Mental Museum Lapinlahden Lähde

17/06/2026

(FI/SV/EN) Tiedätkö, keitä olivat ”Lapparin kakarat”? 👶

Lapinlahden alueella asui sairaalan työntekijöitä, joista monilla oli lapsia. Näille lapsille – "Lapparin kakaroille" – koko aidattu sairaala-alue suurine luontoalueineen toimi kotipihana, jossa riitti tekemistä.

”Se oli paratiisi!” Lapinlahdessa lapsena (1932–1949) asunut Helli Väyrynen muistelee.

Lapset leikkivät ja pelasivat ulkona mielensä mukaan. Talvisin hiihdettiin ja luisteltiin, kesäisin ongittiin ja uitiin. Joskus lapset soutivat läheiseen saareen. Maan alla kulkevassa lämmityskanaalissa he viettivät sadepäiviä ja kertoivat kummitustarinoita.

Lapset olivat selvillä talon tapahtumista ja ottivat ilon irti kaikesta mistä voivat. Helli Väyrynen muistelee, kuinka he päivystivät tenniskentän laidalla lääkärien pelatessa ja tienasivat siitä hyvästä usein muutaman markan, joilla ostivat porttivahdilta limonadia. Pyykkipäivinä he pääsivät usein hevosmiehen kyydissä pyykinvientimatkalle Meilahteen, sillä ennen sotia likapyykki vietiin pestäväksi Naistenklinikalle.

Koko sairaalan väki tunsi toisensa ja alueella vallitsi turvallinen, yhteisöllinen ja kodikas tunnelma. Kaikki lapset leikkivät keskenään vanhempien ammatista riippumatta, ja myös lastenosaston potilaiden kanssa leikittiin luontevasti yhdessä.

Ylilääkäri Martti Kailan tytär Eeva-Maija Paakkinen asui Lapinlahdessa 1949–1965. Hän muistaa, että lastenosastolle kuljettiin samasta rappukäytävästä kuin ylilääkärin asuntoon. Osaston henkilökunnasta ja lapsista tuli ylilääkäriperheen hyviä tuttuja, ja joskus koko osaston väki kutsuttiin kylään heidän asuntoonsa.

Lapinlahdessa kasvaminen vaikutti siihen, miten lapset myöhemmin elämässään suhtautuivat mielenterveysongelmiin:

”Kun olin viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni mielisairaalan alueella ja tavannut potilaita, pidin aivan tavallisena, että on monenlaisia ihmisiä ja elämässä voi tapahtua mitä vain”, kertoo Lapinlahdessa 1978–2001 asunut Liisa Ranta. ”Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, kuinka suuri voimavara se on ollut.

Kuva: Pojat ongella Lapinlahden rannalla 1940-luvun lopussa. Helsingin kaupunginmuseo, kuvaaja Eino Heinonen

*****

🇸🇪 Vet du vilka ”Lapparungarna” var? 👶

På området kring Lappvikens sjukhus bodde sjukhusets anställda, och många av dem hade barn. För dessa barn — ”Lapparungarna” — fungerade hela det inhägnade sjukhusområdet med sina stora naturområden som en egen gård där det alltid fanns något att göra.

”Det var ett paradis!” minns Helli Väyrynen, som bodde i Lappviken som barn mellan 1932 och 1949.

Barnen lekte och spelade utomhus som de ville. På vintrarna åkte man skidor och skridskor, och på somrarna metade och simmade man. Ibland rodde barnen till en närliggande ö. I den underjordiska värmekanalen tillbringade de regniga dagar och berättade spökhistorier för varandra.

Barnen kände till vad som hände på sjukhuset och tog vara på varje möjlighet att roa sig. När läkarna spelade tennis minns Helli Väyrynen att de brukade stå beredda för att kasta in bollar som åkte ut och på så sätt förtjäna några mark för besväret — pengar som de sedan använde för att köpa lemonad av portvakten. Före krigen tvättade man byke på Kvinnokliniken. På tvättdagarna fick barnen ofta åka med kusken när tvätten kördes till Mejlans.

Alla på sjukhuset kände varandra och området präglades av en trygg, gemenskaplig och hemtrevlig atmosfär. Alla barn lekte tillsammans oberoende av föräldrarnas yrke, och även barnpatienterna deltog naturligt i lekarna.

Överläkaren Martti Kailas dotter Eeva-Maija Paakkinen bodde i Lappviken mellan 1949 och 1965. Hon minns att man gick till barnavdelningen genom samma trappuppgång som till överläkarens bostad. Personalen och barnen på avdelningen blev goda bekanta med överläkarfamiljen, och ibland bjöds hela avdelningen hem till deras bostad.

Att växa upp i Lappviken påverkade hur barnen senare i livet förhöll sig till psykisk ohälsa:

”När jag hade tillbringat min barndom och ungdom på ett mentalsjukhusområde och träffat patienter tyckte jag att det var helt naturligt att människor är olika och att vad som helst kan hända i livet”, berättar Liisa Ranta, som bodde i Lappviken 1978–2001. ”Först senare har jag förstått vilken stor tillgång det har varit.”

Bild: Pojkar som metar vid stranden i Lappviken i slutet av 1940-talet. Helsingfors stadsmuseum, fotograf Eino Heinonen.

*****

🇬🇧 Do you know who the “Kids of Lappari” were? 👶

Employees of Lapinlahti Hospital lived on the hospital grounds, and many of them had children. For these children — known as the “Kids of Lappari” — the entire fenced hospital area, with its extensive natural surroundings, served as a giant backyard full of things to do.

“It was paradise!” recalls Helli Väyrynen, who lived in Lapinlahti as a child from 1932 to 1949.

The children played and spent time outdoors freely. In winter they skied and skated, while in summer they fished and swam. Sometimes they rowed to a nearby island. On rainy days they gathered in the underground heating tunnel, where they told each other ghost stories.

The children were well aware of what was happening around the hospital and made the most of every opportunity for fun. Helli Väyrynen remembers how they used to wait by the tennis court while the doctors played and would often earn a few marks for their trouble — money they then spent on lemonade bought from the gatekeeper. On laundry days, they were often allowed to ride along with the coachman transporting laundry to Meilahti, since before the wars dirty laundry was washed at the Women’s Hospital (Naistenklinikka).

Everyone at the hospital knew one another, and the atmosphere on the grounds was safe, communal, and homelike. All the children played together regardless of their parents’ professions, and they also naturally played together with the children staying in the the children’s psychiatric ward.

The daughter of chief physician Martti Kaila, Eeva-Maija Paakkinen, lived in Lapinlahti from 1949 to 1965. She remembers that the children’s psychiatric ward was accessed through the same staircase as the chief physician’s apartment. The ward staff and children became close acquaintances of the chief physician’s family, and sometimes the entire ward was invited to visit their home.

Growing up in Lapinlahti influenced how the children later viewed mental health problems:

“Having spent my childhood and youth on the grounds of a psychiatric hospital and having met patients, I thought it was completely natural that people are different and that anything can happen in life,” says Liisa Ranta, who lived in Lapinlahti from 1978 to 2001. “Only later did I understand what a great resource that experience had been.”

Photo: Boys fishing on the shore of Lapinlahti in the late 1940s. Helsinki City Museum, photographer Eino Heinonen.

*****

Lähde/Källa/Source: Heiskanen, T., Vallisaari M., & Liuksiala, K. (2021). Väkevät sielut: Tarinoita Lapinlahden sairaalasta. Helsinki: Into Kustannus Oy.

Teksti/Text: Hilla Vehkaoja, Pro Lapinlahti mielenterveysseura ry

16/06/2026

10/06/2026

Tiedätkö, mitä oheisessa kuvassa tapahtuu?

Kuvassa on potilas, jolle annetaan insuliinishokkihoitoa Lapinlahden sairaalassa 1930-luvulla. Insuliinihoito oli yksi kolmesta 1930-luvun puolivälin jälkeen yleistyneestä shokkimenetelmästä, joita käytettiin laajalti Suomenkin mielisairaaloissa. Näitä menetelmiä – insuliinihoito, kardiatsoli-kouristushoito ja sähköhoito – kutsuttiin yleisesti ”iskehoidoksi”.

Insuliinihoidossa potilas vaivutettiin insuliinipistoksen avulla koomaan kymmeniä kertoja 6–10 viikon aikana. Annoskokoa suurennettiin siihen asti, että verensokeri oli laskenut riittävästi ja potilas vaipui hypoglykeemiseen koomaan eli sai ”täysshokin”. Potilasta pidettiin koomassa maksimissaan puolentoista tunnin ajan. Sen jälkeen hänet virvoitettiin sokeriliuoksella, joka annettiin yleensä sieraimeen työnnettyä letkua pitkin suoraan mahalaukkuun.

Kirjailija Mika Waltarikin sai insuliinihoitoa 1940–50-luvuilla. Hänelle annettiin tosin vain sen verran insuliinia, ettei hän vaipunut koomaan. Waltari haki apua unettomuuteen, ja hänen saamansa pienet insuliiniannokset laukaisivat jännitystä ja vaivuttivat hänet uneen.

Insuliinihoito ei ollut vaaratonta – liian pitkään jatkunut kooma saattoi aiheuttaa aivovamman tai kuoleman. Hoito kuitenkin innosti henkilökuntaa ja loi toivoa potilaiden paranemisesta. Usein hoitoa saaneiden potilaiden oirehdinnan koettiin vaimentuneen, heidän käytöksensä rauhoittuneen ja ajatustensa selkeytyneen. Monet myöhemmät psykiatrit, esimerkiksi Lapinlahden entinen ylilääkäri Kalle Achté, ovat kuitenkin ajatelleet insuliinishokin tehon perustuneen lähinnä lumevaikutukseen.

Insuliinihoidosta luovuttiin lopulta 1960-luvulla; hoitotulosten epävarmuus oli käynyt yhä ilmeisemmäksi, ja 1950-luvulla keksityt psyykenlääkkeet olivat alkaneet yhä useammin korvata insuliinihoitoa. Shokkihoidoista ainut edelleen käytössä oleva hoitomenetelmä on sähköhoito. Kolmannesta iskehoidosta, kardiatsolihoidosta, luovuttiin jo toisen maailmansodan jälkeen.

Kuva: Potilas saamassa insuliinihoitoa Hermotautien klinikalla Lapinlahden sairaalassa, 1930-luku. Helsingin kaupunginmuseo, kuvaaja Aarne Pietinen Oy.

Lähteet:
- Pietikäinen, P. (2020). Kipeät sielut: Hulluuden historia Suomessa. Helsinki: Gaudeamus.
- Achté, K. (1991). 150 vuotta psykiatriaa: Lapinlahden sairaalan historia 1841–1991. Helsinki: Recallmed Oy.

Teksti: Hilla Vehkaoja, Pro Lapinlahti mielenterveysseura ry

03/06/2026

(FI/SV/EN) Tiesitkö, että Lapinlahden sairaalan etupihan pihakiveys peitettiin asfaltilla 1960-luvulla ja otettiin uudelleen esiin vasta vuonna 2017?

Vuosina 2016–2017 Lapinlahden entisen sairaalan ulko-osia peruskorjattiin. Korjauksen toteutti Helsingin kaupungin Stara ja töitä ohjasi Museovirasto.

Peruskorjauksen yhteydessä etupihan asfaltti poistettiin ja pihakiveys otettiin esiin. Kiveys ja kulkureitit oville kunnostettiin ja tarpeen mukaan rekonstruoitiin.

Kuva1: Asfalttia poistetaan. Lapinlahden Lähde, 2017
Kuva2: Asfaltoitu etupiha. Kiisi Tuomala, 2016

*****

🇸🇪 Visste du att stenläggningen på framsidan av Lappvikens sjukhus täcktes med asfalt på 1960-talet och inte togs fram igen förrän 2017?

Under åren 2016–2017 genomgick de yttre delarna av det tidigare sjukhuset en grundläggande renovering. Arbetet genomfördes av Helsingfors stads enhet Stara och övervakades av Museiverket.

I samband med renoveringen avlägsnades asfalten från framsidans gård och den ursprungliga stenbeläggningen togs fram. Stenläggningen och gångvägarna till dörrarna restaurerades och rekonstruerades enligt behov.

Bild1: Stenbeläggningen tas fram under asfalten. Lapinlahden Lähde, 2017
Bild2: Framsidans gård med asfalt. Kiisi Tuomala, 2016

*****

🇬🇧 Did you know that the paving of the front courtyard at Lapinlahti Hospital was covered with asphalt in the 1960s and only uncovered again in 2017?

In 2016–2017, the exterior parts of the former hospital underwent a basic renovation. The work was carried out by the City of Helsinki’s maintenance unit Stara and supervised by the Finnish Heritage Agency.

As part of the renovation, the asphalt in the front courtyard was removed and the original stone paving was uncovered. The paving and the walkways to the doors were restored and, where necessary, reconstructed.

Photo1: Original stone paving uncovered. Lapinlahden Lähde, 2017
Photo2: Courtyard with asphalt. Kiisi Tuomala, 2016

*****

Lähde/Källa/Source: Rakennushistoriaselvitys: Lapinlahden sairaala 2017. Helsinki: Arkkitehtitoimisto Ark-Byroo.
Teksti/Text: Hilla Vehkaoja, Pro Lapinlahti mielenterveysseura ry

27/05/2026

(FI/SV/EN) Tiesitkö, että mielisairaaloissa työskenteleviä hoitajia alettiin kouluttaa tehtäväänsä vasta 1900-luvun alussa?

Vielä 1800-luvulla mielisairauksia pidettiin outoina ja tuntemattomina sairauksina, ja mielisairaalat olivat lähinnä sairastuneiden säilytyspaikkoja. Hoitajien fyysiset ominaisuudet olivat tärkeitä, sillä heidän tehtävänsä oli toimia järjestyksen ylläpitäjinä. Vähitellen potilaiden kohtelu muuttui inhimillisemmäksi ja hoitajia alettiin kouluttaa tehtäväänsä. Vuonna 1910 annettiin eduskunnassa asetus, joka määritti mielisairaanhoitajien ammatillisen pätevyyden.

Kirjailija Anni Swanin sisko Lyyli Swan oli ensimmäinen mielisairaalassa työskennellyt koulutettu sairaanhoitaja. Lapinlahteen hän siirtyi vuonna 1913 ja työskenteli siellä lopulta 25 vuotta. Heti aloitettuaan Swan paneutui hoidon kehittämiseen ja hoitajien kouluttamiseen yhdessä lankonsa, sairaalan ylilääkäri Christian Sibeliuksen kanssa.

Mielisairaanhoitajia alettiin kouluttaa Lapinlahdessa vuosittain järjestettävillä kursseilla. Lyyli Swan toimi koulutuksesta vastaavana opetushoitajana ja yleni myöhemmin ylihoitajaksi. Lapinlahdessa järjestettiin ensimmäinen kurssi vuonna 1914, vain vuotta myöhemmin kuin Pitkäniemen sairaalassa järjestetty koko maan ensimmäinen mielisairaanhoitajakurssi.

Suomen terveydenhoito-lehdessä kerrottiin syyskuussa 1916, että Pitkäniemen ja Lapinlahden kurssit olivat olleet noin 3–6 kuukauden mittaisia. Lehdessä toivottiin myös useampien sairaanhoitajien kiinnostuvan mielisairaalassa työskentelystä. Mielisairaalatyöhön perehtymisen ajateltiin voivan tapahtua kurssin jälkeen Lapinlahdessa: ”Heidän perehdyttämisekseen tähän alaan on ajateltukin järjestää heidän oppiaikansa siten että he voisivat jonkun aikaa palvella myös Lapinlahden sairaalassa”.

Ensimmäisen kurssin jälkeen Lapinlahdessa alettiin järjestää mielisairaanhoitajakursseja joka vuosi. Toiminta loppui vasta vuonna 1970.

Kuva: Sairaanhoitajattaria, istumassa ylihoitaja Lyyli Swan, ajankohta tuntematon. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Lyyli Swanin arkisto.

*****

🇸🇪 Visste du att vårdare som arbetade på mentalsjukhus började få utbildning för sitt arbete först i början av 1900-talet?

Ännu under 1800-talet betraktades psykiska sjukdomar som märkliga och okända sjukdomar, och mentalsjukhusen fungerade främst som förvaringsplatser för de insjuknade. Vårdarnas uppgift var främst att upprätthålla ordningen och därför ansågs deras fysiska egenskaper viktiga. Gradvis blev behandlingen av patienterna mer human, och vårdarna började utbildas för sitt arbete. År 1910 utfärdades en förordning i riksdagen som definierade den yrkesmässiga behörigheten för mentalsjukvårdare.

Författaren Anni Swans syster Lyyli Swan var den första utbildade sjuksköterskan som arbetade på ett mentalsjukhus. Hon flyttade till Lappvikens sjukhus år 1913 och arbetade där i sammanlagt 25 år. Redan från början engagerade sig Swan i att utveckla vården och utbilda vårdpersonalen tillsammans med sin svåger, sjukhusets överläkare Christian Sibelius.

Mentalsjukvårdare började utbildas genom årliga kurser som ordnades på Lappvikens sjukhus. Lyyli Swan ansvarade för utbildningen som undervisningssköterska och befordrades senare till överskötare. Den första kursen på Lappvikens sjukhus ordnades år 1914, bara ett år efter den första kursen för mentalsjukvårdare i hela landet, som hölls på Pitkäniemi sjukhus.

I tidskriften Suomen terveydenhoito-lehti berättades det i september 1916 att kurserna i Pitkäniemi och Lappviken hade varat omkring tre till s*x månader. Tidningen uttryckte också en förhoppning om att fler sjuksköterskor skulle bli intresserade av att arbeta på mentalsjukhus. Man ansåg att fördjupningen i mentalsjukvård kunde fortsätta på Lappvikens sjukhus efter kursen:

”För att ge dem fördjupad kunskap inom detta område har man tänkt ordna deras lärotid så att de även kunde tjänstgöra en tid på Lappvikens sjukhus.”

Efter den första kursen började man ordna kurser för mentalsjukvårdare varje år på Lappvikens sjukhus. Verksamheten upphörde först år 1970.

Bild: Sjuksköterskor, sittande överskötaren Lyyli Swan, tidpunkt okänd. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Lyyli Swanin arkisto.

*****

🇬🇧 Did you know that nurses working in psychiatric hospitals only began receiving formal training for their profession in the early 20th century?

As late as the 19th century, mental illnesses were regarded as strange and unfamiliar diseases, and psychiatric hospitals primarily functioned as places of confinement for those who had fallen ill. The physical attributes of attendants were considered important, since their role was to maintain order. Gradually, the treatment of patients became more humane, and attendants began to receive professional training. In 1910, a decree was issued in the Finnish Parliament defining the professional qualifications required for psychiatric nurses.

The sister of writer Anni Swan, Lyyli Swan, was the first formally trained nurse to work in a psychiatric hospital. She moved to Lapinlahti Hospital in 1913 and ultimately worked there for 25 years. Immediately after beginning her work, Swan devoted herself to developing patient care and training nursing staff together with her brother-in-law, the hospital’s chief physician Christian Sibelius.

Psychiatric nurses began to be trained through annual courses organized at Lapinlahti Hospital. Lyyli Swan served as the instructional nurse responsible for the training and was later promoted to head nurse. The first course at Lapinlahti Hospital was organized in 1914, only one year after the country’s very first psychiatric nursing course had been held at Pitkäniemi Hospital.

In September 1916, the journal Suomen terveydenhoito-lehti reported that the courses at Pitkäniemi and Lapinlahti had lasted approximately three to six months. The journal also expressed hope that more nurses would become interested in working in psychiatric hospitals. It was thought that further specialization in psychiatric care could take place at Lapinlahti after the course itself:

“To familiarize them more thoroughly with this field, it has been proposed that their training period should be arranged so that they could also serve for some time at Lapinlahti Hospital.”

After the first course, psychiatric nursing courses were organized every year at Lapinlahti Hospital. The program continued until 1970.

Photo: Nurses, with head nurse Lyyli Swan seated in the front row, date unknown. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Lyyli Swanin arkisto.

*****

Lähteet/Källor/Sources:
- Heiskanen, T., Vallisaari M., & Liuksiala, K. (2021). Väkevät sielut: Tarinoita Lapinlahden sairaalasta. Helsinki: Into Kustannus Oy.
- Suomen terveydenhoito-lehti, 01.09.1916, nro 9, s. 7.
- Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin museotoimikunta, Pirkanmaan maakuntamuseo ja Vapriikin kuva-arkisto. (2019). Pitkäniemen sairaala 1800-luvun lopusta nykypäivään -verkkonäyttely. Aikanaan.

Teksti/Text: Hilla Vehkaoja, Pro Lapinlahti mielenterveysseura ry.

20/05/2026

Audiotarinoiden sarjamme on kasvanut uudella potilastarinalla! 🌼

Kuuntele Lapinlahden sairaalan entisen potilaan 1980-luvulla kirjoittamia ajatuksia sairaalasta – etenkin sen erityisestä hengestä ja ympäristöstä. Potilas oli hoidettavana Lapinlahdessa yhteensä kymmenen kertaa vuosien 1976–86 aikana.

Tarina on kuunneltavissa Lapinlahden Lähteen YouTube-kanavalla, linkki löytyy kommenteista! 👉

Persoonallisessa kertomuksessaan potilas käsittelee muun muassa Lapinlahden sairaalan arkkitehtuurin ja puiston merkitystä toipumisessa, kuvailee kohtaamisiaan muiden potilaiden ja henkilökunnan kanssa sekä vertaa Lapinlahden sairaalan kodinomaista ilmapiiriä laitosmaisempiin sairaaloihin.

“Vuosien varrella, oltuani talossa kymmeneen otteeseen hoidossa, talo on tullut kuin toiseksi kodiksi. Se korvaa puuttuvan perheyhteisön ja on kotia parempi silloin, kun on kovassa kriisissä. Perhe usein ei tällaisissa tilanteissa pysty omaistaan tukemaan, vaan hätääntyy ja sählää. Näyttää siltä, ettei Lapinlahdessa hämmästytä juuri mitään elämän kohtaloa ja kuviota.”

Potilaan tarinan on lukenut Sanna Tiivola ja äänittänyt Bookgarden.

Huomaa, että samasta YouTube-soittolistasta löytyvät myös aiemmat audiotarinat. Kuuntele nekin, jos et ole niitä aiemmin huomannut! 🌻

15/05/2026

Behind the scenes: Mental Museumissa on jotain uutta tekeillä... 😃

12/05/2026

(FI/SV/EN) Tiesitkö, että sisällissodan aikaan vuonna 1918 Lapinlahden sairaalassa piiloteltiin suurta määrää aseita sekä joitakin takaa-ajettuja valkoisia?

Punakaartilaiset tekivät Lapinlahden sairaalaan usein yllätystarkistuksia. Kerran he tulivat nimettömän ilmiannon perusteella etsimään aseita, ja ylilääkäri Christian Sibelius kehotti heitä tutkimaan koko talon kellarista ullakolle. Etsijät mylläsivät ylilääkärin asunnon perusteellisesti tutkien jopa sohvatyynyjen sisukset. Jostain syystä he eivät kuitenkaan käyneet vintillä, eikä asekätköä löydetty.

Yksi Lapinlahdessa piilotelleista valkoisista oli tunnettu aktivisti Sven Donner, Christian Sibeliuksen nuori kollega. Donner ei voinut liikkua julkisesti, sillä hänet oli etsintäkuulutettu. Lapinlahdessa hän naamioitui potilaaksi ja vietti koko sotatalven eläen muiden potilaiden tavoin.

Potilaat saivat tuohon aikaan säännöllisesti kylpyhoitoja, ja punaisten tullessa tarkistuskäynneille sairaalaan meni Donner kylpyyn. Hänen ammeensa päälle oli viritetty levottomille potilaille tarkoitettu verkko, jonka alta häntä ei pystynyt tunnistamaan. Niinpä häntä ei löydetty ja hän selvisi sodasta hengissä. Myöhemmin Donner työskenteli muutaman vuoden psykiatrina Lapinlahdessa ja hänestä tuli lopulta lastenpsykiatrian uranuurtaja.

Tällä viikolla tulee kuluneeksi 108 vuotta Suomen kahtia repineen sodan päättymisestä. Tappaminen ei kuitenkaan loppunut sodan päättymiseen, sillä voittaneet valkoiset aloittivat laajamittaisen punavankien teloituksen. Kokonaisuudessaan sodassa ja teloituksissa kuoli 36 000 henkeä, suurin osa heistä punaisia.

Kuva: Punakaartilaispartio Helsingin kauppatorilla huhtikuussa 1918. Museovirasto, Historian kuvakokoelma.

*****

🇸🇪Visste du att man under inbördeskriget år 1918 gömde en stor mängd vapen samt några efterlysta vita i Lappvikens sjukhus?

Rödgardister genomförde ofta överraskningsinspektioner på sjukhuset. Vid ett tillfälle kom de, på grund av en anonym angivelse, för att leta efter vapen, och överläkaren Christian Sibelius uppmanade dem att undersöka hela byggnaden från källare till vind. De som sökte gick grundligt igenom överläkarens bostad och undersökte till och med innehållet i soffkuddarna. Av någon anledning gick de ändå aldrig upp på vinden, och vapengömman hittades inte.

En av de vita som höll sig gömd i Lappviken var den kände aktivisten Sven Donner, en ung kollega till Christian Sibelius. Donner kunde inte röra sig offentligt eftersom han var efterlyst. I Lappviken utgav han sig för att vara patient och tillbringade hela krigsvintern med att leva som de övriga patienterna.

På den tiden fick patienterna regelbundet badbehandlingar, och när de röda kom för inspektioner gick Donner och tog ett bad. Över hans badkar hade man spänt upp ett nät av den typ som användes för oroliga patienter, och under det gick han inte att identifiera. Därför blev han aldrig upptäckt och överlevde kriget. Senare arbetade Donner några år som psykiater i Lappviken och blev så småningom en pionjär inom barnpsykiatrin.

Den här veckan har det gått 108 år sedan slutet på det krig som slet Finland itu. Dödandet upphörde dock inte när kriget tog slut, eftersom de segrande vita inledde omfattande avrättningar av röda fångar. Sammanlagt dog 36 000 människor i kriget och avrättningarna, och majoriteten av dem var röda.

Bild: En rödgardistpatrull på Salutorget i Helsingfors i april 1918. Museiverket, Historiska bildsamlingen.

*****

🇬🇧Did you know that during the Finnish Civil War in 1918, a large cache of weapons as well as several wanted Whites were hidden at Lapinlahti Hospital?

Members of the Red Guards frequently carried out surprise inspections at the hospital. On one occasion, acting on an anonymous tip, they arrived to search for weapons, and chief physician Christian Sibelius encouraged them to inspect the entire building from cellar to attic. The searchers thoroughly ransacked the chief physician’s residence, even examining the insides of sofa cushions. For some reason, however, they never went up to the attic, and the hidden weapons cache was not discovered.

One of the Whites hiding in Lapinlahti was the well-known activist Sven Donner, a young colleague of Christian Sibelius. Donner could not move about publicly because he was wanted by the authorities. At Lapinlahti he disguised himself as a patient and spent the entire winter of the war living like the other patients.

At that time, patients regularly received therapeutic baths, and whenever the Reds came to inspect the hospital, Donner would go and take a bath. A net intended for restless patients had been stretched over his bathtub, making it impossible to identify him underneath it. As a result, he was never discovered and survived the war. Later, Donner worked for several years as a psychiatrist at Lapinlahti and eventually became a pioneer of child psychiatry.

This week marks 108 years since the end of the war that tore Finland in two. However, the killing did not end with the war itself, as the victorious Whites began large-scale executions of Red prisoners. Altogether, 36,000 people died in the war and the executions, the majority of them Reds.

Photo: A Red Guard patrol at the Market Square in Helsinki in April 1918.
Museovirasto, Historian kuvakokoelma.

*****

Lähteet/Källor/Sources:
Heiskanen, T., Vallisaari M., & Liuksiala, K. (2021). Väkevät sielut: Tarinoita Lapinlahden sairaalasta. Helsinki: Into Kustannus Oy.
Palmolahti, H. (1.1.2018). Sisällissota vuonna 1918 kesti neljä kuukautta – taistelu sodan nimestä sata vuotta. Yle.

Teksti/Text: Hilla Vehkaoja, Pro Lapinlahti mielenterveysseura ry.

07/05/2026

Tiesitkö, että Yle Areenassa on kuunneltavissa podcast, jossa kerrotaan Lapinlahden sairaalan ensimmäisistä potilaista ja 1800-luvun hoitokeinoista? Podcast on osa vuonna 1971 tehdystä radio-ohjelmasta ja löytyy Areenasta nimellä ”130-vuotiaan Lapinlahden historiaa”.

Lapinlahden sairaalan alkuaikoina, 1800-luvun puolivälissä, psyykkisten sairauksien uskottiin aiheutuvan kehossa olevista epäpuhtauksista. Epäpuhtauksia pyrittiin poistamaan esimerkiksi oksennuttamisen ja ihoärsytyksen avulla.

Oksentaminen saatiin käynnistettyä oksennusviinikivellä, ja ihoa taas ärsytettiin erilaisilla voiteilla ja laastareilla. Potilaille tuli ihottumaa ja paiseita, joiden kautta sairauden eli pahan ajateltiin poistuvan kehosta. Voiteita käytettiin usein pään alueella ja niistä aiheutui potilaille hitaasti parantuvia haavoja, elohopeamyrkytyksiä ja paljon kärsimystä.

Oksennuttamisen ja voiteiden lisäksi pahan poistamiseksi kehosta käytettiin ulostamislääkkeitä, syljen vuotoa aiheuttavia lääkkeitä, kuppaamista ja veren laskemista laskimosta.

Kuuntelee lisää Areenasta, linkki kommenteissa! 👉

Kuva: Potilas ja hoitaja Lapinlahden sairaalan käytävällä, 1904-1922. Tiedemuseo Liekki, Lääketieteen historian museo, CC BY-NC-ND 4.0

Teksti: Hilla Vehkaoja, Pro Lapinlahti mielenterveysseura ry

28/04/2026

(FI/SV/EN) Tiesitkö, että tanssinopettaja Aira Samulinin useita läheisiä on hoidettu Lapinlahden sairaalassa ja että Aira oli aktiivisesti mukana Pro Lapinlahden toiminnassa?

Läheisten sairastuminen ja heidän jättämisensä sairaalahoitoon oli Samulinille raskasta, m***a siitä huolimatta hänelle jäi Lapinlahdesta hyviä muistoja:

”Vaikka olen joutunut viemään läheisiäni sinne vaikeissa tilanteissa, niin silti Lapinlahtea ajatellessa tulee lämmin ja pehmeä olo. Lapinlahden tunnelma oli kodinomainen. Siellä potilaisiin suhtauduttiin arvostavasti ja järjestettiin paljon yhteisöllisiä tapahtumia. Paikka huokui hyvää henkeä. Ja ympäristö oli niin kaunis ja hoitava! Se teki hyvää sekä potilaille että meille omaisille. Joskus kun kävin katsomassa lastani Lapinlahdessa, me kävelimme puutarhassa ja kahlasimme paljain jaloin rantavedessä.”

Hyvät kokemukset Lapinlahden sairaalasta saivat Airan lähtemään mukaan Pro Lapinlahti -yhdistykseen, joka pyrki säilyttämään sairaalatoiminnan Lapinlahdessa. Hän oli aktiivisesti mukana yhdistyksen toiminnassa ja osallistui moniin tilaisuuksiin sairaalassa myös sairaalatoiminnan päättymisen jälkeen.

Kuvassa näkyy Aira Samulin Lapinlahden Lähteen tukikonsertissa vuonna 2015. Aira kannusti yleisöä ottamaan tanssiaskelia, ja lopulta suuri määrä ihmisiä tanssi sairaalarakennuksen pihalla 💃

***

🇸🇪Visste du att flera av dansläraren Aira Samulins närstående har vårdats på Lappvikens sjukhus och att Aira var aktivt engagerad i Pro Lappvikens verksamhet?

Att hennes närstående blev sjuka och att lämna dem i sjukhusvård var tungt för Samulin, men trots detta behöll hon goda minnen av Lappviken:

”Även om jag har varit tvungen att föra mina närstående dit i svåra situationer, ger tanken på Lappviken mig ändå en varm och mjuk känsla. Stämningen på Lappviken var hemlik. Patienterna bemöttes med respekt och många gemensamma evenemang ordnades. Platsen utstrålade en god anda. Och omgivningen var så vacker och läkande! Det gjorde gott både för patienterna och för oss anhöriga. Ibland när jag besökte mitt barn på Lappviken promenerade vi i trädgården och vadade barfota i strandvattnet.”

Goda erfarenheter av Lappvikens sjukhus fick Aira att engagera sig i föreningen Pro Lappviken, som strävade efter att bevara sjukhusverksamheten i Lappviken. Hon deltog aktivt i föreningens verksamhet och medverkade i många evenemang på sjukhuset även efter att sjukhusverksamheten hade upphört där.

På bilden syns Aira Samulin vid en stödkonsert på Lappvikens Källa år 2015. Aira uppmuntrade publiken att ta danssteg, och till slt dansade ett stort antal människor på sjukhusbyggnadens gård 💃

***

🇬🇧Did you know that several of dance teacher Aira Samulin’s family members were treated at Lapinlahti Hospital, and that Aira was actively involved in the work of Pro Lapinlahti?

The illness of her family members and having to leave them in hospital care was difficult for Samulin, but despite this, she retained positive memories of Lapinlahti:

“Although I have had to take my family members there in difficult situations, thinking about Lapinlahti still gives me a warm and gentle feeling. The atmosphere at Lapinlahti was homelike. Patients were treated with respect, and many communal events were organized. The place radiated a good spirit. And the surroundings were so beautiful and healing! It was beneficial both for the patients and for us relatives. Sometimes when I went to visit my child at Lapinlahti, we walked in the garden and waded barefoot in the shoreline waters.”

Positive experiences at Lapinlahti Hospital led Aira to join the Pro Lapinlahti association, which aimed to keep Lapinlahti as a hospital. She was actively involved in the association’s work and took part in many events at the hospital even after hospital services had ended there.

The photo shows Aira Samulin at a support concert at Lapinlahden Lähde in 2015. Aira encouraged the audience to take dance steps, and in the end a large number of people were dancing in the hospital courtyard💃

***

Kuva/Bild/Photo: Kiisi Tuomala

Lähde/Källa/Source: Heiskanen, T., Vallisaari M., & Liuksiala, K. (2021). Väkevät sielut: Tarinoita Lapinlahden sairaalasta. Helsinki: Into Kustannus Oy.