Nuoret ehdokkaat Hämeenlinna

Nuoret ehdokkaat Hämeenlinna Hämeenlinnan nuorten kuntavaaliehdokkaiden puoluerajat ylittävä yhteistyöprojekti. Tavoitteena o

Jatketaan nuorten ehdokkaiden esittelyä!Tänään vuorossa Janne Liukkonen Kokoomuksesta."Laitetaan hommat jiiriin ja kunta...
01/02/2021

Jatketaan nuorten ehdokkaiden esittelyä!
Tänään vuorossa Janne Liukkonen Kokoomuksesta.

"Laitetaan hommat jiiriin ja kunta kuntoon!"

Olen 26-vuotias paljasjalkainen Hämeenlinnalainen, erittäin potentiaalisena ehdokkaana Hämeenlinnan valtuustoon Kokoomuksen listoilta.

Asun Ojoisilla Puistonmäessä, perheeseeni kuuluu kaksi pientä lasta joiden huoltajana toimin täysipäiväisesti.

Politiikasta löytyy taustaa jo suunnilleen 10 vuoden ajalta. elämänkokemusta kävin muutaman vuoden keräämässä Hämeenlinnan ulkopuolelta ja siellä huomasi hyvin kuinka hieno kaupunki meillä on.

Tärkeimpänä pidän kaupunkimme pitämistä hyvän ja sujuvan arjen kaupunkina, ikävä kyllä silmien edessä oleva kehitys on sitä pilaamassa m***a vielä on aikaa muuttaa suuntaa!

Olen kaupunkilaisia kuunteleva vaihtoehto joka ei pienistä tuulista meni nurin, muhun saa iskeä vaikka pyörremyrsky sekään ei minua kaada.

Moni puhuu, m***a harva tekee!

Minä puhun, m***a teen vielä enemmän.

Tärkeimpinä asioina minulle ovat.

1. Lapsiperheiden asiat

(päiväkodit, sujuva arki, päivähoitoasiat, koulut, lapsiperheköyhyys, tukipalvelut)

2. Pieni ja keskituloisten asiat

(Olen itsekin elänyt köyhyyden rajamailla ja ei tässä vieläkään hurraamista ole 2017 vuonna tapahtuneen konkurssin seurauksesta ulosottovelallisena. Ymmärrän erittäin hyvin kuinka raha voi olla tiukassa ja minkälaista siitä suosta on nousta)

3. Yrittäjyys

(Olen yrittäjä luonteinen persoona ja perustin ensimmäisen yrityksen ennemmin kuin valmistuin koulusta, nykyään työntekijänä m***a aikanaan kun saan karistettua konkurssin jälkeisen velkataakan pois niin minut löytää varmasti pyörittämästä omaa yritystä. Ymmärrän myös erittäin hyvin yritysten vaikutuksen Hämeenlinnaan ja Hämeenlinnan talouteen, ME tarvitsemme yrityksiä ja yrityksiä pitää auttaa saamaan yritys pyörimään)

Koulutukseltani olen LVI-asentaja, jonka olen päivittänyt ammattitutkinnoksi ja lisäkouluttautunut kylmäasentajan pätevyyksiin. Tällä hetkellä toimin palvelupäällikkönä LVIS ja rakentamisen palveluita tarjoavassa yrityksessä.

Säilytetään yhdessä Hämeenlinna, Hämeenlinnana!

Ota Facebook-sivuni seurantaan.

Janne Liukkonen, kunnallispoliitikko

Pian avautuu kotisivutkin osoitteeseen:

www.janneliukkonen.fi

Nuorten ehdokkaiden esittelyt jatkuvat!Moikka!Olen Merituuli Stenberg ja 29-vuotias talousjohtaja ja äiti Hämeenlinnan k...
25/01/2021

Nuorten ehdokkaiden esittelyt jatkuvat!

Moikka!

Olen Merituuli Stenberg ja 29-vuotias talousjohtaja ja äiti Hämeenlinnan kantakaupungista.

Kevään 2021 kuntavaaleissa olen Kokoomuksen ehdokkaana.

Alunperin olen kotoisin Pirkanmaalta, m***a jo lapsena ihastuin Hämeenlinnaan, kun kävimme sukulaisilla kylässä.

Yhdistysmaailma on minulle erittäin tärkeä ja olen Hämeenlinnan Seudun Eläinsuojeluyhdistyksen sekä Hämeenlinnalaismamien puheenjohtaja.

Sydäntäni lähellä ovat lapset, eläimet ja yrittäjyys. Nämä ovat asioita, joita haluan olla kehittämässä parempaan suuntaan Hämeenlinnassa.

Koen ja uskon, että minulla olisi paljon annettavaa Hämeenlinnalle valtuustossa. Toisin uutta näkökulmaa ja uusia ideoita.

Koronavuosi on ollut meille kaikille raskas ja tuleva valtuustokausi ei tule olemaan valtuutetuille helppo, nyt on syytä katsoa tulevaa vastuullisesti ja luoda Hämeenlinnasta entistä elinvoimaisempi.

Haluan olla tekemässä Hämeenlinnasta paremman paikan meille kaikille asua, elää ja yrittää.

Seuraa minua Facebookissa:
www.facebook.com/mestenberg

Ja vieraile kotisivuillani:
www.merituulistenberg.fi

Oikein mainiota maanantaita!Ensimmäisenä esittelyvuorossa on Johanna Janhunen Vasemmistoliiton listalta. Johanna kertoo ...
09/11/2020

Oikein mainiota maanantaita!
Ensimmäisenä esittelyvuorossa on Johanna Janhunen Vasemmistoliiton listalta. Johanna kertoo itsestään näin:

Heips!

Olen Johanna Janhunen, 25-vuotias (ihan kohta 26, synttärit on sunnuntaina) Vasemmiston ehdokas. Toimin tällä hetkellä Hämeenlinnan kaupungin kaupunkirakenteen kunnossapitopalveiluilla puistotyönjohtajana. Koulutukseltani olen rakennetun ympäristön hortonomi (AMK).

Lähdin ehdolle kuntavaaleihin, koska vaikuttaminen, vastuu ja kehittäminen ovat asioita, joihin olin tottunut jo opiskeluaikanani. Toimin vuosina 2018 ja 2019 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (HAMKO) hallituksessa niin hallituksen jäsenenä kuin varapuheenjohtajanakin. Lisäksi vuodet 2017-2019 menivät vaikuttaessa myös Lepaan Oppilaskunta ry:ssä (LOK) hallituksen jäsenenä sekä puheenjohtajana.

Mihin sitten haluaisin vaikuttaa? Haluaisin kehittää Hämeenlinnasta kaupunkia, jonka opiskelija kokee houkuttelevaksi kaupungiksi jäädä opintojen jälkeen. Kaupungiksi, joka vetää puoleensa korkeakoulutusta vaativia yrityksiä ja työpaikkoja. Lisäksi haluan erityisesti kehittää julkisia ulkoalueita viihtyisämpään ja kutsuvampaan suuntaan.

Mielipiteitäni ja kuulumisia voi seurata tämän linkin takaa: Johanna Janhunen

Hyvää syksyn jatkoa, toivottavasti kohta tulee lunta😄

07/11/2020

Maanantaina kannattaa ehdottomasti olla somen äärellä, sillä aloitamme jokaviikkoiset nuorien ehdokkaiden esittäytymiset! Jokainen ehdokas kertoo vuorollaan itsestään sekä vaaliteemoistaan ja -tavoitteistaan. Stay tuned, maanantaina mennään!

Etsintäkuulutus!Meiltä puuttuu yhteyshenkilö ainakin seuraaviin puolueisiin: Keskusta, Vihreät, SDP ja KD! Myös muihin p...
05/11/2020

Etsintäkuulutus!

Meiltä puuttuu yhteyshenkilö ainakin seuraaviin puolueisiin: Keskusta, Vihreät, SDP ja KD!
Myös muihin puolueisiin ja liikkeisiin jotka aikovat osallistua kuntavaaleihin Hämeenlinnassa tarvitaan yhteyksiä!

Auttakaa meitä etsimään nuoria ehdokkaita!

Voitte laittaa viestiä sivujen kautta taikka suoraan mulle:
[email protected]
050 3236750

21/10/2020

Oletko nuori kuntavaaliehdokas Hämeenlinnassa? Tai pohditko ehdolle lähtöä?

Nuoret ehdokkaat Hämeenlinna on puoluerajat ylittävä nuorten ehdokkaiden yhteisprojekti. Tavoitteena on nostaa nuorten näkyvyyttä näissä vaaleissa, koska nuorempi ikäluokka on heikosti edustettuna päätöksenteossa ja altavastaaja vaaleissa.

Tulemme järjestämään tapahtumia ja vaalipaneeleita ym, joissa nostamme nuorten äänen kuuluviin. Nuori ehdokas, ilmianna siis itsesi ja ehdokaskaverisi, pistä viestiä ja lähde mukaan yhteistyötoimintaan!

Osoite

Hämeenlinna

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Nuoret ehdokkaat Hämeenlinna :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Nuoret ehdokkaat Hämeenlinna :lle:

Jaa