13/04/2016
Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä: Kiukuttelu on lapselle luonnollista käytöstä
Lyhensimme tukiperhetoiminnassa Ilta Sanomien artikkelia, joka julkaistiin 8.4.-16:
Lapsen kasvatus on THL:n lastenpsykiatri Jukka Mäkelän mukaan tärkeä osa vanhemmuutta ja on tärkeää, että lapsi oppii käyttäytymään yhteisössä hyväksytyllä tavalla.
– Korostan sitä puolta, että lapsella on oikeus oppia käyttäytymään niin, että muut tykkäävät hänestä, sanoo Mäkelä.
Lastenpsykiatrin mukaan esim. kaksivuotiasta ei pitäisi rangaista kiukuttelusta, koska se on sen ikäiselle lapselle luonnollista ja tervettä käytöstä. Kun lapsi saa raivarin, on tärkeää, että vanhempi pysyy itse rauhallisena ja pitää tilanteen rauhallisena, Mäkelä opastaa.
– Raivareilla ja kiukutteluilla on tärkeä paikka lapsen kehityksessä, koska sillä tavalla lapsi oppii jakamaan omaa pahaa oloaan. Lapselle pitää selventää, että esim. et voi saada rusinoita. Voi sanoa, että joo se harmittaa ja on ihan ok, että harmittaa, ja että me selvitään yhdessä tästä tunteesta.
Jäähyrangaistuksen sijaan voimapenkkiin
Moni vanhempi laittaa huonosti käyttäytyvän lapsen rangaistukseksi ns. jäähylle. Lastenpsykiatrin mukaan jäähyt ovat ok, jos niitä pidetään rangaistuksen sijaan keinona, jonka avulla lapsi voi rauhoittua ja koota voimiaan. Siihen tarkoitukseen esimerkiksi portaikossa istuminen on hyvä ratkaisu, kunhan vanhempi on lapsen kanssa samassa tilassa, Mäkelä sanoo.
– Puhun voimaistuimisesta ja voimapenkistä, jolloin lähdetään siitä, että lapselle kerrotaan, että nyt sinun pitää koota voimasi, että jaksat olla kiva muille. Jos ihminen keskittyy istumaan ja hengittämiseen, niin on ihan sama onko hän 2-, 20- vai 100-vuotias, niin hänen tunnetilansa lähtee rauhoittumaan.
Lastenpsykiatrin mukaan vanhempien ei pitäisi rangaista lasta jäähyllä huonosta käytöksestä, koska se aiheuttaa lapselle häpeää ja tunnetta siitä, että hän ei kelpaa.
– Häpeärangaistus on haitallinen, koska tunne siitä, että ei kelpaa, on usein masennuksen takana olevia perustunteita. Jos lapsi yrittää, epäonnistuu ja saa siitä rangaistuksen, hän saa sellaisen viestin, ettei se riitä, mitä hän pystyy tekemään. Sen sijaan jos osoitetaan, että tässä on väline, jolla voit auttaa itseäsi pärjäämään, se saa ihan eri viestin lapsen kokemuksessa. On eri asia, että äiti luottaa muhun ja hän luottaa, että mä pystyn, kun mä harjoittelen. Se on eri asia kuin että mokasin taas, vaikka mä yritin ja äiti on nyt pahoillaan.
Vanhempien tulisi mieluummin kiittää siitä, mikä lapsen käytöksessä meni hyvin kuin torua vääränlaisesta toiminnasta, lastenpsykiatri neuvoo. Hänen mukaansa suomalaisessa kulttuurissa kiitetään ja annetaan myönteistä palautetta liian vähän.
– On hyvä muistaa, että ei-sanan käyttäminen on aina negatiivisen vasteen kerjäämistä. On aina parempi, jos vanhempana pystyy kieltämisen sijaan sanomaan, mitä haluaa lapsen tekevän. Aivot toimivat niin, että ensimmäinen viesti, joka tulee, synnyttää tunnetilan. Kun tunnetila on se, että minua moititaan, on vaikeampi ottaa vastaan mitään. Monet lapset, joille sanotaan, että ei noin, niin he eivät enää kuule mitään, koska ovat jo niin kuohuissaan, Mäkelä kuvailee. On parempi sanoa lapselle mitä häneltä toivotaan.
toimittaja Heini Särkkä
