Leikkipuisto Kankarepuisto

Leikkipuisto Kankarepuisto Leikkipuisto Kankarepuisto on alueen pikkulapsiperheille avoin toimintapaikka. Iltapäivisin piha-alueemme valtaa koululaisten ip-ryhmä, m***a aina joukkoon mahtuu lapsiperheetkin leikkimään.
(16)

Olemma muuttaneet uuteen Jakomäen sydän taloon. Leikkipuisto on alueen pikkulapsiperheille avoin toimintapaikka. Leikkipuistossa voivat koululaiset viettää ohjatun iltapäivän koulun jälkeen. Toiminta-ajatus
tavoitteena on lapsiperheiden tukeminen yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa. Opettelemme yhdessä lasten kanssa vuorovaikutustaitoja, toisten lasten ja aikuisten huomioimista sekä huol

Olemma muuttaneet uuteen Jakomäen sydän taloon. Leikkipuisto on alueen pikkulapsiperheille avoin toimintapaikka. Leikkipuistossa voivat koululaiset viettää ohjatun iltapäivän koulun jälkeen. Toiminta-ajatus
tavoitteena on lapsiperheiden tukeminen yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa. Opettelemme yhdessä lasten kanssa vuorovaikutustaitoja, toisten lasten ja aikuisten huomioimista sekä huol

Avaa kuten tavallisesti

5.-9.7.2021 Leiriviikon kohokohtana oli kalastusretki Brutskille. JA TULIHAN SITÄ KALAA! M***a myös saappaita ja leivänp...
10/07/2021

5.-9.7.2021 Leiriviikon kohokohtana oli kalastusretki Brutskille. JA TULIHAN SITÄ KALAA! M***a myös saappaita ja leivänpaahtimia!

Viikon aikana leiriläisten kanssa myös: ommeltiin, leikittiin kiipparihippaa ja muutakin, musisoitiin, tanssittiin, testattiin taitoja tietokilpailussa, jokainen sai mukaansa vesivärit ja opeteltiin värioppia- mitä eroa on karmiininpunaisella ja preussinsinisellä?, perjantaina leivottiin korvapuusteja.

Leireillä kesän aikana on tutustuttu uusiin kavereihin ja opeteltu ryhmässä toimimisen taitoja.

Leirit jatkuvat vielä 3 viikkoa.

Ensi viikon leirillä uudet kujeet🙃🙂

5.-9.7.2021 Leiriviikon kohokohtana oli kalastusretki Brutskille. JA TULIHAN SITÄ KALAA! M***a myös saappaita ja leivänpaahtimia!

Viikon aikana leiriläisten kanssa myös: ommeltiin, leikittiin kiipparihippaa ja muutakin, musisoitiin, tanssittiin, testattiin taitoja tietokilpailussa, jokainen sai mukaansa vesivärit ja opeteltiin värioppia- mitä eroa on karmiininpunaisella ja preussinsinisellä?, perjantaina leivottiin korvapuusteja.

Leireillä kesän aikana on tutustuttu uusiin kavereihin ja opeteltu ryhmässä toimimisen taitoja.

Leirit jatkuvat vielä 3 viikkoa.

Ensi viikon leirillä uudet kujeet🙃🙂

Viime viikolla 28.6.-2.7.2021 leirillä tapahtui seuraavaa; paistettiin hodareita,  Leikittiin lännen nopeinta, ommeltiin...
06/07/2021

Viime viikolla 28.6.-2.7.2021 leirillä tapahtui seuraavaa; paistettiin hodareita,
Leikittiin lännen nopeinta, ommeltiin ja tehtiin pizzaa. Mitähän seuraavalla leirillä tapahtuu 🤣

Tällä viikolla 21.-24.6.2021,  käynnistyi 4. kesäruokailu-ja leiriviikko.  Tässä kuvia viime viikon leiriltä. Itsetehtyj...
28/06/2021

Tällä viikolla 21.-24.6.2021, käynnistyi 4. kesäruokailu-ja leiriviikko. Tässä kuvia viime viikon leiriltä. Itsetehtyjä pop-ittejä. Helminauhoja läheisille ja kiippari-hippaa. Leirillä myös maalattiin kiviä ja retkeiltiin.

Leikkipuisto Kankarepuiston 2.  kesäruokailu-ja leiriviikko päättyi. 14.-18.6.2021.Leiriryhmät olivat Parhaat Kaverit ja...
18/06/2021

Leikkipuisto Kankarepuiston 2. kesäruokailu-ja leiriviikko päättyi. 14.-18.6.2021.

Leiriryhmät olivat Parhaat Kaverit ja Legendaariset Kananmunat.

Leirillä retkeiltiin leikkipuisto Nurkkaan ja Brutskille, leikittiin vesisotaa, maalattiin kiviä, tehtiin maataidetta, harjoiteltiin Cheerleadingiä, syötiin lettuja, istutettiin kukkia, pelattiin jalkapalloa nuorisotalon kesäohjaajien kanssa, pelattiin koripalloa.

Mukavaa viikonloppua ❤❤❤❤❤

Tunnelmia leiriltä. Ja viikolta ☀️☀️☀️

16/06/2021

Leìkkipuiston/koulun pihalta löytynyt avaimet. Saa hakea leksulta tuntomerkkejä vastaan.😎

Leikkipuisto Kankarepuiston leiri- ja kesäruokaviikko 7. -11.6.2021.
14/06/2021

Leikkipuisto Kankarepuiston leiri- ja kesäruokaviikko
7. -11.6.2021.

08/06/2021

30 minuuttia ja soppakattilat aukeaa. Tänään tarjolla broileirikeittoa 🍲 omat lusikat mukaan.

07/06/2021

Tänään alkoi kesäruoka leikkipuistossa. ❤ myös siis meidän puistossa. Keitto on tarjolla klo 12.00 kaikille alle 16 vuotiaille, lusikka mukaan. Tulkaa syömään ja leikkimään pihalle, tervetuloa!

Kiitos ihan kaikille, lapsille ja aikuisille,  vanhemmille, huoltajille ja koululaisille ❤Olette ihan parhautta❤Kuvien m...
04/06/2021

Kiitos ihan kaikille, lapsille ja aikuisille, vanhemmille, huoltajille ja koululaisille ❤

Olette ihan parhautta❤

Kuvien muodossa kiitos.
Nähdään leikkipuisto Kankarepuistossa jo ensi viikolla!

Koululaisten kesäloma alkaa huomenna ja maanantaina 7.6 leikkipuistojen kesätoiminta. Ruokailu klo 12, joka arkipäivä, kaikille alle 16.v lapsille. Oma lusikka ja vettä pullossa mukaan!

Se. On. Kesä. Ny.

Leikkipuisto Kankarepuiston löytötavarat. Jos löytyy lapsesi omaa, tule hakemaan tai ole yhteydessä meihin. P. 040334424...
02/06/2021

Leikkipuisto Kankarepuiston löytötavarat. Jos löytyy lapsesi omaa, tule hakemaan tai ole yhteydessä meihin. P. 0403344240, lp.kankarepuisto.fi. Kuvissa tavarat.

Päiväleirit
01/06/2021
Päiväleirit

Päiväleirit

Helsingin kaupungin sähköiset asiointipalvelut ovat avoinna ympäri vuorokauden. Kun kirjaudut asiointipalveluun, voit esimerkiksi täyttää ja lähettää lomakkeita tai ilmoittautua kursseille.

Oi ihana jokasään viikko takana. Leikitty, naurettu, paikattu potilasta, tanssittu, aherrettu vielä viimeisiä läksyjä ja...
28/05/2021

Oi ihana jokasään viikko takana. Leikitty, naurettu, paikattu potilasta, tanssittu, aherrettu vielä viimeisiä läksyjä ja pidetty Puuhalan kanssa yhteiset kevät karkelot. Ohjelmia oli tehty, musiikkia tietovisa, ongintaa ja herrrrrkullisia hodareita ja vesimelonia. Tällä viikolla myös leikkitoiminnan kerholaiset laskettiin kesäloman viettoon ja saatiin ihanat muistamiset perheiltä. Kiitos! 🥰❤😭

27/05/2021
Join conversation

Alkaa ihan kohta! Tule kysymään, kaikkea mitä digileikkipuistoon liittyy!

Leikkipuistojen vauhdikas kesä on jo ovella! Tervetuloa koululaisten päiväleirille, kesäruokailuun ja viettämään kaunist...
20/05/2021
Helsingin kaupunki

Leikkipuistojen vauhdikas kesä on jo ovella! Tervetuloa koululaisten päiväleirille, kesäruokailuun ja viettämään kaunista kesäpäivää perheen kanssa. Leikkipuistojen kesätoimintaa järjestetään koko koululaisten kesäloman ajan ympäri kaupunkia. Päiväleirille ilmoittautuminen alkaa tänään torstaina klo 9.00. Tutustu kesäsivustoomme ja tule mukaan.
www.hel.fi/leikkipuistojen-kesa

Leikkipuisto Kankarepuisto on avoinna 7.6-10.8. Löydät avoinna olevat puistot verkkosivuiltamme.

Page www.helsinginseutu.fi/.... is temporarily out of use, or perhaps the page exists no more, or the address is incorrect.

Viikko 3.5. - 7.5.2021Perheille tiedoksi, että puiston pihalla taas päivittäin  viikolla leikkivälineitä iloiseen leikki...
07/05/2021

Viikko 3.5. - 7.5.2021

Perheille tiedoksi, että puiston pihalla taas päivittäin viikolla leikkivälineitä iloiseen leikkiin.

Tulkaa moikkaamaan!

Koululaisten kanssa ulkoiltiin joka päivä tällä viikolla ja valmistauduttiin tulevaan äitienpäivään.

Kotiinviemisiksi osalla olikin basilikan pikku pikku taimet.

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille, bonusäideille, mummoille, mummeille, mammoille ja ihan kaikille sunnuntaina juhlapäiväänsä viettäville ☀️☀️☀️☀️☀️

Tutustu leikkipuistojen kesäsuunnitelmaan
28/04/2021
Tutustu leikkipuistojen kesäsuunnitelmaan

Tutustu leikkipuistojen kesäsuunnitelmaan

Suunnitelman mukaan kesällä auki olevissa leikkipuistoissa järjestetään koululaisten päiväleiritoimintaa 1-3 -luokkalaisille sekä leikkipuistojen kesäruoka alle

Hei!Aurinkoinen tervehdys täältä Kankarepuistosta ☀️Syksyllä alkaviin leikkitoiminnan kerhoihin haku on nyt parhaillaan ...
27/04/2021

Hei!

Aurinkoinen tervehdys täältä Kankarepuistosta ☀️

Syksyllä alkaviin leikkitoiminnan kerhoihin haku on nyt parhaillaan käynnissä.

Hakemuksen voi täyttää https://asiointi.hel.fi

Kerhotoimintahan on suunnattu 2-4. vuotiaille kotihoidossa oleville lapsille. Kankarepuiston leikkipuistossa toimii leikkitoiminnan kerho Eväsreppu. Kerhopäiviä ovat tiistai- ja keskiviikko-aamut klo 9-11.30. Kerhossa syödään omat pienet eväät ja toiminta on monipuolista mm. leikkiä, laulua, taidetta ja retkeilyä. Ulkoilemme joka päivä.

Harjoittelemme kerhossa yhdessä toimimista ryhmässä ja hyviä kaveritaitoja.

Kerhotoiminta on maksutonta.

Tervetuloa kerhoilemaan 😊

Tule mukaan oppimaan suomen kieltä ja digitaitoja Kotoklubi Kanelin Digileikkipuistoon maanantaina 26.4. klo 10.Aiheena ...
26/04/2021
Teams-ohje

Tule mukaan oppimaan suomen kieltä ja digitaitoja Kotoklubi Kanelin Digileikkipuistoon maanantaina 26.4. klo 10.
Aiheena on sähköpostin käyttö (Google).
Learn useful digital skills and improve your Finnish at Digital Playgrounds at Kotoklubi Kaneli. Monday at 10 am we learn how to use email (Google).
Pääset mukaan linkistä/Join this link: http://bit.ly/Digileikkipuisto
Ohje liittymiseen/insturctions on joining online meeting: http://bit.ly/TEAMS-ohje

Digileikkipuisto: TEAMS-ohje Puhelin: 1/2Asenna Microsoft TEAMS -sovellus puhelimeenInstall Microsoft TEAMS app on your mobile phoneHabka taleefanka loogu so...

Kiitos tästä viikosta! Tällainen oli viikko 19.4.-23.4.2021leikkipuiston koululaisten kanssa. Oli ihan mahtavaa!❤❤❤❤❤❤❤
23/04/2021

Kiitos tästä viikosta!
Tällainen oli viikko 19.4.-23.4.2021
leikkipuiston koululaisten kanssa.

Oli ihan mahtavaa!
❤❤❤❤❤❤❤

Taidenäyttelyn avajaiset vol.7. Huomenna äänestetään taideteokselle nimi.Kevät, linnunlaulu.  On täällä.
19/04/2021

Taidenäyttelyn avajaiset vol.7.
Huomenna äänestetään taideteokselle nimi.

Kevät, linnunlaulu.
On täällä.

Kiitos tästä viikosta 6.4-9.4. Opiskelija Minnin vika viikko päättyi kännykkäpäivään ja karkinsyöntiin...Outi ja Sirpa s...
09/04/2021

Kiitos tästä viikosta 6.4-9.4.
Opiskelija Minnin vika viikko päättyi kännykkäpäivään ja karkinsyöntiin...
Outi ja Sirpa siirtyivät tällä viikolla päiväkotiin aamupäivisin jeesaamaan kollegoja siellä.
Iltapäivisin normimeno, koululaisten kanssa.
Mukavaa viikonloppua!

Altaassa voi kohta uida.

Tällainen oli viikko 29.3.-1.4.2021Nähdään taas ensi tiistaina!
01/04/2021

Tällainen oli viikko 29.3.-1.4.2021

Nähdään taas ensi tiistaina!

Vauvaperheet huomio!
31/03/2021

Vauvaperheet huomio!

Vauvaperheet huomio!

Pöytäteatteria, juhlia, lautapelejä, hamahelmiä, pääsiäis askartelua, maalaus projektia ja herkku välipaloja. Vielä kere...
26/03/2021

Pöytäteatteria, juhlia, lautapelejä, hamahelmiä, pääsiäis askartelua, maalaus projektia ja herkku välipaloja. Vielä kerettiin m***a mäkeä laskea ja tehdä lumi linnaa. Ja aurinko on hellinyt meitä pihalla 😎🌞❤ kyllä on taas ollut mahtava viikko!

Tässä infoa ensi syksyn leikkipuistojen koululaisten toimintaan ilmoittautumisesta. Voit myös olla yhteydessä puistoon, ...
24/03/2021

Tässä infoa ensi syksyn leikkipuistojen koululaisten toimintaan ilmoittautumisesta.

Voit myös olla yhteydessä puistoon, jos jokin mietityttää.

P. 0403344240/ Leikkipuisto Kankarepuisto

Tässä infoa ensi syksyn leikkipuistojen koululaisten toimintaan ilmoittautumisesta.

Voit myös olla yhteydessä puistoon, jos jokin mietityttää.

P. 0403344240/ Leikkipuisto Kankarepuisto

Hyvää viikonloppua kaikkiin koteihin! Tämäkin viikko oli mahtava! We love leikkipuistotoiminta❤
19/03/2021

Hyvää viikonloppua kaikkiin koteihin! Tämäkin viikko oli mahtava!

We love leikkipuistotoiminta❤

Tervetuloa mukaan ensi torstaina 25.3.klo 16.30 alkaen. Ilmoittautuminen etukäteen tekstiviestillä tai sähköpostilla. (t...
19/03/2021

Tervetuloa mukaan ensi torstaina 25.3.klo 16.30 alkaen. Ilmoittautuminen etukäteen tekstiviestillä tai sähköpostilla. (to 25.3.klo12 mennessä)

Lämpimästi tervetuloa ❤

Tervetuloa mukaan ensi torstaina 25.3.klo 16.30 alkaen. Ilmoittautuminen etukäteen tekstiviestillä tai sähköpostilla. (to 25.3.klo12 mennessä)

Lämpimästi tervetuloa ❤

Tänään juhlittiin koululaisen synttäreitä. Laulettiin Suomeksi, Englanniksi, Venäjäksi ja Italiaksi. Hurraaa! 😍 sankari ...
18/03/2021

Tänään juhlittiin koululaisen synttäreitä. Laulettiin Suomeksi, Englanniksi, Venäjäksi ja Italiaksi. Hurraaa! 😍 sankari jakoi herkut.

Tänään juhlittiin koululaisen synttäreitä. Laulettiin Suomeksi, Englanniksi, Venäjäksi ja Italiaksi. Hurraaa! 😍 sankari jakoi herkut.

Tässä sivulla ohjeet ensi syksyn 2021 koululaisten leikkipuistotoiminnan hakuun. Maanantaina 22.3. alkaa ilmoittautumine...
18/03/2021
Koululaiset

Tässä sivulla ohjeet ensi syksyn 2021 koululaisten leikkipuistotoiminnan hakuun.

Maanantaina 22.3. alkaa ilmoittautuminen.

Koululaiset leikkipuisto Jakomäessä

Taas on yksi viikko takana. Taidenäyttelyn avajaiset, nukketeatteria, legoja, haleja, lohdutusta, läksyjä, maalaamista.O...
12/03/2021

Taas on yksi viikko takana. Taidenäyttelyn avajaiset, nukketeatteria, legoja, haleja, lohdutusta, läksyjä, maalaamista.

Origameja, lumileikkejä, talokokous, riitojen selvittelyä, kainaloa, hyppypomppua trampoliinillä, välipalaa, piiloleikkiä, Unon pelaamista.

Sitä kaikkea kuuluu koululaisten viikkoon, iltapäivällä leksulla❤

Nähdään ensi viikolla!

Eilen pidimme koululaisten talokokouksen. Puheenjohtajana oli Kerttu ja sihteerinä Outi ja Sirpa. Kuvissa käsiteltyjä as...
12/03/2021

Eilen pidimme koululaisten talokokouksen. Puheenjohtajana oli Kerttu ja sihteerinä Outi ja Sirpa.
Kuvissa käsiteltyjä asioita ja toiveita keväällä toteutettaviksi.
Kokous sujui huvin ja järjestyksessä. Puheenvuoroja käytettiin vilkkaasti.

Tänään oli koululaisten uuden taidenäyttelyn avajaiset. Lapset ovat työskennelleet taas uuden projektin parissa, yhdessä...
08/03/2021

Tänään oli koululaisten uuden taidenäyttelyn avajaiset. Lapset ovat työskennelleet taas uuden projektin parissa, yhdessä residenssitaitelija Tiina Hallakorven kanssa.

Marina soitti Raindrops keep falling on my head viululla, Tiina piti puheen, ja Outi leikitti pisara- leikin.

Taidenäyttelyn avasi ekaluokkalaisten puolesta Julius ja tokaluokkalaisten puolesta Oona ja Isabel. Nauha leikattiin.

Taidenäyttelyn nimeksi tuli Kyynelten Meri- ja sen keksi Ella.

Leikkipuiston ikkunoista ja pihalta aidoista löytyy Malmin seurakunnan ja leikkipuisto Kankarepuiston pikkutehtäviä, mik...
19/02/2021

Leikkipuiston ikkunoista ja pihalta aidoista löytyy Malmin seurakunnan ja leikkipuisto Kankarepuiston pikkutehtäviä, mikäli ulkoilette hiihtolomalla leikkipuiston pihalla!
Huippua hiihtolomaa!!

Kiitos tästä viikosta. Ihanaa hiihtolomaa kaikille. Kuvista voi päätellä, että meillä oli taas niin kivaa teidän lastenn...
19/02/2021

Kiitos tästä viikosta. Ihanaa hiihtolomaa kaikille. Kuvista voi päätellä, että meillä oli taas niin kivaa teidän lastenne kanssa
☃️☃️☃️☃️☃️☃️☃️☃️☃️☃️☃️☃️

Tänään leivottiin leikkitoiminnan kerho Eväsrepussa pullaa. Niin, väripullaa🧁🥧🧁🥧🧁
16/02/2021

Tänään leivottiin leikkitoiminnan kerho Eväsrepussa pullaa. Niin, väripullaa
🧁🥧🧁🥧🧁

Osoite

Jakomäenpolku 6
Helsinki
00770

Aukioloajat

Maanantai 09:00 - 16:30
Tiistai 09:00 - 16:30
Keskiviikko 09:00 - 16:30
Torstai 09:00 - 16:30
Perjantai 09:00 - 16:30

Puhelin

09-31057498

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Leikkipuisto Kankarepuisto :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Leikkipuisto Kankarepuisto :lle:

Videot

Meidän leksu - Our Playpark

Leikkipuisto Kankarepuisto on muuttanut uuteen ja upeaan Jakomäen sydän

Leikkipuisto Kankarepuisto on alueen asukkaiden avoin toimintapaikka, jonne kaikenikäiset asukkaat ovat tervetulleita. Aamupäivisin pihalla ja sisällä on avointa varhaiskasvatusta, tuokioiden muodossa alueen pikkulapsiperheille.

Leikkipuistossa voivat koululaiset viettää ohjatun iltapäivän koulun jälkeen. Leikkipuiston koululaisten toiminta on muuttunut syksyllä 2020 perusopetuslain mukaiseksi iltapäivätoiminnaksi. Toiminta-aika on klo 16 saakka ja toimintamaksu on 100€/ kuukaudessa.

Toiminta-ajatus:

Lähellä hallituksen palvelut


Muut Valtion organisaatiot Helsinki :ssa

Näytä Kaikki

Kommentit

Tavoitellaan myös taaperoille leikkivälineitä hienoon uuteen leikkipuistoomme. Ehdotus on nyt tehty OmaStadiin. Syksyllä 2021 päästään toivottavasti äänestykseen asti.
Syksy etenee kovaa vauhtia🍂🍁🍃 Nyt on aika hakea kivan tekemisen pariin syyslomaviikon toimintapäiville Puistolan kirkolle ja Viikin kirkolle. Haku on 5.10. saakka 😊 🍎 Koululaisten toimintapäivien aikana retkeillään lähialueilla, leikitään, pelataan ja harjoitetaan kädentaitoja pääosin ulkona. Kavereita ja kivaa yhdessäoloa myös pienryhmissä. 🍎Seurakunta tarjoaa osallistujille lämpimän lounaan. 🍎Paikkoja rajoitetusti. Ilmoittaudu viimeistään 5.10. nettisivuillamme:
Käythän vastaamassa ja vaikuttamassa Jakomäen
PERHEYSTÄVÄLLINEN ILTA BOOT CAMP 💪 OLET VAHVA- BOOT CAMP💪 UUSI OHJELMA!! Treeni sopii aloittelijalle sekä kovempi kuntoiselle. Haasta itsesi juuri niin rankkaan treeniin kun sinulle sopii. Treeni tehdään kuntopiirinä. 🙏LAPSET MUKAAN TREENEIHIN 🙏 Toivotan tervetulleeksi niin äidit kuin isitkin yhteisiin treeneihin, joihin lapset voi ottaa mukaan. BOOT CAMP STARTTAA MAANANTAINA 3.6.2019 klo 18.00-19.00 Fallkullan pelto, 5 VIIKKOA/ 10 TREENIÄ. 3.6-4.7.2019 2 kertaa viikossa Maanantai & torstai klo 18.00-19.00 Ulkotreenit säästä riippumatta. Bonuksena on FB-ryhmä, jossa voimme tutustua ja lenkkeillä muutenkin yhdessä. Ryhmästä löytyy myös vinkkejä ruokavalioon ja yleiseen hyvinvointiin. Pidetään positiivinen ryhmähenki ja tsempataan toisiamme kohti jokaisen omaa tavoitetta.😊 Olen Vauva Boot Camp -valmentaja, olen kahden lapsen äiti. Urheilu on aina ollut lähellä sydäntäni, etenkin juokseminen ja kuntosali, edelletys näiden sujumiselle on puhdas ravinto ja riittävä syöminen. Hinta 60€/aikuinen Tunnille mukaan tarvitset juomapullon, kahvallisen kuminauhan, jumppamaton sekä lapselle leluja. Lisätiedot ja ilmoittautumiset Marianne Winter/ [email protected]
Perjantaina 20.7. iltalenkillä kävin kurkkimassa aidan takana....väistötilat valmistuu valmistuu... ;)
Huomenna kaikki tänne !
PuiU:n Jalkapallokoulu 2018 tammikuusta alkaen! PuiU JALKAPALLOKOULU 2012-2013 syntyneille Puistolan peruskoulun liikuntasalissa 7.1.- 15.4.2018 Tule mukaan harjoittelemaan monipuolisesti jalkapallon perusteita ja pitämään hauskaa kivojen kavereiden kanssa! Puistolan urheilijoiden jalkapallokoulu harjoittelee 7.1–15.4.2018. Sunnuntaisin Koudan peruskoulun (Koudantie 2)liikuntasalissa, klo 16–17 Hinta: 110 euroa/lapsi, 11 harjoituskertaa. Sisältää, ohjatut harjoitukset, pallon, tilavuokran sekä vakuutuksen. Varusteiksi koulun saliin sisäpeleihin soveltuvat kengät, vaatetus ja juomapullo. Ilmoittautuminen https://puistolanurheilijat.myclub.fi/flow/events/725332 Lisätiedot: [email protected] +358 40 847 8486
Heipat ja moikat. Käykää vastaamassa tähän Jakomäen kirjastossa, jookos ? Näin vaikutetaan omiin liikuntajuttuihin :)
Hei. Onko puistossa Kirppispäivää. ?
Hei 🙋Nähdään tänään Lekarilla klo 10.00, kun vedän Muumi Papan uskomaton kalareissu -satulaulutuokion 🎶