Pelastusjohtaja Markus Viitaniemi

Pelastusjohtaja Markus Viitaniemi Olen Markus Viitaniemi. Toimin pelastusjohtajana Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksessa. Tämän sivuston tavoitteena on kertoa työstäni ja parantaa vuorovaikutusta.

Helle on terveysriski etenkin iäkkäille, pitkäaikaissairaille sekä yksin asuville. Siksi nyt tarvitaankin yhteistyötä: M...
30/07/2025

Helle on terveysriski etenkin iäkkäille, pitkäaikaissairaille sekä yksin asuville. Siksi nyt tarvitaankin yhteistyötä: Meiltä pelastusviranomaisilta, hyvinvointialueen eri toimialoilta, kunnilta, yrityksiltä ja jokaiselta asukkaalta, sillä helle kuormittaa ensihoitoa ja terveydenhuoltoa.

Cooleja avauksia Joensuu - kaupunki idässä ja Outokummun kaupunki!

Yhdessä tehden ja toisistamme huolehtimalla selviämme myös helteessä 🥰

Pitkälle hellejaksolle ei näy ennusteissa vielä selkeää loppua, ja moni onkin jo etsinyt ja löytänyt erilaisia tapoja saada viilennystä kuumuuden keskelle. Kuumuutta onkin tärkeää ehkäistä hyvissä ajoin ennakoiden, jotta kuumuuden aiheuttamilta oireilta vältytään.

Meistä jokainen voi tehdä tekoja oman ja toisten hyvinvoinnin parantamiseksi. Joensuu - kaupunki idässä näytti esimerkkiä avaamalla jäähallin kuntalaisten viilentymispaikaksi - hienoa! 🤩 Lisätietoa aiheesta löytyy Joensuun kaupungin verkkosivuilta.

Siun soten vs. hyvinvointialuejohtaja Markus Viitaniemi ja ikääntyneiden palvelujen toimialuejohtaja Eija Rieppo kävivät katsomassa, millainen viilentymispaikka jäähalli on (kuvassa).

- Halli toimii mainiosti viilentymiseen kuumana päivänä. Katsomo on esteetön ja paikkoja on runsaasti. Helteellä on hyvä myös muistaa huolehtia säännöllisestä juomisesta ja syömisestä. Viileät juomat ja ruuat toimivat parhaiten, Rieppo vinkkaa.

Kaikenkokoiset teot toistemme hyvinvoinnista huolehtimiseen ovat nyt kultaakin kalliimpia. Siksi tarvitaan yhteistyötä - meiltä jokaiselta.
💧 Kysy läheiseltä, onko hän juonut tarpeeksi.
📞 Soita naapurille – pelkkä yhteydenotto voi merkitä paljon.
🏠 Mieti, tarvitseeko joku apua viileämpään paikkaan pääsemisessä.

Ilmatieteenlaitoksen antama maastopalovaroitus on voimassa Pohjois-Karjalan maakunnassa 🚨Lisäksi Pohjois-Karjalan pelast...
29/07/2025

Ilmatieteenlaitoksen antama maastopalovaroitus on voimassa Pohjois-Karjalan maakunnassa 🚨

Lisäksi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos on kieltänyt 29.7.2025 alkaen kaiken avotulen teon Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen kuntien alueella erityisen korkean maastopaloriskin vuoksi.

🔥 Maasto on nyt niin kuivaa Pohjois-Karjalassa, että yksikin kipinä voi riittää sytyttämään maastopalon. Me tiedämme sen kokemuksesta. Maastopalot leviävät näissä olosuhteissa nopeasti, usein yllättäen – ja niiden samm***aminen vie aikaa ja resursseja. Resurssit ovat toistaiseksi riittäneet, kiitos henkilöstön venymisen ja aktiivisen osallistumisen palojen sammutukseen myös vapaalta. Pelastushenkilöstö on nyt tiukalla, koska jopa vuorokausia kestävät sammutustyöt helteisissä olosuhteissa ovat todella kuormittavia ja vaativat paljon henkilötyövoimaa.

Pelastuslaitoksen työ alkaa usein siellä, missä joku ehti ajatella: "ei se tuli nyt tästä mihinkään leviä."
🚫 Nyt avotulta ei saa tehdä – maasto on erittäin syttymisherkkä.

M***a, tässä hetkessä tarvitaan muutakin kuin varovaisuutta tulen kanssa.
🤝 Huolehditaan läheisistä ja naapureista. Soita tai käy kysymässä kuulumisia ja huolehtikaa yhdessä tarvittavasta viilentymisestä helteisissä olosuhteissa.

Pidetään yhdessä toisistamme huolta ja varmistutaan turvallisuudestamme. ❤️

https://pelastustoimi.fi/-/maastopalojen-syttymisriski-on-nyt-erittain-korkea-pohjois-karjalassa-

Maanpuolustusteko 2024 -tunnustus Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselleSaimme kunnian vastaanottaa Maanpuolustusteko 2024...
28/02/2025

Maanpuolustusteko 2024 -tunnustus Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselle

Saimme kunnian vastaanottaa Maanpuolustusteko 2024 -tunnustuksen kiitoksena Pohjois-Karjalan alueen maanpuolustuksen hyväksi tekemästä työstä🥇

Suuret kiitokset Pohjois-Karjalan aluetoimistolle arvokkaasta tunnuksesta. Kiitos tunnustuksesta kuuluu koko pelastuslaitoksen henkilöstölle, erityisesti väestönsuojeluun varautumisen parissa ansiokkaasti puurtaneille 🙏 Varautumista on maakunnassa tehty laajassa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa, joten kiitokset myös kaikille yhteistyöhön osallistuneille. Turvallinen ja kriisinkestävä Pohjois-Karjala tehdään yhdessä 🫶

Siviilivalmius (ml. väestönsuojelu) on sotilaallisen maanpuolustuksen rinnalla tärkeä osa maamme kokonaisturvallisuutta. Vallitseva kansainvälinen turvallisuustilanne huomioiden varautumisen merkitys on erityisen korostunut, jotta kykenemme auttamaan myös poikkeusoloissa sekä huolehtimaan väestön suojamisesta ja turvaamisesta kaikissa olosuhteissa.










Pohjois-Karjalan pelastuslaitos lahjoitti kaksi ambulanssia ja paloauton Ukrainan pelastustoimen käyttöön - materiaalise...
24/02/2025

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos lahjoitti kaksi ambulanssia ja paloauton Ukrainan pelastustoimen käyttöön - materiaaliset tarpeet Ukrainassa ovat edelleen massiiviset

Tänään tulee kuluneeksi kolme vuotta, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Venäjän sotatoimet koskettavat merkittävissä määrin myös siviiliväestöä ja pelastustoimea. Ukrainan pelastajia on menehtynyt ja loukkaantunut sodan aikana sadoittain, myös kalustotappioita on tullut runsaasti. Ukraina tarvitseekin jatkuvaa materiaali- ja kalustoapua pelastustoimen ja väestönsuojelun turvaamiseksi.

Haluamme olla mukana auttamassa Ukrainan siviiliväestöä ja pelastustoimen kollegoita, jotka tekevät auttamistyötään sodan keskellä erittäin haastavissa ja vaarallisissa olosuhteissa. Lahjoitimme kaksi ambulanssia ja paloauton sekä paarikalustoa Ukrainan pelastustoimen käyttöön jo aiemmin lahjoitetun yhden ambulanssin lisäksi.

Sisäministeriön pelastusosasto koordinoi Suomen valtion siviiliapua Ukrainaan Euroopan unionin pelastuspalvelumekanismin kautta.

Hyvää varautumispäivää Suomen ja Euroopan unionin mantereen itäisimmältä pelastuslaitokseltaTänään 7.2 vietetään valtaku...
07/02/2025

Hyvää varautumispäivää Suomen ja Euroopan unionin mantereen itäisimmältä pelastuslaitokselta

Tänään 7.2 vietetään valtakunnallista varautumispäivää. Suomen ja Euroopan unionin mantereen itäisin piste sijaitsee Ilomantsin kunnan Hattuvaaran kylän Virmajärvellä olevassa saaressa, mistä näppäsin kuvan viime kesänä siellä vieraillessa. Tiesitkö, että Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen ja Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen toiminta-alue rajautuu myös tähän Suomen ja Euroopan unionin mantereen itäisimpään pisteeseen. Vastaamme pelastuslaitoksena pelastustoimen, ensihoidon ja toimialamme väestönsuojelun tehtävistä 304 kilometriä pitkällä itärajalla. Samalla itäisimpänä hyvinvointialueena vastaamme täällä myös soten ja ympäristöterveydenhuollon tehtävistä.

Tämä asettaa varautumisellemme poikkeusoloihin erityisiä haasteita. Ja vaikka Suomen ja Pohjois-Karjalan turvallisuustilanne on tällä hetkellä vakaa, kansainvälisen turvallisuustilanteen kehitys korostaa varautumisen merkitystä entistä enemmän.

Me olemme hyvinvointialueena ja pelastuslaitoksena varautuneet ylläpitämään turvallista ja kriisinkestävää Pohjois-Karjalaa kaikissa olosuhteissa yhdessä eri viranomaisten, kuntien, elinkeinoelämän, järjestöjen ja muiden sidosryhmien kanssa. Olethan sinäkin, koska meillä jokaisella on tärkeä rooli varautumisessa ja joka kodissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa (Varautunut pärjää paremmin – tietoa häiriö- ja kriisitilanteisiin varautumisesta. – Suomi).








Seurasimme Turun joulurauhan julistusta pelastuslaitoksella aaton kahvitilaisuuden merkeissä. Toivomme joulurauhaa myös ...
24/12/2024

Seurasimme Turun joulurauhan julistusta pelastuslaitoksella aaton kahvitilaisuuden merkeissä. Toivomme joulurauhaa myös meille Pohjois-Karjalaan 🙏❤️

Hyvää ja turvallista joulua kaikille!

Hyvää ja turvallista itsenäisyyspäivää! 🇫🇮 Oheinen pelastuslaitoksen kuoron esittämä Finladia on tehty v. 2017 Suomi 100...
06/12/2024

Hyvää ja turvallista itsenäisyyspäivää! 🇫🇮

Oheinen pelastuslaitoksen kuoron esittämä Finladia on tehty v. 2017 Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi, m***a kyllä tällä edelleen kelpaa itsenäisyyspäivää juhlistaa 😊

Onnea Suomi 100v -video.

Hyvää lasten oikeuksien viikkoa! Saimme tänään kunnian vastaanottaa perhekeskustyön tunnustuksen pelastuslaitoksen laste...
21/11/2024

Hyvää lasten oikeuksien viikkoa! Saimme tänään kunnian vastaanottaa perhekeskustyön tunnustuksen pelastuslaitoksen lasten ja nuorten parissa tekemästä työstä. Tämä muistaminen lämmittää erityisesti mieltä, koska lapset ja nuoret ovat meille tärkeitä ❤️

Tunnustus myönnettiin pitkäjänteisestä lasten,
nuorten ja perheiden huomioimisesta,
perustehtävän ylittävästä
kumppanuustoiminnasta sekä
myönteisestä viestinnästä perheiden
suuntaan.

Kiitos ja kumarrus muistamisesta! Ja erityiskiitokset meidän upealle henkilöstölle, joka työskentelee lasten ja nuorten parissa monenlaisissa merkeissä sekä läheiselle yhteistyökumppanimme Pohjois-Karjalan Pelastusalanliitolle, joka koordinoi mm. palokuntanuorisotoimintaa 🙏

Lapset ja nuoret ovat olleet pelastuslaitoksella jo vuosia onnettomuuksien ja tulipalojen ehkäisyn tärkeä kohderyhmä. Päiväkoti- ja kouluvierailut ovat lapsille, m***a myös meille hienoja hetkiä. Lisäksi palokuntanuorisotoiminnassa on tällä hetkellä mukana noin pari sataa nuorta, joiden ohjaamisesta vastaavat noin kolmisenkymmentä aktiivista kouluttajaa.

📸 Mari Voutilainen

Pelastuslaitoksella on tärkeä ja keskeinen rooli varauduttaessa häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin, erityisesti väest...
18/11/2024

Pelastuslaitoksella on tärkeä ja keskeinen rooli varauduttaessa häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin, erityisesti väestösuojelussa. Teemme maakunnassa varautumista laajassa yhteistoiminnassa eri viranomaisten ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Yhteinen tavoitteemme on jatkossakin turvallinen ja kriisinkestävä Pohjois-Karjala.

Me viranomaisina teemme joka päivä työtä turvallisuutemme eteen, m***a on hyvä varautua erilaisiin häiriöihin myös itse. Varautuminen on kansalaistaito.

Sisäministeriö on tänään julkaissut oppaan häiriöihin ja kriiseihin varautumisesta. Pääset lukemaan sen osoitteessa: https://www.suomi.fi/oppaat/varautuminen

Suomi julkaisee tänään kansalaisille ohjeet sodan varalle.

Lomalta palattu takaisin työmaille ja tänään ohjelmassa maakuntamatkailua Ilomantsissa edustustehtävien merkeissä. Sain ...
16/08/2024

Lomalta palattu takaisin työmaille ja tänään ohjelmassa maakuntamatkailua Ilomantsissa edustustehtävien merkeissä. Sain kunnian olla mukana rajajääkärikomppanian II/2024 arvokkaassa ja vaikuttavassa valatilaisuudessa. Tässä maailmantilanteessa ja vallitsevassa turvallisuusympäristössä sotilasvala tulee iholle ihan eri tavalla, kuin aiemmin. Onneksi olemme Suomessa ja täällä Pohjois-Karjalassa yhdessä huolellisesti varautuneet rajaturvallisuuden ylläpitoon, sotilaalliseen maanpuolustukseen ja väestön suojelemiseen. Toivottavasti meidän ei kuitenkaan koskaan tarvitse ottaa näitä suunnitelmia ja toimenpiteitä käyttöön 🙏

Onnittelut tuoreille rajajääkäreille ja kiitokset Pohjois-Karjalan rajavartiostolle!

Hyvää ja turvallista viikonloppua kaikille! 😊

🚨Vierailin Joensuun Niittylahdessa Itä-Suomen palokuntanuorten leirillä ja pääsin samaan kuvaan seuraavan potentiaalisen...
03/07/2024

🚨Vierailin Joensuun Niittylahdessa Itä-Suomen palokuntanuorten leirillä ja pääsin samaan kuvaan seuraavan potentiaalisen pelastusjohtajan Evelinin kanssa 😊❤️

Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus, ja sieltä se palokuntanuorista on omakin ura pelastusalalla saanut alkunsa 🧑‍🚒 Toivottavasti moni leiriläisistä ja palokuntanuorista päättyy myöhemmin pelastusalalle, ja ainakin hyviä oppeja elämään nuorisotoiminta antaa.

Kiitokset Pohjois-Karjalan pelastusalanliitto & kaikille leirin järjestämiseen osallistuneille, leiriä tukeville yhteiskumppaneille sekä nuoristoiminnassa mukana oleville 🙏

📸 Mari Voutilainen

Katsaus uuteen vuoteen 2024Vuosi on nyt vaihtunut ja pelastuslaitoksella alkanut vuosi näyttää varsin positiiviselta, jo...
04/01/2024

Katsaus uuteen vuoteen 2024

Vuosi on nyt vaihtunut ja pelastuslaitoksella alkanut vuosi näyttää varsin positiiviselta, jopa aurinkoiselta napakasta pakkasesta huolimatta 😎

Maakunnan eri viranomaisten ja muiden toimijoiden yhteisenä tavoitteena on, että Pohjois-Karjala on jatkossakin turvallinen ja kriisinkestävä maakunta asua, matkailla ja yrittää. Pelastuslaitoksen tärkeimpänä tehtävänä on kyetä auttamaan maakuntamme asukkaita pelastus- ja ensihoitotehtävissä kaikissa turvallisuustilanteissa. Tässä työssä onnistuimme hienosti myös viime vuonna. Suuri kiitos tästä hyvästä ja arvokkaasta työstä kuuluu osaavalle ja auttamaan sitoutuneelle henkilökunnallemme.

Meillä on tälle auttamistyöllemme jatkossa entistä paremmat puitteet, kun Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen valtuusto hyväksyi joulukuussa pelastustoimen ja ensihoidon palvelutasopäätökset vuosille 2024–2027. Pelastus- ja ensihoitopalvelujen palvelutaso ei heikkene, vaan päinvastoin palvelutasoa kehitetään tulevina vuosina. Maakunnan asukkaiden turvallisuuden näkökulmasta on tärkeää, että pelastuslaitoksen tuottamat palvelut säilyvät jatkossakin lähipalveluina ja tarvittava apu tulee hätätilanteissa riittävän nopeasti.

Hyvinvointialue panostaa tiukasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta lakisääteisten palveluiden parantamiseen. Pelastustoimen palvelutason ja toimintavalmiuden parantaminen ovat mukana näissä panostuksissa ja ne on huomioitu myös pelastuslaitoksen rahoituksessa. Tänä vuonna toteutetaan muun muassa Outokummun ja Nurmeksen päivystävien pelastusasemien lisäresurssoinnit. Samalla laajennamme myös yhteistyötä kotihoidon kanssa.

Investointien osalta ensi vuosi näyttää myös hyvältä, koska saamme uusittua runsaasti ajoneuvokalustoa sekä kehitettyä myös esimerkiksi rauniopelastusvalmiutta. Lisäksi pelastusasemia on tavoitteena uudistaa eri puolella maakuntaa kuten Heinävedellä, Karviossa ja Valtimolla. Outokumpuun uusi asema nousee kesän kynnyksellä.

Kiristynyt turvallisuustilanne huomioiden paitsi päivittäisen perusvalmiuden on oltava hyvällä tasolla, niin myös väestösuojeluvalmiuteen ja poikkeusoloihin varautumiseen on panostettava entistä enemmän. Perusta meillä on hyvä, koska esimerkiksi pelastuslaitoksen valmius- ja evakuointisuunnitelmat on päivitetty laajassa yhteistyössä vastaamaan vallitsevaa turvallisuustilannetta. Tästä isot kiitokset pelastuslaitoksen varautumisen asiantuntijoille sekä lukuisille yhteistyökumppaneillemme, jotka ovat osallistuneet yhteiseen varautumistyöhön.

Uusi vuosi toi meille mukanaan myös hallinnollisia muutoksia, kun pelastuslaitos ja hyvinvointialueen turvallisuuspalvelut yhdistyivät. Muutos antaa entistä paremmat mahdollisuudet hyvinvointialueen eri toimialojen pelastustoimen, sosiaali- ja terveydenhuollon sekä ympäristöterveydenhuollon varautumisyhteistyön kehittämiseen sekä koko hyvinvointialueen kriisinkestävyyden parantamiseen.

Toivotamme kaikille hyvää ja turvallista alkanutta vuotta! 😊

Terveisin, pelastusjohtaja Markus & muu pelastuslaitoksen väki

Osoite

Noljakantie 4
Joensuu
80140

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Pelastusjohtaja Markus Viitaniemi :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Pelastusjohtaja Markus Viitaniemi :lle:

Jaa