Clicky

Verke

Verke Verke koordinoi digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskusta.

Avaa kuten tavallisesti

Tutustuitko jo viime viikolla julkaisemaamme Digiosken puolivälikatsaukseen? Järjestämme työyhteisökoulutuksia ja koulut...
19/10/2022
Puolivälikatsaus toiminnastamme | Verke

Tutustuitko jo viime viikolla julkaisemaamme Digiosken puolivälikatsaukseen?

Järjestämme työyhteisökoulutuksia ja koulutamme alueellisesti sekä valtakunnallisesti. Osaamiskeskuskauden ensimmäisen puolikkaan aikana olemme kouluttaneet diginuorisotyön teemoista 6 699 osallistujalle yhteensä 209 tapahtumassa.

Pyydämme palautteen jokaisen koulutuksen lopulla koulutusten kehittämisen tueksi. Koulutustemme yhteisarvosanaksi olemme saaneet 4,3/5. 92 % kokee saaneensa koulutuksista uusia ideoita työhönsä ja 56 % arvio tietävänsä, miten viedä opittua käytäntöön.

Koko digiosken puolivälikatsaus on luettavissa verkkosivuillamme. 💡

Digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskuksen puolivälikatsaus 2020–2022.

Nokian nuorisopalveluiden Lotta Salmi osallistui SomeCampille tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Mitä SomeCampista jäi pääl...
18/10/2022
SomeCamp – tapahtuma, jonne on päästävä uudestaan | Verke

Nokian nuorisopalveluiden Lotta Salmi osallistui SomeCampille tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Mitä SomeCampista jäi päällimmäisenä mieleen? Entä mitä tapahtumasta jäi kotiin viemisiksi omalle työyhteisölle?

Kurkkaa Lotan SomeCamp-fiilikset tuoreesta blogitekstistä alta! 👇🏼

Viime toukokuussa sain työkaveriltani viestin, jossa oli linkki SomeCampin esittelysivulle ja saatesanat ”Lähetkö mun kaa? Esihenkilöltä lupa, tai oikeastaan käsky”. Tuumasta toimeen ja ilmoittautumaan – ilman mitään tietoa siitä, mitä olisi luvassa.

Save the date!Ett seminarium 17.1.2023 om digitala möjligheter inom ungdomsarbete för att öka förståelse, inspirera och ...
17/10/2022
Seminarium: Digitala möjligheter och framtidsvisioner inom ungdomsarbete | Verke

Save the date!

Ett seminarium 17.1.2023 om digitala möjligheter inom ungdomsarbete för att öka förståelse, inspirera och ge nya perspektiv på digitalisering och teknisk utveckling i samhället med unga i fokus.

Psst! Seminariet är en del av en serie som fortsätter med enskilda utbildningar under våren: AI-konst och ungdomsarbete, Gaming och Digitala kompetenser.

Ett seminarium om digitala möjligheter inom ungdomsarbete för att öka förståelse, inspirera och ge nya perspektiv på digitalisering och teknisk utveckling i samhället med unga i fokus följt av enskilda utbildningar under våren: AI-konst och ungdomsarbete, Gaming och Digitala kompetenser.

Tekoälytyökalut ovat mediakentällä kuuman keskustelun aiheena. Mitä videosyntesointi sekä kasvojen- ja äänenmuokkaus tar...
14/10/2022
Mediamanipulaation ytimessä #1: Valemedia ja nettikiusaaminen

Tekoälytyökalut ovat mediakentällä kuuman keskustelun aiheena. Mitä videosyntesointi sekä kasvojen- ja äänenmuokkaus tarkoittavatkaan tulevaisuudessa medialukutaidon ja mielipidevaikuttamisen taholla?

Verken uusi kolmiosainen videosarja "Mediamanipulaation ytimessä" keskittyy tekoälytyökalujen mahdollistamaan kuvan ja äänen muokkaukseen uhkana sekä mahdollisuutena luovuuden apuvälineenä. Ensimmäinen jakso on nyt julkaistu – mitä ajatuksia aihe sinussa herättää? 💡

Tekoälytyökalut ovat nyt mediakentällä kuuman keskustelun aiheena. Mitä videosyntesointi, kasvojenmuokkaus ja äänenmuokkaus tarkoittaakaan tulevaisuudessa me...

Ny bloggtext på svenska!Läs om hur en ungdomsgård på nätet för hela svenskfinland växte fram och hur det är att jobba på...
12/10/2022
En online ungdomslokal – så mycket mer än gaming | Verke

Ny bloggtext på svenska!

Läs om hur en ungdomsgård på nätet för hela svenskfinland växte fram och hur det är att jobba på enbart på nätet med ungdomar!

Bettina Stenbäck Bettina är en av projektledarna för Folkhälsans nya projekt Ungdomslokal.fi. Hon har tidigare arbetat som ungdomsledare för Esbo stad och har en magisterexamen i socialpsykologi i bagaget. På fritiden hittar man henne ofta på fotbollsplan. Visa bloggaren Bettina

Nuorisotyön viikko on tänäkin vuonna täynnä ajankohtaista verkko-ohjelmaa, jota kannattaa mahdollisuuksien mukaan seurat...
11/10/2022
Nuorisotyön viikko - Allianssi

Nuorisotyön viikko on tänäkin vuonna täynnä ajankohtaista verkko-ohjelmaa, jota kannattaa mahdollisuuksien mukaan seurata! 💡 Listaamme alle muutaman tärpin:

TIISTAI
Klo 13–15: Nuorisotyön Speakers’ Corner – Nuorisotyö pelikasvattajana. (Klo 14 Panu kertomassa Verken näkökulmaa pelaamiseen).

KESKIVIIKKO
Klo 13–14.30: Webinaari: Mitä kuuluu nuorisotyölle vuonna 2022?

PERJANTAI
Klo 13–16: Seminaari yhteistyössä MTV3:n kanssa: Ilman nuoria meillä ei ole mitään

Verken Iita ja Heikki ovat tänään mukana Etelä-Suomen alueellisilla nuorisotyöpäivillä vetämässä teemapajaa aiheesta Digihyvinvointi nuorisotyössä. Pajassa mietitään erityisesti, kuinka nuorisotyössä digitaalisuus voidaan valjastaa nuorten hyvinvointia tukevaksi asiaksi.

Lisätietoja:

Nuorisotyön viikko järjestetään tänä vuonna viikolla 41 eli 10.-16.10.2022. Viikolla nostetaan valtakunnallisesti esille nuorisotyöntekijöiden, järjestöjen, kuntien ja seurakuntien tekemää arvokasta työtä nuorten hyväksi.

Hyvää Nuorisotyön viikkoa!Digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskuksen toimikausi on edennyt yli puolivälin. Julkaisimme yh...
10/10/2022
Puolivälikatsaus toiminnastamme | Verke

Hyvää Nuorisotyön viikkoa!

Digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskuksen toimikausi on edennyt yli puolivälin. Julkaisimme yhdessä Koordinaatin kanssa toiminnastamme puolivälikatsauksen, joka on luettavissa verkkosivuillamme.

Puolivälikatsauksessa kuvaamme, mitä teemme ja mitä olemme saaneet aikaiseksi. Kerromme millaista tietoa, materiaalia ja välineitä olemme tuottaneet nuorisotoimialan työn tueksi.

Katsaus antaa käsityksen myös siitä, miten teknologia ja digitaalinen media ovat yhteydessä aikamme ilmiöihin, ja millä tavoin olemme niihin vastanneet.

Digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskuksen puolivälikatsaus 2020–2022.

Viime viikolla vietettiin vuoden 2022 SomeCampia – kiitos vielä kaikille osallistujille!YAD ry:llä työskentelevä Kati ki...
04/10/2022
SomeCamp 2022: Uusia ideoita, ihmisiä ja näkökulmia | Verke

Viime viikolla vietettiin vuoden 2022 SomeCampia – kiitos vielä kaikille osallistujille!

YAD ry:llä työskentelevä Kati kirjoitti Verken blogiin tekstin, jossa avaa fiiliksiään SomeCampista, mitä tapahtumasta jäi erityisesti käteen ja mitä plussia ja miinuksia leiri piti kenties sisällään.

Tutustu blogitekstiin alta. 👇🏼

Vuoden 2022 SomeCamp on nyt taputeltu ja päällimmäinen fiilis on inspiroitunut, vaikkakin hiukan väsynyt intensiivisen kolmen päivän jäljiltä. Näin ensikertalaisen silmin SomeCamp vaikutti hyvin organisoidulta ja teemat – koronan vaikutukset digitaaliseen nuorisotyöhön, osallisuus sekä...

28/09/2022
Somecamp 2022: Keynote Pauli Saloranta

Demokratia on ollut menestystarina Suomessa, m***a myös huolestuttavia trendejä on nähtävissä niin meillä kuin globaalisti. Mistä kenkä puristaa demokratiassa ja osallistumisessa? Mitä tuoreet tutkimukset kertovat ilmiöstä ja ennen kaikkea: mitä voimme tehdä asialle. Onko tulevaisuus nuorissa, tai onko se verkossa? Miksi osallistuminen ylipäätään on tärkeää?

Keskiviikon teemana on osallisuus – miten digitaalisuutta voidaan hyödyntää eri tavoin nuorten osallisuuden vahvistamise...
28/09/2022
Somecamp: Keskiviikko

Keskiviikon teemana on osallisuus – miten digitaalisuutta voidaan hyödyntää eri tavoin nuorten osallisuuden vahvistamisessa ja millaisia uudenlaisia vaikuttamisen tapoja digitalisaatio on mahdollistanut?

Päivää on mahdollista seurata myös etänä YouTubesta klo 10–12, tule linjoille!

Keynote: Pauli Saloranta, SitraDemokratia on ollut menestystarina Suomessa, m***a myös huolestuttavia trendejä on nähtävissä niin meillä kuin globaalisti. Mi...

SomeCampin ensimmäinen päivä starttaa n-y-t nyt! 🥳 Tänään ohjelmassa mm. mukavaa yhdessäoloa, kuulumisten vaihtoa ja mie...
27/09/2022

SomeCampin ensimmäinen päivä starttaa n-y-t nyt! 🥳 Tänään ohjelmassa mm. mukavaa yhdessäoloa, kuulumisten vaihtoa ja mielenkiintoinen paneelikeskustelu koronapandemian vaikutuksista nuorisotoimialalla. ☀️

SomeCamp-tapahtumaa on mahdollista seurata etänä Verken YouTube-kanavalla keskiviikkona ja torstaina 28.–29.9. klo 10–12...
20/09/2022
SomeCamp kokoaa ammattilaiset pohtimaan nuorisotyön digitalisaatiota – osallistu tapahtumaan etänä | Verke

SomeCamp-tapahtumaa on mahdollista seurata etänä Verken YouTube-kanavalla keskiviikkona ja torstaina 28.–29.9. klo 10–12.

KE
10.00 Keynote: osallisuus (Pauli Saloranta, Sitra)
11.15 Kolme esimerkkiä osallisuuden vahvistamisesta:
Skillimylly (Peliliike-hanke / Oulun kaupunki)
Kansainvälinen toiminta (Nuorisokeskus Marttinen)
Watchdogs (Liettua)

TO
10.00 Keynote: yhdenvertaisuus (Meri-Tuulia Kaarakainen)
11.15 Kolme esimerkkiä yhdenvertaisuuden edistämisestä:
Turvallisen verkkotapahtuman periaatteet (Non-toxic -hanke / Helsingin kaupunki)
Digiosaaminen ja yhteiskunnallinen tasa-arvo (Digistä voimaa -hanke / Vamos)

Voit myös seurata tapahtumaa sekä osallistua keskusteluun somessa tunnisteella !

SomeCampin keynote-puheenvuoroja on mahdollista seurata etänä Verken YouTube-kanavalta keskiviikkona ja torstaina klo 10-12.

Verken Iita-Mari koulutti viime viikolla Nuorisoasuntoliitto NAL ry:n työntekijöitä nuorten somen käytöstä ja tiedonhaus...
19/09/2022

Verken Iita-Mari koulutti viime viikolla Nuorisoasuntoliitto NAL ry:n työntekijöitä nuorten somen käytöstä ja tiedonhausta sekä digitalisaation vaikutuksesta asumiseen ja kodin merkitykseen.

Mitä sinä ajattelet - mikä kodin merkitys tulee olemaan tulevaisuudessa, kun digitalisaation myötä voit jo nyt hoitaa asioita, viettää aikaa ystävien kanssa, tilata ruokaa ja osallistua ryhmäliikuntatunnille kotoasi?

Jos kaipaat koulutusta edellä mainituista teemoista, ole yhteydessä Iitaan [email protected]!

Är du en ungdomsarbetare som är aktiv inom digitalt ungdomsarbete? Känner du ungdomsarbetare som använder VR-glasögon i ...
16/09/2022

Är du en ungdomsarbetare som är aktiv inom digitalt ungdomsarbete? Känner du ungdomsarbetare som använder VR-glasögon i öppenverksamhet, gör konst genom artificiell intelligens, bygger käpphästar med lysande ögon eller någon annan innovativ verksamhet inom digitalt ungdomsarbete som ni känner att ni vill lyfta fram?

Vi söker just dig! Kontakta [email protected] och berätta mera

SomeCamp -tapahtuma järjestetään tänä vuonna jo seitsemättä kertaa. Tapahtuma alkoi 2015 ajatuksella “digitaalisen nuori...
14/09/2022
SomeCamp | Verke

SomeCamp -tapahtuma järjestetään tänä vuonna jo seitsemättä kertaa. Tapahtuma alkoi 2015 ajatuksella “digitaalisen nuorisotyön kokoontumisajoista” ja painottuikin alussa vahvasti käytännön työpajoihin, jossa osallistujat pääsivät testaamaan uusia ja mielenkiintoisia digitaalisen nuorisotyön lähestymistapoja.

Vaikka osallistujien vetämät työpajat ovat kulkeneetkin vahvasti mukana ohjelmassa kaikissa SomeCampeissä, vuonna 2018 painopiste siirtyi enemmän innovoinnin ja yhteiskehittämisen suuntaan. Tänä vuonna painopiste heilahtaa jälleen pandemian jälkimainingeissa kohti käytännön tekemistä, ja ympyrä sulkeutuu myös toisella tapaa: vuoden 2018 ensimmäinen innovointiin painottunut työpaja järjestettiin tämän vuoden tavoin myös Marttisissa. 🙂

Mikä on sinun paras SomeCamp -muistosi? 💬

Vuoden 2022 SomeCamp järjestetään 27.–29.9.2022. Nuorisokeskus Marttisessa, Virroilla

Enää kolme viikkoa SomeCampiin! 🥳Vuonna 2014 alkunsa saanut tapahtuma järjestetään tänä vuonna jo seitsemättä kertaa. So...
08/09/2022
SomeCamp | Verke

Enää kolme viikkoa SomeCampiin! 🥳

Vuonna 2014 alkunsa saanut tapahtuma järjestetään tänä vuonna jo seitsemättä kertaa. SomeCampin porukka kokoontuu kolmeksi päiväksi Nuorisokeskus Marttisiin Virroille jakamaan ja kehittämään omaa digiosaamista mielenkiintoisten työpajojen ja keynote-puheenvuorojen kautta sekä hyppäämällä yhteiseen keskusteluun niin ohjelmassa kuin sen ulkopuolellakin.

Vuoden 2022 SomeCamp järjestetään 27.–29.9.2022. Nuorisokeskus Marttisessa, Virroilla

Kiinnostaako sinua digitaaliseen nuorisotyöhön tutustuminen ja verkostoituminen kansainvälisesti? 💡Viron nuorisotyönteki...
06/09/2022
Digitaalisen nuorisotyön opintovierailu | Verke

Kiinnostaako sinua digitaaliseen nuorisotyöhön tutustuminen ja verkostoituminen kansainvälisesti? 💡

Viron nuorisotyöntekijöiden yhdistys järjestää lokakuussa 4.–6.10. kolmipäiväisen opintovierailun viidelle virolaiselle ja viidelle suomalaiselle nuorisotyöntekijälle Helsingissä ja lähialueilla. Vierailun aikana päästään tutustumaan mm. digitaalisen nuorisotyön perusteisiin, vierailemaan paikallisissa diginuorisotyötä toteuttavissa toimipaikoissa ja osallistumaan maker-toiminnan työpajaan.

Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Tutustu lisätietoihin ja ilmoittaudu mukaan! 👇🏼

Viron nuorisotyöntekijöiden yhdistys järjestää lokakuussa kolmipäiväisen opintovierailun viidelle virolaiselle ja viidelle suomalaiselle nuorisotyöntekijälle Helsingissä ja lähialueilla. Verke on ollut kumppanina organisoimassa paikallista ohjelmaa ja tuottaa osan sisällöistä. Vierailu...

Verken Panu kirjoitti mielenkiintoisen blogikirjoituksen ja vinkkipostauksen tekoälytaiteesta ja sen hyödyntämisestä nuo...
30/08/2022
Mitä on tekoälytaide? | Verke

Verken Panu kirjoitti mielenkiintoisen blogikirjoituksen ja vinkkipostauksen tekoälytaiteesta ja sen hyödyntämisestä nuorisotyössä ja taidekasvatuksessa.

Tuoreessa blogissa tekoäly sekä tekoälytaide kuvataan yksinkertaistetusti niin, että aiheet ovat jokaisen ymmärrettävissä. Vinkkipostaukseen on koottu parhaat netistä löytyvät tekoälytaidepalvelut ja ohjeet niiden käyttöön.

Tarvittaessa voimme järjestää myös koulutusta tekoälytaiteen hyödyntämisestä taidekasvatuksessa, yhteydenotot [email protected]. ☀️

Pyrin yksinkertaistamaan tekoälyn seuraavassa kuvauksessa niin, että se on kaikkien ymmärrettävissä.

Syksyllä on tarjolla rautaisannos digitaalisen nuorisotyön kehittämistä kansainvälisessä seurassa, ja Suomesta kaivataan...
29/08/2022

Syksyllä on tarjolla rautaisannos digitaalisen nuorisotyön kehittämistä kansainvälisessä seurassa, ja Suomesta kaivataan vielä osallistujia!

Hyppää mukaan seitsemän kuukauden monimuotokoulutukseen, joka yhdistelee verkossa ja kasvotusten tapahtuvaa oppimista. Erityisenä fokuksena koulutuksessa on organisaatioiden kehittyminen digitaalisuuden saralla sekä inkluusion, yhdenvertaisuuden ja osallistumisen teemat digitaalisessa kontekstissa.

Koulutuksen käyttökieli on englanti. Jos kiinnostus heräsi, ilmoittaudu mukaan 2.9. mennessä! Lisätiedot ja ilmoittautuminen [email protected] . ☀️

Poistuuko Metan palvelut, kuten Facebook ja Instagram Euroopasta? 🤔Tuskin. Kaupalliset somepalvelut kuitenkin elävät aja...
24/08/2022
Mitä jos somea ei olisi? | Verke

Poistuuko Metan palvelut, kuten Facebook ja Instagram Euroopasta? 🤔

Tuskin. Kaupalliset somepalvelut kuitenkin elävät ajan mukana ja palvelun käyttöön voi tulla muutoksia tai ne voivat olla hetkellisesti poissa käytöstä. Tällaisiin tilanteisiin on hyvä varautua tai vähintään tiedostaa niiden mahdollisuus.

Voinko korvata käytössä olevan palvelun toisella? Millaista tietoa säilytän somessa? Tietosuoja-ammattilainen Pirjo Väyrynen kirjoitti aiheesta mielenkiintoisen tekstin Verken blogiin. Tutustu juuri julkaistuun blogitekstiin alta!

Viime kuukausina on puhuttu paljon somepalveluiden tietosuojasta ja siitä, miten niissä henkilötietoja käsitellään. Henkilötietojen käsittely tuntuukin olevan heikoissa kantimissa monissa palveluissa ja käyttäjien tiedot ovat kovaa valuuttaa.

YouTuben 18–24-vuotiaille teettämän selvityksen mukaan nuoret aikuiset eivät enää kiinnostu yhtä herkästi nopeasti leviä...
23/08/2022
Internet | Viraalivideot eivät enää lävistä koko nuorisokulttuuria, sanoo Youtube

YouTuben 18–24-vuotiaille teettämän selvityksen mukaan nuoret aikuiset eivät enää kiinnostu yhtä herkästi nopeasti leviävistä viraalivideoista. Nuoret suosivat henkilökohtaisempaa, tarkasti algoritmien valitsemaa sisältöä suositun, viraalihitiksi nousseen sisällön sijaan. Esimerkiksi TikTokin yhteyttä asiaan voi pohtia sen toimiessa algoritmien pohjalta.

Selvityksen mukaan

📹 83 % 18–24-vuotiaista on käyttänyt YouTubea niin rentoutuakseen kuin nostalgiakokemusten vuoksi.
📹 69 % 18–24-vuotiaista kertoi palaavansa usein sellaisten sisällöntuottajien tai sisältöjen pariin, joilla on heihin rauhoittava vaikutus.
📹 90 % 18–24-vuotiaista kertoi käyttäneensä palvelua tunteakseen olevansa hetkessä muualla.

Lähde: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009010592.html

Omaa sometekemistä on hyvä tarkastella säännöllisesti jatkuvien muutosten keskellä. Verken somesuunnitelmapohja auttaa kehittämään organisaatiosi viestintää sosiaalisessa mediassa. Täytettävän somepohjan löydät alta Verken nettisivuilta. 👇🏼

https://www.verke.org/vinkit/somesuunnitelma/

Youtuben tekemän selvityksen mukaan 18–24-vuotiaiden internetkulttuuri on muuttunut yhä yksilöllisemmäksi.

Sua varten somessa järjestää torstaina 29.9. Klo 9–16 kaikille avoimen seminaarin aiheesta “Laita pari kuvaa" – lapsiin ...
19/08/2022
-seminaari 29.9.2022

Sua varten somessa järjestää torstaina 29.9. Klo 9–16 kaikille avoimen seminaarin aiheesta “Laita pari kuvaa" – lapsiin ja nuoriin kohdistuvat seksuaalirikokset somessa. Seminaari järjestetään Helsingin Suvilahdessa Tiivistämöllä.

Seminaarissa kuulet nuorten ääntä suoraan kentältä ja saat ajankohtaista tietoa verkkovälitteisistä seksuaalirikoksista, niihin puuttumisesta sekä niiden ennaltaehkäisystä. Seminaariin voi osallistua joko paikan päällä tai etänä.

Ilmoittaudu mukaan viimeistään to 22.9.!

Suoraa puhetta somesta, seksuaalisuudesta ja seksuaalirikoksista! Sua varten somessa -hanke järjestää torstaina 29.9. Klo 9–16 maksuttoman seminaarin

Muutamia uusia huomioita somerintamalta:– Kesän aikana latauslistojen kärkeen on noussut uusi sosiaalisen median palvelu...
17/08/2022

Muutamia uusia huomioita somerintamalta:

– Kesän aikana latauslistojen kärkeen on noussut uusi sosiaalisen median palvelu, Bereal. Palvelu kuvailee itseään ”aidoksi kuvienjakosovellukseksi, jossa ei ole filttereitä tai kuvanmuokkaustyökaluja.” Aikaa kuvan ottamiseen on kuitenkin kaksi minuuttia – ehtiikö tässä ajassa jo lavastamaan kuvan? 📸

– Snapchatia voi käyttää jatkossa myös selaimella. Tällä hetkellä käyttäjän tulee olla Snapchat+-jäsen, m***a nettiversio on tulossa kuitenkin myöhemmin kaikkien käyttäjien saataville. 💬

– Metan palveluiden mahdollinen poistuminen on herättänyt viime aikoina runsaasti keskustelua. Todennäköisyys palveluiden poistumiseen on pieni, m***a silti on hyvä olla valmistautunut tilanteeseen. Varmista siis jo etukäteen, että tärkeät tiedot ovat tallella myös muualla somekanavien lisäksi. Kannattaa myös pohtia, mihin toiminta siirtyisi palveluiden poistuessa – ovatko nykyiset kanavat tärkeitä, etsittäisiinkö tilalle vastaavia? Aiheesta tulossa myös blogitekstiä kuun lopulla! 💡

– Nykyisten käytössä olevien somekanavien, kuten Instagramin ja Snapchatin käyttäjien keski-ikä on nousussa. Nuoret siirtyvät jatkuvasti uusiin sovelluksiin. Myös edellistä kohtaa sivuten – pohtikaa, mitä palveluita käytetään jatkossakin, mistä on aika luopua nyt tai tulevaisuudessa ja mitä uusia tulisi ottaa käyttöön nuorten tavoittamiseksi? 📱

Tiedätkö, mikä nuoria puhututtaa juuri nyt? Mitkä kysymykset nuoria mietityttävät eniten? Ammattilainen, ota MLL:n Nuort...
15/08/2022
Foorumit Archive - Nuortennetti

Tiedätkö, mikä nuoria puhututtaa juuri nyt? Mitkä kysymykset nuoria mietityttävät eniten? Ammattilainen, ota MLL:n Nuortennetin keskustelupalsta seurantaan!

Nuortennetin keskustelupalsta on esimoderoitu ja anonyymi foorumi, jossa julkaistaan parhaimmillaan yli 1000 viestiä kuukaudessa. Palstaa moderoivat alan opiskelijat vapaaehtoistyönä. Monelle nuorelle keskustelupalsta on ensimmäinen alusta, jossa he uskaltavat puhua mieltään askarruttavasta asiasta.

Tutustu Nuortennettiin alta! 👇🏼

Ihmissuhteet Pieni ongelma 13.8.2022 1 Siis mä en tiiä miks mä vihaan mun siskoo.. [Viesti poistettu ja siirretty kokonaisuudessaan Päivys… Äiti-tyrär viha 13.8.2022 3 Eli tosiaan tää homma alkoi tänään,Oon siis tässä kyseisessä viruksessa,niin mun äiti tokas et lähe… Bagille❤ ...

Denice har återvänt tillbaka på jobb igen och nu kan man boka utbildning via Verke på svenska! ☀️ Utbildningar med allt ...
10/08/2022

Denice har återvänt tillbaka på jobb igen och nu kan man boka utbildning via Verke på svenska! ☀️ Utbildningar med allt från digital kompetens till sociala medier, givetvis med ungdomsarbete i fokus.

Vi rekommenderar varmt t.ex. följande utbildning:

Känner du att det är dags att utvärdera ditt egna digitala kunnande inom ungdomsarbete och kolla på vad kriterierna för digitalt ungdomsarbete egentligen är? Ungdomsarbetarens digitala kompetens består av personlig och yrkesmässig kompetens, de är två enskilda områden som lätt förväxlas med varandra. På utbildningen bekantar vi oss med kriterierna för ungdomsarbetandes yrkesmässiga digitala kompetens.

Hör av dig till [email protected] så skräddarsyr vi en passande helhet.

Tule mukaan pilotoimaan ”Sosiaalinen media nuorisotyössä” -itseopiskelukurssia! 💡Uudistamme avoimia, itseopiskeltavia ne...
09/08/2022
"Sosiaalinen media nuorisotyössä" -pilottiryhmään ilmoittautuminen

Tule mukaan pilotoimaan ”Sosiaalinen media nuorisotyössä” -itseopiskelukurssia! 💡

Uudistamme avoimia, itseopiskeltavia nettikurssejamme. Ensimmäinen kurssi on pilotointia ja julkaisua vaille valmis. Kurssin pilotti starttaa 5.9. ja päättyy 31.10.2022. Kurssin kesto on noin 5–8 tuntia. Kurssi sisältää erilaisia itseopiskeltavia tehtäviä, videoita ja tekstejä sekä oman osaamisen ja ajatusten jakamista muille kurssilaisille.



Toivomme mukaan kaikenlaisilla taustoilla nuorisoalalla toimivia ihmisiä. Koko nuorisoalalle suunnattu kurssi julkaistaan kaikille avoimena alkuvuodesta 2023. Ilmoittaudu alta mukaan! 👇🏼

Tällä lomakkeella ilmoittaudut mukaan Verken "Sosiaalinen media nuorisotyössä" -verkkokurssin pilottiryhmään. Itseopiskeltavan kurssin pilottiryhmä starttaa 5.9.2022 ja päättyy 31.10.2022. Saat linkin ja ohjeet liittyen kurssialustaan sähköpostilla tällä lomakkeella ilmoittamaasi sähk....

Syksyllä opitaan uutta! 💡Koulutamme nuorisotyön parissa työskenteleviä digitaalisen nuorisotyön ja digitalisaation teemo...
01/08/2022
Koulutus | Verke

Syksyllä opitaan uutta! 💡

Koulutamme nuorisotyön parissa työskenteleviä digitaalisen nuorisotyön ja digitalisaation teemoista. Maksuttomat koulutukset räätälöidään aina tilaajan tarpeen mukaan. Ole yhteydessä Verken Iitaan [email protected] niin sovitaan koulutuksen sisältö ja ajankohta!

Koulutamme nuorisotyön parissa työskenteleviä digitaalisen nuorisotyön ja digitalisaation teemoista. Järjestämme koulutuksia esimerkiksi luentoina, työyhteisökeskusteluina ja toiminnallisina työpajoina.

Teknologia – millaisia vaikutuksia sillä on ympäristöömme?Teknologian ympäristövaikutukset -julkaisu pitää sisällään kol...
28/07/2022
Teknologian ympäristövaikutukset | Verke

Teknologia – millaisia vaikutuksia sillä on ympäristöömme?

Teknologian ympäristövaikutukset -julkaisu pitää sisällään kolme toisiaan täydentävää kokonaisuutta – kattavan monimediajulkaisun, kaksiosaisen DocVerke-studio-ohjelman ja neliosaisen podcast-sarjan. Tutustu julkaisuun alta linkistä. 💡

Verken tavoitteena on lisätä keskustelua nuorisotoimialalla teknologian ja ilmastonmuutoksen välisestä suhteesta: Miten teknologia on samaan aikaan uhka ympäristölle m***a toisaalta myös mahdollisuus ilmastonmuutoksen torjunnassa? Miten näitä teemoja tulisi käsitellä nuorisotyössä?

Tutustuitko jo heinäkuun lukusuosituksiimme? 📚Kesän lukuvinkkeihin on koottu Verken julkaisuja sekä muita mielenkiintois...
26/07/2022
Kesän lukuvinkit | Verke

Tutustuitko jo heinäkuun lukusuosituksiimme? 📚

Kesän lukuvinkkeihin on koottu Verken julkaisuja sekä muita mielenkiintoisia teoksia sosiaaliseen mediaan ja teknologian ympäristövaikutuksiin liittyen.

Kurkkaa lukuvinkit blogista. 👇🏼

Heinäkuussa hengähdetään hyvän lukemisen parissa. Kesän 2022 lukuvinkeissä keskitytään kahteen teemaan – sosiaaliseen mediaan ja teknologian ympäristövaikutuksiin.

Persoonallisuus, ajankohtaisuus, aitous ja luovuus ovat seikkoja, joita hyödyntämällä voidaan tavoittaa nuoria somessa. ...
22/07/2022
Verke LIVE - Miten saada oma viesti perille somessa

Persoonallisuus, ajankohtaisuus, aitous ja luovuus ovat seikkoja, joita hyödyntämällä voidaan tavoittaa nuoria somessa. Hyvin suunnitellulla viestinnällä pystytään tekemään jo paljon, m***a tärkeää on myös tuntea trendit ja tavat, joilla nuoret kuluttavat mediaa.

Joulukuussa julkaistulla Miten saada oma viesti perille somessa? – videolla perehdytään edellä mainittuihin asioihin ja saadaan konkreettisia vinkkejä omaan työhön.

Persoonallisuus, ajankohtaisuus, aitous ja luovuus ovat seikkoja, joita hyödyntämällä voidaan tavoittaa nuoria somessa. Hyvin suunnitellulla viestinnällä pys...

Suomessa uskotaan, että digitalisaatio luo yhdenvertaisia mahdollisuuksia nuorille. On kuitenkin viitteitä siitä, että d...
19/07/2022
Yhdenvertainen vai eriarvoistuva digitaalinen nuoruus? | Verke

Suomessa uskotaan, että digitalisaatio luo yhdenvertaisia mahdollisuuksia nuorille. On kuitenkin viitteitä siitä, että digitaalisuuteen kietoutuu myös eriarvoistavia tekijöitä.

DEQUAL-hankkeessa tutkitaan digitalisaation merkitystä yhdeksäsluokkalaisten nuorten arjessa ja tulevaisuudensuunnitelmissa erilaisilla alueilla Suomessa. Lue aihetta käsittelevä Yhdenvertainen vai eriarvoistuva digitaalinen nuoruus? -blogiteksti Verken blogista. 💡

Suomessa uskotaan, että digitalisaatio luo yhdenvertaisia mahdollisuuksia nuorille. On kuitenkin viitteitä siitä, että digitaalisuuteen kietoutuu myös eriarvoistavia tekijöitä. DEQUAL-hankkeessa tutkitaan digitalisaation merkitystä yhdeksäsluokkalaisten nuorten arjessa ja tulevaisuudensuunn...

Discord on ottanut merkittävää jalansijaa verkonvälitteisessä nuorisotyössä koronapandemian myötä. Sovelluksesta on joss...
15/07/2022
Discord taipuu nuorisotyöhön entistä paremmin | Verke

Discord on ottanut merkittävää jalansijaa verkonvälitteisessä nuorisotyössä koronapandemian myötä. Sovelluksesta on jossain määrin tullut jo synonyymi verkossa tehtävälle nuorisotyölle.

Viimeisen vuoden aikana Discordiin on tullut muutamia merkittäviä päivityksiä, jotka helpottavat huomattavasti nuorisotyön tekemistä. Uudessa vinkkilistassa “Discord taipuu nuorisotyöhön entistä paremmin” avaamme näitä ominaisuuksia käytännön esimerkkien avulla. Tutustu vinkkilistaan alta!💡

Verkonvälitteisessä nuorisotyössä Discord on ottanut merkittävää jalansijaa koronapandemian myötä. Sovelluksesta on jossain määrin tullut jo synonyymi verkossa tehtävälle nuorisotyölle. Se ei toisaalta ole mikään ihme. Onhan ohjelma alunperin luotu virtuaalisten yhteisöjen ylläpito...

Pride-kuukauden kunniaksi pelikauppa Steam jakaa vielä keskiviikon ja torstain ajan Tell Me Why -peliä ilmaiseksi. Tell ...
29/06/2022
Save 100% on Tell Me Why on Steam

Pride-kuukauden kunniaksi pelikauppa Steam jakaa vielä keskiviikon ja torstain ajan Tell Me Why -peliä ilmaiseksi. Tell Me Why -pelissä kaksoset Tyler ja Alyson Ronan käsittelevät lapsuuden traumoja Alaskalaisessa pikkukaupungissa. Peliä pidetään ensimmäisenä ison pelistudion pelinä, jossa pääosan hahmona on transsukupuolinen henkilö. Peli on voittanut useita palkintoja ja kerännyt paljon positiivista palautetta käsikirjoituksesta ja hahmoista.

Pelin ikäraja on 16-vuotta – vinkkiä siis kaikille sitä vanhemmille nuorille menemään. 😊

All Chapters FREE for the month of June! Tell Me Why is the multi-award winning episodic adventure game from Dontnod Entertainment in which twins use their supernatural bond to discover the truth of their troubled past.

Tunnin päästä ensiesityksessä Verken YouTubessa paneelikeskustelu aiheesta ”Digitaaliset palvelut seksuaali- ja sukupuol...
29/06/2022
Digitaaliset palvelut seksuaali- ja sukupuolivähemistöihin kuuluville nuorille -paneeli

Tunnin päästä ensiesityksessä Verken YouTubessa paneelikeskustelu aiheesta ”Digitaaliset palvelut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville nuorille”. Tule seuraamaan lähetystä klo 11 alkaen!

Digitaalisuus on mahdollistanut sosiaalipalveluiden, vertaistukitoiminnan ja neuvontapalveluiden saavutettavuuden valtakunnan- ja maailmanlaajuisesti ennennä...

Digitaalisuus on mahdollistanut sosiaalipalveluiden, vertaistukitoiminnan ja neuvontapalveluiden saavutettavuuden valtak...
28/06/2022
Digitaaliset palvelut seksuaali- ja sukupuolivähemistöihin kuuluville nuorille -paneeli

Digitaalisuus on mahdollistanut sosiaalipalveluiden, vertaistukitoiminnan ja neuvontapalveluiden saavutettavuuden valtakunnallisesti ja maailmanlaajuisesti ennennäkemättömällä tavalla. Tämä tekee toimintoihin osallistumisen mahdolliseksi myös sellaisille nuorille, joille muuten ei sijaintinsa tai haavoittuvaisen asemansa takia olisi mahdollista päästä palveluiden piiriin. Siksipä digipalvelut ovatkin ensisijaisen tärkeitä.

Keskiviikkona 29.6. klo 11 nähdään ensiesityksessä Verken YouTubessa paneelikeskustelu aiheesta ”Digitaaliset palvelut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville nuorille”. Mukana keskustelemassa nuorisotyöntekijä ja Hyvinvointia ja toimintakykyä sateenkaarinuorille -hankkeen koordinaattori Eevi Harju, seksuaaliterapeutti ja Sinuiksi ry:n toiminnanjohtaja Mikko Ala-Kapee sekä Verken Pii Anttonen.

Tule seuraamaan lähetystä huomenna klo 11 alkaen! ☀️

Digitaalisuus on mahdollistanut sosiaalipalveluiden, vertaistukitoiminnan ja neuvontapalveluiden saavutettavuuden valtakunnan- ja maailmanlaajuisesti ennennä...

Osoite

SalomonKatu 17 A, 3. Kerros
Helsinki
00100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Verke :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Verke :lle:

Videot


Muut Valtion organisaatiot Helsinki :ssa

Näytä Kaikki

Kommentit

Talking Youth Work podcast-sarjan uusiman episodin vieraana on pohjoismakedonialainen valmentaja, aktivisti ja sosiaalinen yrittäjä Antonio Jovanovski. Hän toimi mm. kouluttajana [email protected] yhteisössä ja on myös nuorten ympäristöjärjestö (www.gogreen.mk) perustajajäsen, missä hän työskentelee koulutuksen sekä politiikan kehittämisen saralla ja työskentelee asioiden parissa, mitkä liittyvät nuorten ekoaktivismiin, kestävän kehityksen koulutukseen ja sosiaaliseen osallisuuteen vihreän talouden kautta.
Kuuntele, tykkää ja jaa muille kiinnostuneille!
Talking Youth Work Podcast-sarja tuotetaan Humanistisen ammattikorkeakoulun, TeamMais:n sekä [email protected] kumppanuuden yhteistyönä. https://futurelabs.humak.fi/making-green-the-new-normal-with-antonio-jovanovski-season-2-episode-12/?lang=fi
Hei! Onkohan olemassa jonkinlaista listausta eri toimijoiden tämänhetkisistä verkkokoulutuksista?
Digiä ja Verkeäkin tänään Sillassa:
Kaipaatko tietoa, inspiraatiota tai valmiita toimintamalleja mediataitojen kehittämiseen? Helmikuussa vietettävä Mediataitoviikko antaa tätä kaikkea ja materiaalia riittää koko vuoden tarpeisiin.

Mediakasvatuksen teemaviikko on suunnattu kaikille ikäryhmille taaperoista ikäihmisiin ja sitä voidaan viettää niin päivähoidossa, kouluissa, kirjastoissa, nuorisotaloilla kuin erilaisissa harrasteryhmissäkin. Ilmoittautujat saavat tiedot uusista materiaaleista ja tapahtumista omaan sähköpostiinsa ja Posti toimittaa laatikkoon pian painettavat Mediataito 2020 -lehdet, kunhan saa lähetykset jälleen käyntiin. Tervetuloa mukaan!
Pakohuonepelit ja nuorisotyö aiheena Future Labs -hankkeen uusimmassa podcastissa.
x

Muut Valtion organisaatiot Helsinki :ssa (näytä kaikki)

Euroopan parlamentti - Europaparlamentet Euroopan komissio Suomessa - Europeiska kommissionen i Finland Business Helsinki Ulkoministeriö - utrikesministeriet Embajada de México en Finlandia / Embassy of Mexico in Finland Finnish Institute of International Affairs - FIIA Eduskunta - Riksdagen Eduskuntatalo Parliament House, Helsinki Helsinki Education Hub European Chemicals Agency Agencia Europea de Sustancias y Mezclas Químicas ECHA Elävä perintö Helsingin sovittelutoiminta