Ilmajoen KD

Ilmajoen KD Ilmajoki KD

01/06/2026

TIEDOTE: Ilmajoen kunnanjohtajan virkasuhde päättyy 1.9.2026

Ilmajoen kunnanhallitus ja Ilmajoen kunnanjohtaja Ari-Pekka Laitalainen ovat allekirjoittaneet 1.6.2026 kunnanjohtajan virkasuhteen päättämissopimuksen.

Kunnanjohtaja irtisanoutuu siten, että hänellä on oikeus johtajasopimuksen mukaiseen erokorvaukseen.

Sopimuksen mukaisesti kunnanjohtaja irtisanoutuu 1.7.2026 alkaen. Virkasuhde päättyy kahden kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen 1.9.2026.

Lisätietoja:
Ilmajoen kunnanhallituksen puheenjohtaja
Harri Koskela
040 066 1405

01/06/2026

Ilmajoen kunnanvaltuuston kokouksessa 1.6.2026 päätettiin seuraavista asioista:

📍Hankerahoitus Ilmajoen Y-Hub -hankkeelle

Leader Liiverin hallitus on kokouksessaan 5.5.2026 tehnyt myönteisen ehdollisen rahoituspäätöksen Ilmajoen kunnan yhteistyössä Ilmajoen Yrittäjät ry:n kanssa tekemään hankehakemukseen. Rahoituksen ehtona on kunnanvaltuuston hyväksymä rahoitus hankkeelle.

Hankkeen hyväksytty kokonaisrahoitus on 109 964,74 euroa, josta myönnetyn hanketuen määrä on 98 968 euroa (90 %) ja omarahoitus 10 996,47 euroa (10 %).

Hankkeen toteutusajaksi on suunniteltu vuodet 2026–2027. Hankkeen konkreettisina tavoitteina on muun muassa Ilmajoen keskustan viihtyisyyden parantaminen ja monipuolistaminen sekä tapahtumatarjonnan lisääminen. Hankkeessa rakennetaan Ilmajoen Y-Hub, matalan kynnyksen yhteisöllinen työtila.

Hankkeen omarahoitus on tarkoitus kattaa elinvoima- ja työllisyyspalvelujen budjetista. Hankkeen toteuttaminen edellyttää myös hankeaikaista rahoitusta. Mikäli valtuusto päättää olla myöntämättä rahoitusta, hankehakemus peruutetaan.

Kunnanvaltuusto päätti, että hankkeelle varataan 109 964,74 euron hankeaikainen rahoitus. Omarahoitusosuus katetaan elinvoima- ja työllisyyspalvelujen määrärahoista.

📍 Valtion erityisavustus Ilmajoen kunnalle Harrastamisen Suomen malli -hankkeen toteuttamiseen

Lupa- ja valvontavirasto on myöntänyt Ilmajoen kunnalle valtionavustusta 80 500 euroa Harrastamisen Suomen mallin mukaisen harrastustoiminnan järjestämiseen. Avustuksen käyttöaika on 1.8.2026–31.7.2027. Myönnetyn avustuksen enimmäisosuus avustettavan toiminnan toteutuneista kokonaiskustannuksista on 75 %. Raportointivaiheessa kyseisen toiminnan kustannuspaikalla toteutuneita kokonaiskustannuksia tulee olla vähintään 107 333,33 euroa. Näin ollen kunnan omavastuu hankkeen kuluista on 26 833,33 euroa.

Harrastamisen Suomen mallin mukaisen nuorten harrastustoiminnan tarkoituksena on edistää nuorten hyvinvointia mahdollistamalla perusopetukseen osallistuvalle nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteyteen.

Ilmajoki harrastaa -hanke on alkanut Ilmajoella pilottivaiheella kevätlukukaudella 2021. Tällä hetkellä käynnissä olevalla hankekaudelle on saatu 48 000 € valtionavustusta. Myönnetyn avustuksen enimmäisosuus avustettavan toiminnan toteutuneista kokonaiskustannuksista on 70 %. Hankkeessa on järjestetty 28 harrastusryhmää ylä- ja alakouluilla, joissa on noin 420 paikkaa osallistujille. Tulevalle hankekaudelle saatu avustus on huomattavasti edellisvuosia suurempi, joten toimintaa pystytään laajentamaan aiempiin hankekausiin verrattuna.

Vuoden 2026 talousarviossa Ilmajoki harrastaa hankkeen kustannuspaikalle on varattu tuloihin 50 000 € ja menoihin 78 549 €. Koska saatu valtionavustus on ennakoitua suurempi, sekä hankkeen tulot että menot kasvavat arvioidusta. Tämän vuoksi syksyn osalta haetaan lisämäärärahaa hankkeen kustannuspaikalle ja kevätkauden osalta hankkeen toimintaan varaudutaan vuoden 2027 talousarviossa.

Kunnanvaltuusto päätti, että Ilmajoki harrastaa -hankkeen kustannuspaikalle lisätään tuloihin 15 000 euron ja menoihin 15 000 euron määräraha vuoden 2026 talousarvioon.

📍Kunnanvaltuuston kokouspöytäkirjan 11.5.2026 tarkastaminen, §:t 28–32

Kunnanvaltuuston kokouksessa 11.5.2026 olisi esteellisyyssyiden takia pitänyt valita erikseen pöytäkirjantarkastaja §:iin 28–31. Tämä jäi tekemättä, joten pöytäkirja täytyy tältä osin tarkastaa kunnanvaltuuston kokouksessa. Lisäksi §:n 32 käsittelyn yhteydessä toinen valituista pöytäkirjantarkastajista ei ollut läsnä, jolloin tämän pykälän tarkastaminen tehdään myös valtuuston kokouksessa.

Pöytäkirjan tarkastamisesta päätetään kokouksen järjestäytymisen yhteydessä. Tavallisesti pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan kaksi toimielimen jäsentä, jotka toimivat tarkastajina vuorollaan. Pöytäkirja voidaan tarkastaa myös toimielimen kokouksessa. Kunnan hallintosäännössä tämä on huomioitu §:ssä 134: Valtuusto valitsee jokaisessa kokouksessa kaksi valtuutettua tarkastamaan kokouksesta laaditun pöytäkirjan siltä osin kuin pöytäkirjaa ei tarkasteta kokouksessa.

Pöytäkirjan tarkastamisella on tärkeä oikeusvaikutus. Päätöksen katsotaan syntyneen vasta sitä koskevan pöytäkirjan tarkastamisella. Lähtökohtaisesti päätöksen täytäntöönpanon edellytys on, että pöytäkirja on tarkastettu.

Kunnan hallintosäännön 173 §:n mukaan käsittelytietona toimielimen pöytäkirjaan merkitään ainakin: asiaotsikko, selostus asiasta, esittelijän päätösehdotus, esteellisyys ja perustelut, tehdyt ehdotukset ja onko niitä kannatettu, äänestykset: äänestystapa, äänestysjärjestys, äänestysesitys sekä äänestyksen tulos siten, että kunkin jäsenen kannanotto ilmenee pöytäkirjasta, vaalit: vaalitapa ja vaalin tulos, asiassa tehty päätös ja eriävä mielipide.

Kunnanvaltuusto tarkasti ja hyväksyi kunnanvaltuuston kokouksen 11.5.2026 §:t 28–32 ja muutoksenhakuohjeet näihin pykäliin liittyen.

📍 Kokouksessa jätettiin kolme valtuustoaloitetta
🔹 Ilmajoen uimahallin kehittäminen – höyrysaunan rakentamisen selvittäminen
🔹 Kunnan omaisuuden myyntiä koskevien päätösvaltarajojen ja markkina-arvon määrittelyn selkeyttäminen
🔹 Liikenneturvallisuussuunnitelman päivittäminen

Suvivirsi on yksi suomalaisen kulttuurihistorian tunnetuimmista ja tunteita herättävimmistä lauluista. Sen merkitys ulot...
28/05/2026

Suvivirsi on yksi suomalaisen kulttuurihistorian tunnetuimmista ja tunteita herättävimmistä lauluista. Sen merkitys ulottuu paljon koulun kevätjuhlia laajemmalle – se liittyy kansalliseen identiteettiin, uskonnolliseen perinteeseen, vuodenkiertoon ja suomalaisen koululaitoksen historiaan.

Suvivirren vanha kieli on myös osa sen kulttuurista arvoa. Monet sanat ja ilmaisut ovat peräisin vanhemmasta kirjasuomesta, mikä tekee virrestä eräänlaisen elävän historiallisen tekstin. Se yhdistää nykykieltä vanhempaan hengelliseen ja runolliseen traditioon.

Useat viranomaiset ja oikeudelliset linjaukset ovat päätyneet siihen, että Suvivirren laulaminen yksittäisenä osana kevätjuhlaa voidaan nähdä osana suomalaista kulttuuriperintöä eikä automaattisesti uskonnon harjoittamisena.

Kristillisdemokraatit seisovat tämän kallisarvoisen ja tärkeän perinteen takana. Soikoon siis Suvivirsi myös jatkossa!

https://www.facebook.com/share/1HbnXVuid5/
26/05/2026

https://www.facebook.com/share/1HbnXVuid5/

Kunnanhallituksen kokouksessa 25.5.2026 päätettiin seuraavista asioista:

📍 Lainaa Ilmajoki-Seuralle

Ilmajoki-Seura ry on toimittanut 20.5.2026 kunnanhallitukselle lainahakemuksen, jossa anotaan väliaikaista lainaa Leader Liiverin rahoittaman Perälän mäkituvan kattojen korjaus- ja yhteisöllisyyden vahvistaminen -hankkeen julkisen tuen osuuden verran (20 770 eur). Hankkeessa on yksityistä rahoitusta 11 186 euroa, joka koostuu talkootunneista, jolloin kokonaisrahoitus on 31 959 euroa. Tuki maksetaan yhdistykselle jälkikäteen toteutuneiden kustannusten mukaan. Hanke on alkanut toukokuussa 2026 ja jatkuu vuoden 2027 loppuun.

Kunnanhallitus päätti myöntää Ilmajoen-Seura ry:lle 20 770 euron lainan.

📍 Valtion erityisavustus Ilmajoen kunnalle Harrastamisen Suomen malli -hankkeen toteuttamiseen

Lupa- ja valvontavirasto on myöntänyt Ilmajoen kunnalle valtionavustusta 80 500 euroa Harrastamisen Suomen mallin mukaisen harrastustoiminnan järjestämiseen. Avustuksen käyttöaika on 1.8.2026–31.7.2027. Myönnetyn avustuksen enimmäisosuus avustettavan toiminnan toteutuneista kokonaiskustannuksista on 75 %. Raportointivaiheessa kyseisen toiminnan kustannuspaikalla toteutuneita kokonaiskustannuksia tulee olla vähintään 107 333,33 euroa. Näin ollen kunnan omavastuu hankkeen kuluista on 26 833,33 euroa.

Harrastamisen Suomen mallin mukaisen nuorten harrastustoiminnan tarkoituksena on edistää nuorten hyvinvointia mahdollistamalla perusopetukseen osallistuvalle nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteyteen.

Ilmajoki harrastaa -hanke on alkanut Ilmajoella pilottivaiheella kevätlukukaudella 2021. Tällä hetkellä käynnissä olevalla hankekaudelle on saatu 48 000 € valtionavustusta. Myönnetyn avustuksen enimmäisosuus avustettavan toiminnan toteutuneista kokonaiskustannuksista on 70 %. Hankkeessa on järjestetty 28 harrastusryhmää ylä- ja alakouluilla, joissa on noin 420 paikkaa osallistujille. Tulevalle hankekaudelle saatu avustus on huomattavasti edellisvuosia suurempi, joten toimintaa pystytään laajentamaan aiempiin hankekausiin verrattuna.

Vuoden 2026 talousarviossa Ilmajoki harrastaa hankkeen kustannuspaikalle on varattu tuloihin 50 000 € ja menoihin 78 549 €. Koska saatu valtionavustus on ennakoitua suurempi, sekä hankkeen tulot että menot kasvavat arvioidusta. Tämän vuoksi syksyn osalta haetaan lisämäärärahaa hankkeen kustannuspaikalle ja kevätkauden osalta hankkeen toimintaan varaudutaan vuoden 2027 talousarviossa.

Kunnanhallitus päätti hyväksyä sivistys- ja hyvinvointilautakunnan esityksen ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että Ilmajoki harrastaa -hankkeen kustannuspaikalle lisätään tuloihin 15 000 euron ja menoihin 15 000 euron määräraha vuoden 2026 talousarvioon.

📍 Ilomäen koulun myynti

Kunnanhallitus on 26.1.2026 tehnyt päätöksen Ilomäen koulun myynnistä huutokaupassa korkeimman tarjouksen tehneelle. Kauppa on kuitenkin peruuntunut, joten kohde on tarkoituksenmukaista asettaa uudelleen myyntiin.

Kunnanhallitus päätti, että Ilomäen koulu asetetaan uudelleen myyntiin

📍 Kunnanvaltuuston kokouspöytäkirjan 11.5.2026 tarkastaminen, §:t 28–32

Kunnanvaltuuston kokouksessa 11.5.2026 olisi esteellisyyssyiden takia pitänyt valita erikseen pöytäkirjantarkastaja §:iin 28–31. Tämä jäi tekemättä, joten pöytäkirja täytyy tältä osin tarkastaa kunnanvaltuuston kokouksessa. Lisäksi §:n 32 käsittelyn yhteydessä toinen valituista pöytäkirjantarkastajista ei ollut läsnä, jolloin tämän pykälän tarkastaminen tehdään myös valtuuston kokouksessa.

Pöytäkirjan tarkastamisesta päätetään kokouksen järjestäytymisen yhteydessä. Tavallisesti pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan kaksi toimielimen jäsentä, jotka toimivat tarkastajina vuorollaan. Pöytäkirja voidaan tarkastaa myös toimielimen kokouksessa. Kunnan hallintosäännössä tämä on huomioitu §:ssä 134: Valtuusto valitsee jokaisessa kokouksessa kaksi valtuutettua tarkastamaan kokouksesta laaditun pöytäkirjan siltä osin kuin pöytäkirjaa ei tarkasteta kokouksessa.

Pöytäkirjan tarkastamisella on tärkeä oikeusvaikutus. Päätöksen katsotaan syntyneen vasta sitä koskevan pöytäkirjan tarkastamisella. Lähtökohtaisesti päätöksen täytäntöönpanon edellytys on, että pöytäkirja on tarkastettu.

Kunnan hallintosäännön 173 §:n mukaan käsittelytietona toimielimen pöytäkirjaan merkitään ainakin: asiaotsikko, selostus asiasta, esittelijän päätösehdotus, esteellisyys ja perustelut, tehdyt ehdotukset ja onko niitä kannatettu, äänestykset: äänestystapa, äänestysjärjestys, äänestysesitys sekä äänestyksen tulos siten, että kunkin jäsenen kannanotto ilmenee pöytäkirjasta, vaalit: vaalitapa ja vaalin tulos, asiassa tehty päätös ja eriävä mielipide.

Kunnanvaltuuston kokoustallenne on nähtävissä kunnan YouTube-kanavalla: https://www.youtube.com/watch?v=0OSrZasT9sQ

Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto tarkastaa pöytäkirjan liitteenä olevat kunnanvaltuuston kokouksen 11.5.2026 §:t 28–32 ja muutoksenhakuohjeet näihin pykäliin liittyen.

https://www.facebook.com/share/1AoYuQpomM/
19/05/2026

https://www.facebook.com/share/1AoYuQpomM/

Kunnanhallituksen kokouksessa 18.5.2026 päätettiin seuraavista asioista:

📍 Hankerahoitus Ilmajoen Y-Hub -hankkeelle

Leader Liiverin hallitus on kokouksessaan 5.5.2026 tehnyt myönteisen ehdollisen rahoituspäätöksen Ilmajoen kunnan yhteistyössä Ilmajoen Yrittäjät ry:n kanssa tekemään hankehakemukseen. Rahoituksen ehtona on kunnanvaltuuston hyväksymä rahoitus hankkeelle.

Hankkeen hyväksytty kokonaisrahoitus on 109 964,74 euroa, josta myönnetyn hanketuen määrä on 98 968 euroa (90 %) ja omarahoitus 10 996,47 euroa (10 %).

Hankkeen toteutusajaksi on suunniteltu vuodet 2026–2027. Hankkeen konkreettisina tavoitteina on muun muassa Ilmajoen keskustan viihtyisyyden parantaminen ja monipuolistaminen sekä tapahtumatarjonnan lisääminen. Hankkeessa rakennetaan Ilmajoen Y-Hub, matalan kynnyksen yhteisöllinen työtila.

Hankkeen omarahoitus on tarkoitus kattaa elinvoima- ja työllisyyspalvelujen budjetista. Hankkeen toteuttaminen edellyttää myös hankeaikaista rahoitusta. Mikäli valtuusto päättää olla myöntämättä rahoitusta, hankehakemus peruutetaan.

Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että hankkeelle varataan 109 964,74 euron hankeaikainen rahoitus. Omarahoitusosuus katetaan elinvoima- ja työllisyyspalvelujen määrärahoista.

📍 Lainaa Ilmajoen liikunnan ja urheilun tuki ry:lle

llmajoen Liikunnan ja Urheilun Tuki ry toteuttaa Laidunalueen tekonurmikentän rakentamisen vuoden 2026 aikana. Hankkeelle on myönnetty julkista tukea yhteensä 400 000 euroa: Elinvoimakeskus 360 000 euroa ja Ilmajoen kunta 40 000 euroa.

Hankkeen rahoitusmalli perustuu siihen, että Elinvoimakeskuksen myöntämä tuki maksetaan yhdistykselle jälkikäteen toteutuneiden kustannusten perusteella. Tämä synnyttää tarpeen lyhytaikaiselle rahoitukselle, jota yhdistys hakee kunnalta.

Lainaa haetaan 300 000 euroa. Laina maksettaisiin takaisin kahdessa erässä: ensimmäinen erä 150 000 euroa syksyn 2026 aikana ja toinen erä 150 000 euroa kevään 2027 aikana, kun Elinvoimakeskus on maksanut kaikki tukierät yhdistykselle.

Kunnanhallitus päätti myöntää llmajoen liikunnan ja urheilun tuki ry:lle 300 000 euron lainan laaditun velkakirjan mukaisesti.

📍 Lainaa Ilmajoen Museo- ja Maamiesseura ry:lle

Ilmajoen Museo- ja Maamiesseura ry:n johtokunta esittää kunnanhallitukselle väliaikaisen lainan myöntämistä Leader Liiverin rahoittaman Museo eläväksi ja saavutettavaksi -hankkeen julkisen tuen osuuden verran eli 25 225,54 euroa. Hanke on alkanut toukokuun alussa 2026 ja kestää vuoden. Tuki Maksetaan yhdistykselle jälkikäteen toteutuneiden kustannusten mukaan. Sen vuoksi kunnanhallitukselta anotaan väliaikaislainaa. Arvioitu laina-aika on vuoden 2027 loppuun.

Hankkeen rahoitussuunnitelma koostuu julkisesta tuesta ja yksityisestä rahoituksesta, joka katetaan talkootyönä: 6 306,39 euroa. Kokonaisrahoitus on 31 531,93 euroa.

Hankkeen tavoitteena on Ilmajoen museon saavutettavuuden parantaminen ja elävöittäminen historiataulujen ja digitaalisten sisältöjen avulla. Hankkeessa edistetään myös muiden Ilkan kentän museo- ja muistomerkkikohteiden saavutettavuutta. Hankkeeseen palkataan projektityöntekijä kahdeksaksi kuukaudeksi.

Kunnanhallitus päätti myöntää Ilmajoen Museo- ja Maamiesseura ry:lle 25 225 euron lainan laaditun velkakirjan mukaisesti.

📍 Lausuntopyyntö Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin taseeseen kertyneen alijäämän kattamisesta

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on pyytänyt kunnalta lausuntoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin taseeseen kertyneen alijäämän kattamisesta. Taseessa olevat erät koostuvat kahdesta eri kohteesta: osastosihteereille maksettavasta palkkasaatavasta ja kiinteistöveron palautuksesta. Osastosihteerien palkkasaatavasta kunnanhallitus päätti 25.8.2025 § 164, että Ilmajoen kunta maksaa oman osuuden palkkasaatavista aiheutuvista kustannuksista 53 726,46 euroa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on tehnyt verohallinnolle oikaisuvaatimuksen liittyen Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän kiinteistöverotukseen verovuonna 2022. Verohallinto on hyväksynyt tehdyn oikaisuvaatimuksen ja hyvinvointialueen tilille on maksettu veronpalautusta yhteensä 530 926,15 euroa. Ilmajoen kunnan osuus tästä on 29 449,89 euroa.

Kunnanhallitus päätti hyväksyä Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin taseeseen kertyneen alijäämän kattamisen sairaanhoitopiirin perussopimukseen perustuen.

📍 Täyttölupa rakennusvalvonnan toimistosihteerin toimeen ja toimen täyttäminen

Rakennusvalvonnan toimistosihteerin tehtävää on hoidettu määräaikaisesti 5.5.2025 lähtien, kun aiemmin vakituisessa tehtävässä toiminut henkilö siirtyi kunnan paikkatietoasiantuntijan toimeen. Määräaikainen työsuhde päättyy 31.10.2026.

Paikkatietoasiantuntijan toimi oli uusi, ja siihen siirrettiin rakennusvalvonnasta rakennus- ja huoneistorekisterin ylläpitotehtäviä, jotka muodostivat noin 30 % toimistosihteerin työstä. Tämän seurauksena toimistosihteerin tehtävä muotoiltiin kokoaikaiseksi siten, että rakennusvalvonnan tehtävien (70 %) lisäksi siihen sisällytettiin muita teknisen toimialan tehtäviä teknisestä hallinnosta sekä kaavoitus- ja mittaustoimesta (30 %).

Rakennusvalvontaan kohdistuva työpanos on jatkossakin välttämätön toiminnan sujuvuuden varmistamiseksi. Tehtäviin kuuluu mm. asiakaspalvelua, arkistointia, laskutusta sekä rakennusvalvonnan erityistehtäviä. Lisäksi tehtävään kuuluvat ympäristölautakunnan sihteerin tehtävät. Toimistosihteerin palkka- ja henkilöstökustannukset sisältyvät rakennusvalvonnan talousarvioon, eikä tehtävän täyttö aiheuta talousarvion ylitystä.

Kunnanhallitus päätti myöntää täyttöluvan rakennusvalvonnan toimistosihteerin toimeen.

📍 Kunnanhallitus käsitteli oikaisuvaatimuksen

Elinvoimapäällikön viranhaltijapäätöksestä 14.4.2026 § 1 on tehty oikaisuvaatimus. Päätös on koskenut hankerahoituksen hakemista Leader Liiveriltä keskusta-alueen kehittämishankkeeseen ja hakemukseen liittyvän aiesopimuksen hyväksymistä.

Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan, että elinvoimapäällikön päätös kumotaan kokonaisuudessaan lainvastaisena ja asia palautetaan kunnanhallituksen valmisteltavaksi ja päätettäväksi. Vaatimusta on perusteltu muun muassa sillä, että elinvoimapäällikkö on ylittänyt toimivaltansa ja päätös on puutteellisesti perusteltu.

Oikaisuvaatimuksen vastineen yhteenvedossa todetaan, että viranhaltijapäätös ja aiesopimus ovat olleet rahoittajan edellyttämiä sekä niiden hyväksyntä hallintosäännön ja lain mukaisia. Oikaisuvaatimuksesta ei ilmene seikkoja, joiden perusteella oikaisuvaatimus olisi hyväksyttävä.

Kunnanhallitus päätti hylätä oikaisuvaatimuksen.

12/05/2026

Kunnanvaltuuston kokouksessa 11.5.2026 päätettiin seuraavista asioista:
Voit lukea kokoustiedotteen myös verkkosivuiltamme: https://ilmajoki.fi/ajankohtaista/kunnanvaltuuston-kokoustiedote-11-5-2026/

📍Henkilöstökertomus 2025

Henkilöstövoimavarojen tunteminen ja ennakointi on osa kuntien strategiatyötä. Tieto henkilöstövoimavaroista on perusta henkilöstösuunnittelulle palvelutarpeiden järjestämisessä ja niiden muuttuessa. Henkilöstökertomus laaditaan kerran vuodessa.

Henkilöstökertomus antaa johdolle ja päättäjille kokonaiskuvan henkilöstövoimavarojen nykytilasta ja kehityssuunnasta. Henkilöstökertomuksessa havainnoidaan ja arvioidaan niitä muutos- ja kehityssuuntia, joiden arvioidaan vaikuttavan henkilöstövoimavaroihin. Tieto henkilöstövoimavaroista on oleellinen osa toiminnan johtamista. Tiedolla johtamisella tarkoitetaan tiedon hyödyntämistä ja analysoidun tiedon käyttämistä osana päätöksentekoprosesseja.

Kunnanvaltuusto merkitsi vuoden 2025 henkilöstökertomuksen tiedoksi.

📍 Osavuosikatsaus 1–3/2026

Alkuvuoden talouskehitys noudattaa pääpiirteissään viime vuoden vastaavan ajankohdan kehitystä. Tämä antaa viitteitä siitä, että tämän vuoden tulos olisi maltillisesti ylijäämäinen. Edellytykset parempaankin voisi olla olemassa, m***a kotimaiset ja geopoliittiset tekijät heikentävät talouden näkymiä tällä hetkellä.

Tuloskehityksen ennustettavuus on tällä hetkellä heikko, sillä laimean kotimaisen talouskehityksen ja kansainvälisten tapahtuminen vaikutusta paikallistason talouteen on vaikea arvioida. Selvää kuitenkin on, että nämä tulevat vaikuttamaan kuntien talouteen negatiivisesti.

Kokonaisuutena vuoden ensimmäinen neljännes on kehittynyt talousarvion mukaisesti. 48,3 milj. euron menokehyksestä on toteutunut 25 prosenttia. Loppuvuoden menokehitystä arvioitaessa epävarmuutta aiheuttaa erityisesti kansanvälisten tapahtumien vaikutukset polttoaineiden hintoihin ja muihin talouskasvun perustekijöihin. Toimintatuotot ovat niin ikään kehittyneet talousarvion mukaisesti. Toteuma 15 prosenttia ei anna oikeaa kuvaa, sillä tuloissa ei vielä ole mukana alkuvuoden vesilaskutusta.

Verotuloja ja valtionosuuksia on kertynyt alkuvuodesta ennakoidusti. Korkokulut ovat myös kehittyneet talousarvion mukaisesti. Markkinakorkojen epävarmuudesta johtuen kehitys voi kääntyä huonompaan suuntaan loppuvuotta kohti mentäessä.

Toiminnallisesti alkuvuoden pääpaino on ollut kouluverkon suunnittelussa. Läntisen ja keskikunnan alueen osalta tavoitteena on tuoda tulevaisuuteen katsovat ratkaisut päätettäväksi tämän vuoden aikana.

Kunnanvaltuusto merkitsi osavuosikatsauksen tiedoksi.

📍 Maanvaihtokauppaa Ahonkylässä

Kunta on neuvotellut noin 11,5 hehtaarin kokoisen tilan hankkimisesta. Tila sijaitsee Ahonkylässä ja on osittain yleiskaava-aluetta.

Tarkoituksena on vahvistaa kunnan maavarantoa alueella. Tila rajoittuu kunnan omistamaan kiinteistöön sekä on asemakaavan mahdollista laajenemisaluetta. Kunta luovuttaisi vaihdossa em. tilasta kaksi tilaa, joiden arvoksi on arvioitu yhteensä 218 922 €. Vaihtokaupassa ei makseta välirahaa.

Kunnanvaltuusto hyväksyi hallituksen esityksen ja myönsi 136 000 euron lisämäärärahan talousarvion investointiohjelman kohtaan maanhankinta.

📍 Lisämäärärahoja maanhankintaan

Ilmajoen kunnan investointiohjelman kohtaan maanhankinta on osoitettu 370 000 € määräraha. Kunta on tehnyt alkuvuoden 2026 aikana onnistuneesti maanhankintaa. Vireillä on useita kunnan kehittämisen ja kunnan edun mukaisia maanhankintaneuvotteluja, joihin on tarpeen varautua 150 000 € lisämäärärahalla.

Kunnanvaltuusto hyväksyi hallituksen esityksen ja myönsi 150 000 € lisämäärärahaa talousarvion investointiosan kohtaan maanhankinta.

📍 Koskenkorvan tonttimaata hinnoiteltiin

Koskenkorvalla sijaitsevien asemakaavakortteleiden 117 ja 118 tonttimaan hinnoittelu on ajankohtaista. Kortteleissa on kaavamerkintä T (teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue).

T-tonttien hinta vaihtelee kunnan eri osissa. Lähimmät hinnoitellut T-tontit ovat Ilmajoen keskustaajamassa, jossa em. tonttien hinta vaihtelee 1,31–4,0 €/m2 välillä.

Edellä mainittuihin neliöhintoihin verrattuna ja korttelien sijainti huomioiden, olisi perusteltua asettaa kortteleissa tonttimaan myyntihinnaksi 2 €/m2.

Kunnanvaltuusto hyväksyi hallituksen esityksen ja päätti Koskenkorvan asemakaavan kortteleissa 117 ja 118 T-tonttimaan myyntihinnaksi 2 €/m².

📍 Kaavoituksen esisopimus Koskenkorvalle

Kunnanhallitus on 9.3.2026 (§ 42) tehnyt päätöksen asemakaavoituksen käynnistämisestä Koskenkorvalla datakeskushankkeeseen liittyen, sekä hyväksynyt kaavoitussopimuksen. Kaavoitussopimukseen liittyen tulee hyväksyä erikseen esisopimus, jossa sovitaan kaavoituksen jälkeen tapahtuvan maanvuokrauksen tai kiinteistökaupan toteutumisen ehdoista. Esisopimus tehtäisiin Ilmajoki Data Center Oy:n kanssa.

Solmittava kiinteistökaupan esisopimus koskee kahta tilaa. Kaavoituksen edetessä tarkentuu, luovutetaanko tiloista määräaloja vai koko tila. Asia täsmennetään varsinaiseen vuokrasopimukseen tai kauppakirjaan kaavoituksen valmistuttua.

Alue tulee myös hinnoitella esisopimukseen liittyen. Luovutettavan tonttimaan arvoksi esitetään esisopimukseen 5 €/m2, jota käytetään vuokran määrän tai kauppahinnan määrittelyssä. Alueen hinnoittelun arvioinnin yhteydessä on teetetty kiinteistöarvio asiaan liittyen.

Kaavoituksen valmistuttua laaditaan lyhyt maanvuokrasopimus mm. rakentamisluvitusta varten, jonka jälkeen varsinainen pitkä vuokrasopimus tai kauppakirja allekirjoitetaan kun esisopimuksen mukaiset edellytykset täyttyvät.

Kunnanvaltuusto päätti hyväksyä hallituksen esityksen ja päätti tonttimaan neliöhinnaksi esisopimuksen kohdealueella 5 €/m².

📍 Valtuustoaloitteita

Kunnanvaltuusto käsitteli seuraavat valtuustoaloitteet ja totesi ne loppuun käsitellyiksi.

Aamupalaa Jaakko Ilkan kouluun

Aamupalatoimintaa pilotoidaan Jaakko Ilkan koulussa toukokuussa 2026. Pilotoinnin jälkeen opetuspalvelut ja ruokapalvelut, kuultuaan Jaakko Ilkan koulun rehtoria ja oppilaita, arvioivat mallin tarkoituksenmukaisuuden ja suunnittelevat toiminnan mahdollisen jatkopilotoinnin tai jatkon syksystä 2026 alkaen. Tarvittaessa ruokapalvelut hakee tähän tarkoitukseen lisämäärärahan.

Vaateraha varhaiskasvatuksen henkilökunnalle

Varhaiskasvatuksen henkilökunnalle esitetään 150 € vaaterahaa vuodessa.

Kunnanvaltuusto hyväksyi hallituksen esityksen, että valtuusto ratkaisee asian vuoden 2027 talousarvion valmistelun yhteydessä.

Liikuntatilojen vuorojen varausperiaatteiden kehittäminen

Valtuustoaloitteessa esitetään, että kaikkien kunnan liikuntatilojen vuorojen hakeminen suoritetaan yhtä aikaa ja selvitetään yhteistyömahdollisuuksia Sedun ja Ilmajoki-opiston kanssa.

Kunnanvaltuusto hyväksyi hallituksen esityksen tilojen käytön tehostamisen mahdollistavan sähköisen tilavarausjärjestelmän hankinnan ja sen kustannusten jatkoselvittämisestä.

Kunnan kunnossapitoon ottamien yksityisteiden palteiden poisto ja ojitus

Aloitteen mukainen palteiden poisto ja ojituksen kunnostaminen on sisältynyt kunnan toteuttamaan yksityisteiden kunnossapitoon ja sitä on toteutettu määrärahojen puitteissa ja myös kuluvan vuoden aikana voidaan toteuttaa ko. kunnossapitotoimenpiteitä kunnan hoidossa olevalla yksityistieverkolla.

Kunnanvaltuusto hyväksyi hallituksen esityksen siitä, että aloitteen mukainen palteiden poiston ja kuivatuksen parantaminen kahden vuoden aikana huomioidaan talousarvion 2027 laadinnan yhteydessä.

Vuokrattavien hallitilojen rakentamis- ja rahoitusmallin selvittäminen

Valtuustoaloitteessa esitetään käynnistettäväksi selvitystyö, jossa kunta selvittää kysyntää perustuvien vuokrattavien hallitilojen rakentamisen ja rahoittamisen mahdollisuuksia. Selvityksen kohteena ovat rahoitusvaihtoehdot, rakentamisen kustannukset, sijoitetun pääoman tuotto ja takaisinmaksu sekä kaavoituksen ja luvituksen sujuvuus.

Kunnanvaltuus hyväksyi hallituksen esityksen siitä, että valtuusto päättää suhtautua myönteisesti kunnan takauksen myöntämiseen ja pääomitukseen Ilmajoen Yritystilat Oy:lle, mikäli uudisrakentamiselle ilmenee tarve ja mahdollisuus sen markkinaehtoiseen toteutukseen.

Hankintaosaamisen keskittäminen ja kehittäminen

Valtuustoaloitteessa esitetään hankintaosaamisen keskittämistä muutamille viranhaltijoille nykyisen toimintamallin sijaan, jossa jokainen tulosalue vastaa lähes itsenäisesti omista hankinnoistaan. Näiden viranhaltijoiden osaamiseen esitetään panostusta laajemmalla koulutuksella. Aloitteessa esitetään myös kilpailutusten pilkkomista pienempiin osiin hankintalain mahdollistamalla tavalla.

Valtuustoaloitteen vastineessa todetaan, että kunnassa nykyisin käytössä oleva hajautettu hankintamalli on nykyisillä resursseilla kustannustehokas, toiminnallisesti tarkoituksenmukainen ja hankintalain vaatimukset täyttävä. Malli turvaa substanssiosaamisen hyödyntämisen, mahdollistaa paikallisten toimijoiden osallistumisen ja ylläpitää riittävää hankintaosaamista tulosalueilla ilman merkittävää hallinnollisia lisäkustannuksia.

Hankintaosaamisen jatkuva kehittäminen on perusteltua ja tarpeellista. Osaamisen vahvistaminen on kuitenkin tarkoituksenmukaista kohdistaa erityisesti hankintojen hallinnolliseen osaamiseen kaikilla tulosalueilla, esimerkiksi koulutuksen, yhteisten ohjeiden ja vertaisoppimisen keinoin.

Vieraslajien torjuminen pelin avulla

Valtuustoaloitteessa esitetään, että kunnassa otettaisiin käyttöön joukkoistettu vieraslajien torjuntatapa ns. pelin avulla.

Tehtyjen selvitysten perusteella voidaan todeta, että vieraslajien torjuminen pelin avulla on taloudellisesta näkökulmasta kallista. Vastaavan määrärahan varaaminen kesätyöntekijöiden palkkaamiseen olisi tarkoituksenmukaisempi tapa hoitaa vieraslajien torjuntayötä. Tällä tavoin kunta voisi työllistää lisää ilmajokisia nuoria.

Kunnanvaltuusto hyväksyi hallituksen esityksen siitä, että sen sijaan kuin varattaisiin määräraha vieraslajien torjumiseen pelin avulla, vastaavan lisämäärärahan varaaminen nuorten kesätyöllistämiseen vuoden 2027 talousarviossa käsitellään talousarvion valmistelun yhteydessä.

📍 Kunnanvaltuusto päätti lakkauttaa neljä alakoulua

Koskenkorvalle valmistuu syyslukukauden 2027 alkaessa uusi alakoulu. Koulu on mitoitettu siten, että uuden koulun aloittaessa sinne mahtuu opiskelemaan nykyisten Koskenkorvan, Luoman, Nopankylän ja Västilän koulujen oppilaat.

Koulujen lakkauttamisesta käytiin kokouksessa vilkasta keskustelua. Lakkauttamisista äänestettiin Luoman ja Nopankylän koulujen osalta.

Kunnanvaltuusto päätti lakkauttaa Koskenkorvan, Luoman, Nopankylän ja Västilän koulut. Koulujen toiminta siirtyy Koskenkorvan uuteen alakouluun syyslukukauden 2027 alussa.

https://www.facebook.com/share/1M6cYjziHZ/
05/05/2026

https://www.facebook.com/share/1M6cYjziHZ/

Kunnanhallituksen kokouksessa 4.5.2026 päätettiin seuraavista asioista:

Tämä on tiivistetty versio kokoustiedotteesta. Koko tiedotteen voit lukea verkkosivuiltamme: https://ilmajoki.fi/ajankohtaista/kunnanhallituksen-kokoustiedote-4-5-2026/

📍 Osavuosikatsaus 1–3/2026

Kokonaisuutena vuoden ensimmäinen neljännes on kehittynyt talousarvion mukaisesti. 48,3 milj. euron menokehyksestä on toteutunut 25 prosenttia. Loppuvuoden menokehitystä arvioitaessa epävarmuutta aiheuttaa erityisesti kansanvälisten tapahtumien vaikutukset polttoaineiden hintoihin ja muihin talouskasvun perustekijöihin. Toimintatuotot ovat niin ikään kehittyneet talousarvion mukaisesti. Toteuma 15 prosenttia ei anna oikeaa kuvaa, sillä tuloissa ei vielä ole mukana alkuvuoden vesilaskutusta.

Kunnanhallitus merkitsi osavuosikatsauksen tiedoksi ja esittää sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

📍 Koskenkorvan, Luoman, Nopankylän ja Västilän koulujen lakkauttaminen

Koskenkorvalle valmistuu syyslukukauden 2027 alkaessa uusi alakoulu. Koulu on mitoitettu siten, että uuden koulun aloittaessa sinne mahtuu opiskelemaan nykyisten Koskenkorvan, Luoman, Nopankylän ja Västilän koulujen oppilaat.

Kunnanhallitus päätti hyväksyä sivistys- ja hyvinvointilautakunnan esityksen ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi Koskenkorvan, Luoman, Nopankylän ja Västilän koulujen lakkauttamisen. Koulujen toiminta siirtyisi Koskenkorvan uuteen alakouluun syyslukukauden 2027 alussa.

📍 Kirjanpitopalveluiden hankinta 1.6.2026–30.6.2027 väliseksi ajaksi

Kunnan pääkirjanpitäjä jää perhevapaalle, eikä tehtävää ole mahdollista hoitaa sisäisin järjestelyin. Tehtäväkokonaisuuden laajuuden ja vaativuuden vuoksi määräaikainen rekrytointi ei ole osoittautunut mahdolliseksi. Vaihtoehdoksi jää kirjanpitotehtävien hoitaminen ostopalveluna. Kunta on neuvotellut kolmen kirjanpitopalveluja tarjoavan toimijan kanssa, joista kaksi on ilmoittanut, etteivät voi ottaa kuntaa asiakkaakseen. Monetra Oulu Oy on toimittanut kunnalle tarjouksen kunnan kirjanpidon hoitamisesta.

Kunnanhallitus päätti hyväksyä palvelusopimuksen Monetra Oulu Oy:n kanssa.

📍 Kunta tekee maanvaihtokauppaa Ahonkylässä

Kunta on neuvotellut noin 11,5 hehtaarin kokoisen tilan hankkimisesta. Tila sijaitsee Ahonkylässä ja on osittain yleiskaava-aluetta.

Tarkoituksena on vahvistaa kunnan maavarantoa alueella. Tila rajoittuu kunnan omistamaan kiinteistöön sekä on asemakaavan mahdollista laajenemisaluetta. Kunta luovuttaisi vaihdossa em. tilasta kaksi tilaa, joiden arvoksi on arvioitu yhteensä 218 922 €. Vaihtokaupassa ei makseta välirahaa.

Kunnanhallitus päätti

hyväksyä esityksen mukaisen kiinteistön hankkimisen kunnalle sekä vaihtokaupan sekä vaihtokauppakirjan edellyttäen, että valtuusto myöntää lisämäärärahan talousarvioon.
2. esittää valtuustolle 136 000 euron lisämäärärahaa talousarvion investointiohjelman kohtaan maanhankinta.

📍 Lisämääräraha maanhankintaan

Ilmajoen kunnan investointiohjelman kohtaan maanhankinta on osoitettu 370 000 € määräraha. Kunta on tehnyt alkuvuoden 2026 aikana onnistuneesti maanhankintaa. Vireillä on useita kunnan kehittämisen ja kunnan edun mukaisia maanhankintaneuvotteluja, joihin on tarpeen varautua 150 000 € lisämäärärahalla.

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle 150 000 € lisämäärärahaa talousarvion investointiosan kohtaan maanhankinta.

📍 Koskenkorvan tonttimaata hinnoiteltiin

Koskenkorvalla sijaitsevien asemakaavakortteleiden 117 ja 118 tonttimaan hinnoittelu on ajankohtaista. Kortteleissa on kaavamerkintä T (teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue).

T-tonttien hinta vaihtelee kunnan eri osissa. Lähimmät hinnoitellut T-tontit ovat Ilmajoen keskustaajamassa, jossa em. tonttien hinta vaihtelee 1,31–4,0 €/m2 välillä.

Edellä mainittuihin neliöhintoihin verrattuna ja korttelien sijainti huomioiden, olisi perusteltua asettaa kortteleissa tonttimaan myyntihinnaksi 2 €/m2.

Kunnanhallitus päätti

että tonttien myynnissä ja vuokrauksessa noudatetaan kyseisenä hetkenä voimassa olevia tontin myynti- tai vuokrausehtoja

esittää kunnanvaltuustolle Koskenkorvan asemakaavan kortteleissa 117 ja 118 T-tonttimaan myyntihinnan olevan 2 €/m².

📍 Kaavoituksen esisopimus Koskenkorvalle

Kunnanhallitus 9.3.2026 (§ 42) tehnyt päätöksen asemakaavoituksen käynnistämisestä Koskenkorvalla datakeskushankkeeseen liittyen, sekä hyväksynyt kaavoitussopimuksen. Kaavoitussopimukseen liittyen tulee hyväksyä erikseen esisopimus, jossa sovitaan kaavoituksen jälkeen tapahtuvan maanvuokrauksen tai kiinteistökaupan toteutumisen ehdoista. Esisopimus tehtäisiin Ilmajoki Data Center Oy:n kanssa.

Solmittava kiinteistökaupan esisopimus koskee kahta tilaa. Kaavoituksen edetessä tarkentuu, luovutetaanko tiloista määräaloja vai koko tila. Asia täsmennetään varsinaiseen vuokrasopimukseen tai kauppakirjaan kaavoituksen valmistuttua.

Alue tulee myös hinnoitella esisopimukseen liittyen. Luovutettavan tonttimaan arvoksi esitetään esisopimukseen 5 €/m2, jota käytetään vuokran määrän tai kauppahinnan määrittelyssä. Alueen hinnoittelun arvioinnin yhteydessä on teetetty kiinteistöarvio asiaan liittyen.

Kaavoituksen valmistuttua laaditaan lyhyt maanvuokrasopimus mm. rakentamisluvitusta varten, jonka jälkeen varsinainen pitkä vuokrasopimus tai kauppakirja allekirjoitetaan kun esisopimuksen mukaiset edellytykset täyttyvät.

Esisopimuksen hyväksyy kunnanhallitus lukuun ottamatta kauppahintaa.

Kunnanhallitus päätti

hyväksyä esisopimuksen edellyttäen, että valtuusto hinnoittelee luovutettavan tonttimaan. Vuokrasopimus tai kauppakirja voidaan allekirjoittaa, kun esisopimuksen ehdot täyttyvät.2. esittää valtuustolle tonttimaan neliöhinnaksi esisopimuksen kohdealueella 5 €/m².

📍 Valtuustoaloitteita

Kunnanhallitus käsitteli ja esittää edelleen valtuustolle seuraavat valtuustoaloitteet

Aamupalaa Jaakko Ilkan kouluun

Vaateraha varhaiskasvatuksen henkilökunnalle

Liikuntatilojen vuorojen varausperiaatteiden kehittäminen

Kunnan kunnossapitoon ottamien yksityisteiden palteiden poisto ja ojitus

Vuokrattavien hallitilojen rakentamis- ja rahoitusmallin selvittäminen

Hankintaosaamisen keskittäminen ja kehittäminen

Selvityspyyntö Ilmajoen keskustan alueella sijaitsevasta mahdollisesta kylätalosta
- Kunnanhallitus päätti palauttaa asian valmisteluun.

Vieraslajien torjuminen pelin avulla

📍 TT Botnia Oy:n yhtiökokous

TT Botnia Oy on kuntien ja hyvinvointialueiden omistuksessa oleva in house -yhtiö eli hankintalain mukainen sidosyksikkö, joka tarjoaa työterveyspalveluita Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla. Osakkaana ja samalla asiakkaana yhtiöllä on toiminta-alueelta yhdeksän kuntaa sekä molempien maakuntien hyvinvointialueet. Ilmajoen kunta on yhtiössä osakkaana. Vuonna 2025 kunta hankki yhtiöltä työterveyspalveluita noin 0,5 milj. eurolla. TT Botnia Oy:llä on lisäksi tytäryhtiö YritysBotnia Oy, joka tarjoaa työterveyspalveluita yrityksille.

Yhtiö pitää yhtiökokouksen 14.5.2026. Kokouksessa vahvistetaan mm. vuoden 2025 tilinpäätös ja valitaan hallituksen jäsenet.

Kunnanhallitus antoi ohjeistusta yhtiökokousedustajalle kokouksen asialistan käsittelyyn.

📍 Hallitus käsitteli oikaisuvaatimuksen

Kunnanjohtaja on tehnyt viranhaltijapäätöksen 15.4.2026 § 4, joka koskee kunnan hallinnassa olevien tilojen antamista Ilmajoen Musiikkijuhlat ry:n käyttöön ajalla 15.5.–14.6.2026. Päätöksestä on tehty oikaisuvaatimus.

Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan päätöksen kumoamista tai toissijaisesti sen muuttamista ja palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Vaatimusta perustellaan muun muassa sillä, että päätöksen katsotaan ylittävän kunnanjohtajan toimivallan, olevan puutteellisesti perusteltu sekä sisältävän epäselvyyksiä maksujen, kustannusten ja yhdenvertaisuuden osalta.

Kunnanhallitus hylkäsi oikaisuvaatimuksen.

Osoite

Ilmajoki

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Ilmajoen KD :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Ilmajoen KD :lle:

Jaa