Kun olen yksin, niin olenko olemassa?

Kun olen yksin, niin olenko olemassa? Hankkeessa opastetaan ja rohkaistaan ikäihmisiä mobiililaitteen monipuoliseen käyttöön.

Joroisten Palveluasunnot ry:n hallinnoima "Kun olen yksin, niin olenko olemassa?" on STEA-rahoitteinen kehittämishanke. Tarkoituksena on toteuttaa matalankynnyksen virtuaalista vapaa-ajan ohjelmaa ja toimintaa verkko- ja mobiililaitteiden kautta suoraan asiakkaan kotiin. Opastamalla ja rohkaisemalla mobiililaitteiden monipuoliseen käyttöön sekä tutustumaan sitä kautta tarjottavaan virikkeelliseen

vapaa-ajantoimintaan. Hankkeen kesto on kolme vuotta, jona aikana tutustutaan moniin erilaisiin sisältöihin ja tapoihin tuottaa erilaista ohjelmaa. Kohderyhmän muodostavat Joroisten kunnan sekä Varkauden kaupungin alueella yli 65–vuotiaat yksin tai puolisonsa kanssa kotona asuvat ikäihmiset, joilla on haasteena mahdollisuus esteettömään osallisuuteen esim. haasteita olla osallisena eri yhteisöissä ja/tai harrastustoiminnassa, riski syrjäytyä ja henkilökohtaisia yksinäisyyden kokemuksia ja jotka omaavat opastettuina valmiudet tablettilaitteiden ja etäyhteyksien käyttämiseen. Kun olen yksin, niin olenko olemassa? -hankkeen kohderyhmään kuuluu myös vapaaehtoisia, jotka tukevat ja opastavat ikäihmisiä hankkeen aikana ja sen jälkeen.

Osoite

Sairaalatie 3 As23
Joroinen
79600

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Kun olen yksin, niin olenko olemassa? :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Kun olen yksin, niin olenko olemassa? :lle:

Jaa

Kategoria