuki toimii, popcorn ei katoa.

M***a se ei enää räjähtele hallitsemattomasti.

Se pysyy paremmin kasassa.

- Pikkupolku -

14/03/2026

𝐓𝐚̈𝐬𝐬𝐚̈ 𝐮𝐮𝐭𝐢𝐬𝐞𝐬𝐬𝐚 𝐨𝐧 𝐧𝐨𝐬𝐭𝐞𝐭𝐭𝐮 𝐞𝐬𝐢𝐥𝐥𝐞 𝐡𝐮𝐨𝐥𝐢 𝐧𝐢𝐢𝐬𝐭𝐚̈ 𝐥𝐚𝐩𝐬𝐢𝐬𝐭𝐚, 𝐣𝐨𝐭𝐤𝐚 𝐣𝐚̈𝐚̈𝐯𝐚̈𝐭 𝐩𝐨𝐢𝐬 𝐤𝐨𝐮𝐥𝐮𝐬𝐭𝐚 𝐣𝐚 𝐯𝐨𝐢𝐯𝐚𝐭 𝐚𝐥𝐭𝐢𝐬𝐭𝐮𝐚 𝐯𝐞𝐫𝐤𝐨𝐧 𝐚̈𝐚̈𝐫𝐢𝐚𝐣𝐚𝐭𝐭𝐞𝐥𝐮𝐥𝐥𝐞.

Uskon, että se voi olla yksi huolenaihe.
M***a haluan sanoa ääneen myös tämän asian, joka keskusteluissa usein unohtuu:

𝐒𝐞 𝐞𝐢 𝐤𝐮𝐢𝐭𝐞𝐧𝐤𝐚𝐚𝐧 𝐨𝐥𝐞 𝐩𝐚̈𝐚̈𝐬𝐲𝐲 𝐬𝐢𝐢𝐡𝐞𝐧, 𝐦𝐢𝐤𝐬𝐢 𝐬𝐮𝐮𝐫𝐢𝐧 𝐨𝐬𝐚 𝐥𝐚𝐩𝐬𝐢𝐬𝐭𝐚 𝐣𝐚̈𝐚̈ 𝐩𝐨𝐢𝐬 𝐤𝐨𝐮𝐥𝐮𝐬𝐭𝐚.

Useimmiten taustalla ovat aivan toisenlaiset asiat.

➜ kuten kuormitus, kiusaaminen, kouluväkivalta, ahdistus tai neurokirjon haasteet.

Siksi keskustelussa pitäisi pysähtyä kysymään myös tätä:

𝐊𝐮𝐧 𝐥𝐚𝐩𝐬𝐢 𝐞𝐢 𝐦𝐞𝐧𝐞 𝐤𝐨𝐮𝐥𝐮𝐮𝐧, 𝐦𝐢𝐭𝐚̈ 𝐨𝐢𝐤𝐞𝐚𝐬𝐭𝐢 𝐭𝐚𝐩𝐚𝐡𝐭𝐮𝐢 𝐞𝐧𝐧𝐞𝐧 𝐬𝐢𝐭𝐚̈?

➜ Usein keskustelu pyörii sen ympärillä, miksi lapsi ei mene kouluun.

➜ Samalla puhutaan velvollisuuksista, säännöistä ja valvonnasta.

𝐌𝐮𝐭𝐭𝐚 𝐦𝐢𝐭𝐚̈ 𝐭𝐚𝐩𝐚𝐡𝐭𝐮𝐢 𝐞𝐧𝐧𝐞𝐧 𝐬𝐢𝐭𝐚̈?

Moni koulusta pois jäävä lapsi ei jää kotiin siksi, ettei haluaisi oppia tai olla kavereiden kanssa.

𝐔𝐬𝐞𝐢𝐧 𝐭𝐚𝐮𝐬𝐭𝐚𝐥𝐥𝐚 𝐨𝐧 𝐩𝐢𝐭𝐤𝐚̈ 𝐤𝐞𝐭𝐣𝐮 𝐚𝐬𝐢𝐨𝐢𝐭𝐚:

➜ kuormitus
➜ kiusaaminen
➜ ahdistus
➜ neurokirjon haasteet
➜ tunne siitä, ettei tule nähdyksi tai ymmärretyksi

Kun tilanne ehtii tähän pisteeseen, ollaan usein jo liian myöhässä.

Suomessa puhutaan paljon korjaavista palveluista.

➜ terapiasta, tutkimuksista ja erilaisista erityisratkaisuista.

𝐌𝐮𝐭𝐭𝐚 𝐩𝐚𝐥𝐣𝐨𝐧 𝐯𝐚̈𝐡𝐞𝐦𝐦𝐚̈𝐧 𝐩𝐮𝐡𝐮𝐭𝐚𝐚𝐧 𝐬𝐢𝐢𝐭𝐚̈, 𝐦𝐢𝐭𝐞𝐧 𝐭𝐢𝐥𝐚𝐧𝐭𝐞𝐞𝐭 𝐭𝐮𝐧𝐧𝐢𝐬𝐭𝐞𝐭𝐚𝐚𝐧 𝐚𝐣𝐨𝐢𝐬𝐬𝐚.

➜ miten huomataan se lapsi jo silloin, kun koulussa käyminen alkaa tuntua raskaalta?

➜ eikä vasta silloin, kun se on jo mahdotonta?

➜ moni vanhempi joutuu tällä hetkellä taistelemaan yksin saadakseen lapselleen oikeanlaista tukea.

➜ Siksi tarvitaan enemmän varhaista tukea.

Sellaista, joka menee ihmisten arkeen:
kouluihin, perheisiin ja yhteisöihin.

𝐄𝐢 𝐯𝐚𝐬𝐭𝐚 𝐬𝐢𝐭𝐭𝐞𝐧, 𝐤𝐮𝐧 𝐭𝐢𝐥𝐚𝐧𝐧𝐞 𝐨𝐧 𝐣𝐨 𝐤𝐫𝐢𝐢𝐬𝐢.

13/03/2026

Kun arki kuormittaa, voit kuulla vaikkapa neuvon:
“hengitä syvään.”

Ja se on hyvä neuvo.

M***a, joskus arki on kuitenkin niin täynnä kaikkea. Vastuuta, huolta, kiirettä ja ajatuksia, että jo pelkkä hengittäminen ei aina riitä.

Silloin voi myös tehdä jotain paljon yksinkertaisempaa.

Leipoa kakun.
Syödä siitä liian ison palan.
Istua hetkeb paikallaan.

Ja muistaa, että välillä riittää sekin,
että päivästä vain selviää.

12/03/2026

Usein huomio kiinnittyy niihin, jotka näkyvät.

Niihin, jotka pitävät ääntä.
Niihin, jotka häiritsevät.
Niihin, jotka eivät pysty olemaan paikallaan.

Heidät huomataan nopeasti.

M***a paljon harvemmin puhutaan niistä, jotka eivät häiritse ketään.

Niistä, jotka ovat kilttejä.
Niistä, jotka tekevät niin kuin kuuluu.
Niistä, jotka eivät halua olla vaivaksi.

He saattavat näyttää ulospäin siltä, että kaikki on ihan hyvin.

M***a joskus juuri he ovat niitä, jotka väsyvät hiljaa ja eniten.

He eivät aina osaa pyytää apua.
He eivät halua olla huomion keskipisteenä.
He vain yrittävät pärjätä.
He maskaavat ja kotona kaikki purkautuu.

Ja siksi heidän kuormansa voi jäädä näkymättömäksi.

Joskus yksi pieni asia voi kuitenkin muuttaa paljon.

Se, että joku huomaa.

Ei käytöksen.

Vaan ihmisen.

𝐎𝐨𝐭𝐤𝐨 𝐬𝐚̈ 𝐡𝐮𝐨𝐦𝐚𝐧𝐧𝐮𝐭?

12/03/2026

𝐊𝐮𝐧 𝐚𝐩𝐮 𝐞𝐢 𝐭𝐮𝐥𝐞 𝐚𝐣𝐨𝐢𝐬𝐬𝐚

Harvoin ihminen putoaa suoraan syvälle.

Kaikki alkaa paljon aiemmin.

Lapsesta, joka kuormittuu.
Nuoresta, joka alkaa jäädä pois koulusta.
Tilanteesta, jossa kaikki ei ole hyvin.

M***a kukaan ei näe. Ei kuule. Eikä ymmärrä tarpeeksi.

Jos ympäristö ei näe tilannetta oikein ja ajoissa, asiat kertaantuvat ja muuttuvat. Aluksi kyse voi olla yksittäisistä poissaoloista. Väsymyksestä. Ahdistuksesta, jolle ei ole sanoja. Vähitellen kuormitus kasvaa.

𝐊𝐮𝐨𝐫𝐦𝐢𝐭𝐮𝐬 𝐯𝐨𝐢 𝐬𝐲𝐧𝐭𝐲𝐚̈ 𝐦𝐨𝐧𝐞𝐬𝐭𝐚:

– haasteita ei tunnisteta tai ymmärretä
– yritetään jatkuvasti mahtua muottiin, joka ei sovi
– asioita jää selvittämättä → puhutaan vain pärjäämisestä
– ympäristö on liian kuormittava jatkuvien vaatimusten vuoksi
– ihminen ei saa tukea silloin, kun sitä eniten tarvitsisi.

𝐉𝐚 𝐬𝐢𝐥𝐥𝐨𝐢𝐧 𝐢𝐡𝐦𝐢𝐧𝐞𝐧 𝐚𝐥𝐤𝐚𝐚 𝐯𝐚𝐣𝐨𝐭𝐚 𝐲𝐡𝐚̈ 𝐬𝐲𝐯𝐞𝐦𝐦𝐚̈𝐥𝐥𝐞.

Silloin kyse ei ole enää vain koulupoissaolosta.

Kyse on ihmisestä, joka on yrittänyt selvitä liian raskaassa tilanteessa liian pitkään yksin. Kyse on usein myös koko perheen kuormasta ja hyvinvoinnista.

Moni aikuinen kantaa mukanaan asioita, jotka alkoivat jo lapsuudessa tai nuoruudessa. Moni kantaa mukanaan tilanteita, joissa kuormitus jäi huomaamatta. Tai ymmärrys ei vielä riittänyt näkemään sitä, mitä pinnan alla tapahtui.

𝐒𝐢𝐤𝐬𝐢 𝐞𝐧𝐧𝐚𝐥𝐭𝐚𝐞𝐡𝐤𝐚̈𝐢𝐬𝐲 𝐨𝐧 𝐧𝐢𝐢𝐧 𝐭𝐚̈𝐫𝐤𝐞𝐚̈.

Mitä aikaisemmin ihminen tulee nähdyksi ja kuulluksi, sitä helpompi tilanteeseen on vielä tarttua.

Joskus yksi ymmärtävä kohtaaminen, oikea kysymys tai ajoissa saatu tuki voi olla juuri se käsi, joka estää ihmistä vajoamasta syvemmälle.

Siksi näistä asioista pitäisi puhua enemmän. Eikä vasta silloin, kun ihminen on jo liian syvällä. Vaan silloin, kun hän vielä yrittää pysyä pinnalla.

𝐍𝐲𝐤𝐲𝐚̈𝐚̈𝐧 𝐞𝐧𝐧𝐚𝐥𝐭𝐚𝐞𝐡𝐤𝐚̈𝐢𝐬𝐲𝐚̈ 𝐨𝐧 𝐤𝐚̈𝐲𝐭𝐚̈𝐧𝐧𝐨̈𝐬𝐬𝐚̈ 𝐯𝐚̈𝐡𝐚̈𝐧.

Koska kaikkea ei tunnisteta oikein. Ei ole oikeanlaista ja oikea-aikaista tukea ja osaamista. Yleensä asiat tunnistetaan liian myöhään.

Apua ei saa, koska haasteet eivät näyttäydy vielä muille. Ja se ei ole kenellekään oikein.

11/03/2026

𝐊𝐨𝐮𝐥𝐮𝐭𝐮𝐤𝐬𝐢𝐚 𝐨𝐧 𝐩𝐚𝐥𝐣𝐨𝐧.
𝐌𝐮𝐭𝐭𝐚 𝐦𝐢𝐤𝐬𝐢 𝐚𝐫𝐤𝐢 𝐞𝐢 𝐬𝐢𝐥𝐭𝐢 𝐦𝐮𝐮𝐭𝐮?

Työpaikoilla koulutetaan jatkuvasti.
Nepsy-koulutuksia on paljon.
Menetelmiä kehitetään.
Malleja uudistetaan.

Uusia koulutuksia syntyy koko ajan lisää ja lisää. Tarpeeseen, sanovat.

Olen jo pitkään huomannut jotain, mikä pysäyttää:

Usein arjessa, siellä missä ihminen oikeasti elää, opiskelee ja yrittää selviytyä. Niin apu ei aina vieläkään kohtaa sitä, mitä lapsi tai nuori oikeasti tarvitsee.

Eikä kyse ole siitä, etteikö koulutuksia olisi. Kyse on usein siitä, että auttajan oma ymmärrys ei vielä siirry arkeen.

Nepsy-haasteita ei voi ratkaista pelkillä menetelmillä tai yksittäisillä koulutuksilla.

Lisäksi tarvitaan mukaan:

– aitoa kiinnostusta
– halua ymmärtää
– käytännön osaamista
– riittäviä resursseja toimintaympäristön arkeen.

Ja ennen kaikkea sitä, että lapsen tilanne nähdään kokonaisuutena. Ei vain käytöksenä tai yksittäisenä ongelmana, jota yritetään korjata.

Kun ymmärrys kasvaa, myös arki voi muuttua. Siksi tästä on vihdoin tärkeää puhua, rehellisesti ja avoimesti.

10/03/2026

𝐊𝐮𝐧 𝐤𝐨𝐮𝐥𝐮 𝐞𝐢 𝐧𝐚̈𝐞 𝐞𝐢𝐤𝐚̈ 𝐲𝐦𝐦𝐚̈𝐫𝐫𝐚̈ 𝐤𝐚𝐢𝐤𝐤𝐞𝐚

Kaikki koulupoissaolot eivät kerro samaa tarinaa. Harvoin kukaan haluaa lintsata ilman syytä.

Liian usein lapsi jää pois koulusta ahdistuksen, kuormittumisen tai muun mielenterveyden syyn vuoksi. Ja vanhempi ilmoittaa poissaolon oikein, terveydelliseksi.

𝐒𝐢𝐥𝐭𝐢 𝐬𝐞 𝐬𝐚𝐚𝐭𝐞𝐭𝐚𝐚𝐧 𝐦𝐮𝐮𝐭𝐭𝐚𝐚 𝐥𝐮𝐯𝐚𝐭𝐭𝐨𝐦𝐚𝐤𝐬𝐢 𝐩𝐨𝐢𝐬𝐬𝐚𝐨𝐥𝐨𝐤𝐬𝐢.

Tämä ei ikävä kyllä ole ollenkaan harvinainen tilanne.

Moni lapsi ja nuori jää oikeasti pois koulusta siksi, että mieli ei vain jaksa enää. Kuormitus on sillä hetkellä lapselle liian suuri kannettavaksi ja ahdistus liian vahva kulkeakseen eteenpäin tai ympäristö liian raskas.

𝐒𝐢𝐥𝐭𝐢 𝐦𝐢𝐞𝐥𝐞𝐧𝐭𝐞𝐫𝐯𝐞𝐲𝐝𝐞𝐧 𝐬𝐲𝐢𝐭𝐚̈ 𝐞𝐢 𝐚𝐢𝐧𝐚 𝐧𝐚̈𝐡𝐝𝐚̈ 𝐨𝐢𝐤𝐞𝐢𝐧𝐚 𝐭𝐞𝐫𝐯𝐞𝐲𝐝𝐞𝐥𝐥𝐢𝐬𝐢𝐧𝐚̈ 𝐬𝐲𝐢𝐧𝐚̈, 𝐯𝐚𝐢𝐤𝐤𝐚 𝐣𝐮𝐮𝐫𝐢 𝐬𝐢𝐭𝐚̈ 𝐧𝐞 𝐨𝐯𝐚𝐭.

Kun poissaolo merkitään luvattomaksi, viesti on lapselle itselleen ja perheelle karu:

”𝑇𝑎̈𝑡𝑎̈ 𝑠𝑦𝑦𝑡𝑎̈ 𝑒𝑖 𝑝𝑖𝑑𝑒𝑡𝑎̈ 𝑝𝑎̈𝑡𝑒𝑣𝑎̈𝑛𝑎̈.”

Ja juuri silloin lapsi tarvitsisi eniten ymmärrystä.

Kyse ei aina ole siitä, että lasta ei huvittaisi mennä kouluun. Vaan kyse on usein siitä, että lapsi ei vain yksinkertaisesti pysty. Josta myös vanhempi stressaa, ahdistuu ja kuormittuu. Ja tällöin tarvittaisiin koulun puolelta enemmän ymmärrystä ja tukea.

𝐒𝐢𝐤𝐬𝐢 𝐤𝐨𝐮𝐥𝐮𝐢𝐬𝐬𝐚 𝐭𝐚𝐫𝐯𝐢𝐭𝐭𝐚𝐢𝐬𝐢𝐢𝐧 𝐞𝐧𝐞𝐦𝐦𝐚̈𝐧:

• ymmärrystä eri mielenterveyden osa-alueista
• oikeanlaista tietoa neurokirjosta ja kuormituksesta
• ihmisiä, jotka osaavat katsoa käytöksen taakse

Koska käytös on viesti. Ja joskus se poissaolo on viimeinen keino selvitä.

𝐎𝐧𝐤𝐨 𝐬𝐢𝐧𝐮𝐥𝐥𝐚 𝐤𝐨𝐤𝐞𝐦𝐮𝐬𝐭𝐚 𝐭𝐢𝐥𝐚𝐧𝐭𝐞𝐞𝐬𝐭𝐚, 𝐣𝐨𝐬𝐬𝐚 𝐥𝐚𝐩𝐬𝐞𝐧 𝐤𝐮𝐨𝐫𝐦𝐢𝐭𝐮𝐬 𝐤𝐨𝐮𝐥𝐮𝐬𝐬𝐚 𝐣𝐚̈𝐢 𝐡𝐮𝐨𝐦𝐚𝐚𝐦𝐚𝐭𝐭𝐚?

26/02/2026

𝐓𝐚̈𝐦𝐚̈ 𝐨𝐧 𝐲𝐥𝐞𝐢𝐧𝐞𝐧 𝐦𝐮𝐢𝐬𝐭𝐮𝐭𝐮𝐬 𝐤𝐚𝐢𝐤𝐢𝐥𝐥𝐞 𝐚𝐢𝐤𝐮𝐢𝐬𝐢𝐥𝐥𝐞

Kun keskustelemme uutisista. Niin helposti 𝐮𝐧𝐨𝐡𝐝𝐚𝐦𝐦𝐞 sen yhden, tärkeimmän asian: 𝑢𝑢𝑡𝑖𝑛𝑒𝑛 𝑘𝑜𝑠𝑘𝑒 𝑒𝑙𝑎̈𝑣𝑎̈𝑎̈ 𝑗𝑎 𝑡𝑢𝑛𝑡𝑒𝑣𝑎𝑎 𝑖ℎ𝑚𝑖𝑠𝑡𝑎̈.

Hän ei ole 𝐯𝐚𝐥𝐢𝐧𝐧𝐮𝐭 joutua uutiseen tai keskustelun kohteeksi. Vaan se on voitu tehdä täysin luvatta, ilman nimiä ja kasvoja.

M***a tarinasta silti 𝐚𝐢𝐧𝐚 joku tunnistaa hänet oikeasti. Ja mitä varmemmin hän myös itse lukee kirjoitettuja kommentteja.

𝒀𝒌𝒔𝒊 𝒂𝒔𝒊𝒂 𝒐𝒏 𝒎𝒖𝒖𝒕𝒕𝒖𝒏𝒖𝒕 𝒎𝒂𝒂𝒊𝒍𝒎𝒂𝒔𝒔𝒂 𝒏𝒐𝒑𝒆𝒂𝒔𝒕𝒊:

Ennen, jos esim. lapselle tapahtui jotain noloa koulussa: sen näki ehkä oma luokka. Ja asia 𝐮𝐧𝐨𝐡𝐭𝐮𝐢 nopeasti.

Nyt sen voi nähdä koko Suomi. Ja tapahtumaa voi nykyään myös kommentoida vaikka koko maailma.

Usein artikkeleita ja uutisia lukiessaan aikuiset usein ajattelevat keskustelevansa vain sen hetkisestä ilmiöistä.

M***a joskus siinä keskustelun kohteena on se oikea ihminen — ja joskus se ihminen on lapsi tai nuori.

𝐋𝐚𝐩𝐬𝐢 𝐞𝐢 𝐥𝐮𝐞 𝐤𝐨𝐦𝐦𝐞𝐧𝐭𝐭𝐞𝐣𝐚 𝐤𝐮𝐭𝐞𝐧 𝐚𝐢𝐤𝐮𝐢𝐧𝐞𝐧:

𝐻𝑎̈𝑛 𝑒𝑖 𝑎𝑗𝑎𝑡𝑡𝑒𝑙𝑒: “𝑛𝑎̈𝑚𝑎̈ 𝑜𝑣𝑎𝑡 𝑚𝑖𝑒𝑙𝑖𝑝𝑖𝑡𝑒𝑖𝑡𝑎̈”.

𝐻𝑎̈𝑛 𝑎𝑗𝑎𝑡𝑡𝑒𝑙𝑒𝑒: ”𝑛𝑎̈𝑖𝑛 𝑖ℎ𝑚𝑖𝑠𝑒𝑡 𝑎𝑗𝑎𝑡𝑡𝑒𝑙𝑒𝑣𝑎𝑡 𝑚𝑖𝑛𝑢𝑠𝑡𝑎”.

Ja vaikka aikuisten välinen keskustelu ilmiöstä tapahtuisikin ”vain” kotona, eikä verkossa. Niin se voi silti päätyä lapsen korviin. Lapset ovat erittäin tarkkakuuloisia ja tarkkaavaisia muutenkin.

𝐽𝑎 𝑠𝑖𝑡𝑡𝑒𝑛 𝑗𝑜𝑘𝑢 𝑡𝑢𝑛𝑡𝑒𝑒 𝑗𝑜𝑛𝑘𝑢𝑛, 𝑗𝑜𝑘𝑎 𝑡𝑢𝑛𝑡𝑒𝑒 𝑗𝑜𝑛𝑘𝑢𝑛 𝑗𝑛𝑒.

Lopulta lapset uteliaina kertovat koulussa toisilleen asioita, joita ovat kuulleet aikuisten puhuvan. Hyvin nopeasti 𝐩𝐮𝐡𝐞 𝐥𝐞𝐯𝐢𝐚̈𝐚̈ juuri sen lapsen tietoon, jota asia koskee.

Silloin kyse ei ole enää uutisesta. Vaan se on juuri sen lapsen arkea. Ja yksi lause voi jäädä mieleen vuosiksi.

Ei siksi, että joku halusi satuttaa, vaan siksi että 𝐤𝐮𝐤𝐚𝐚𝐧 𝐞𝐢 𝐩𝐲𝐬𝐚̈𝐡𝐭𝐲𝐧𝐲𝐭 ajattelemaan, kuka sen kuulee.

𝑆𝑢𝑢𝑟𝑖𝑛 𝑜𝑠𝑎 𝑖ℎ𝑚𝑖𝑠𝑖𝑠𝑡𝑎̈ 𝑒𝑖 𝑜𝑙𝑒 𝑖𝑙𝑘𝑒𝑖𝑡𝑎̈.

𝐇𝐞 𝐞𝐢𝐯𝐚̈𝐭 𝐯𝐚𝐢𝐧 𝐧𝐚̈𝐞 𝐢𝐡𝐦𝐢𝐬𝐭𝐚̈ 𝐫𝐮𝐮𝐝𝐮𝐧 𝐭𝐨𝐢𝐬𝐞𝐥𝐥𝐚 𝐩𝐮𝐨𝐥𝐞𝐥𝐥𝐚.

Siksi joskus tärkein teko ei ole kommentointi, vaan pysähtyminen.

Kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen. Varsinkaan silloin, kun emme tunne oikeaa tarinaa emmekä ihmistä.

Me aikuiset voimme näin omilla teoillamme ja valinnoillamme 𝐞𝐧𝐧𝐚𝐥𝐭𝐚𝐞𝐡𝐤𝐚̈𝐢𝐬𝐭𝐚̈ koulu- ja työpaikkavälivaltaa.

Aikuisten sanat ovat kasvatusta.
Myös täällä somessa.

21/02/2026

Mikä pieni teko tai huomio on jäänyt sinulle mieleen? Sellainen, jota et ole unohtanut?

Pikkupolku - Lyhyt- & nepsyterapiaa sekä nepsyvalmennusta

22/03/2026

18/03/2026

16/03/2026

14/03/2026

13/03/2026

12/03/2026

12/03/2026

11/03/2026

10/03/2026

26/02/2026

21/02/2026

Osoite

Nettisivu

Hälytykset

Oikopolut

Jaa

Kategoria