04/06/2026
Juupajoen kunnalle on myönnetty Nuorisovaltuustomyönteinen kunta -sertifikaatti.
Sertifikaatti on Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n syksyllä 2019 lanseeraama tunnustus kunnille. Vuodesta 2025 lähtien myös hyvinvointialueilla on ollut mahdollisuus hakea sertifikaattia. Sertifikaatti on tunnustus koko kunnalle tai hyvinvointialueelle nuorisovaltuustotoiminnan eteen tehdystä työstä.
Nuorisovaltuustomyönteisessä kunnassa tai hyvinvointialueella nuorisovaltuuston tila on vakaa ja kunta tarjoaa hyvän perustan nuorisovaltuuston toiminnalle.
Käytössä on lisäksi nuorisovaltuustotoiminnan vaikuttavuutta tukevia rakenteita, joita käytetään ja kehitetään aktiivisesti. Lisäksi nuorisovaltuusto kokee, että sillä on hyvät toimintaedellytykset ja resurssit vaikuttaa ja kuulla muita nuoria.
Sertifikaatti on kunnianosoitus nuorten osallisuuden eteen tehdystä työstä. Jokaisessa kunnassa ja hyvinvointialueella tulisi tarkastella sitä, onko siellä nuorisovaltuustomyönteiset rakenteet ja toimintatavat.
Nuorten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien eteen tehdystä työstä palkittiin tänä vuonna yhteensä 9 uutta kuntaa ja 2 uutta hyvinvointialuetta:
Askola
Hartola
Imatra
Isokyrö
Juupajoki
Mäntsälä
Oulu
Rauma
Savitaipale
Itä-Uusimaan hyvinvointialue
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue
Lue lisää:
https://nuva.fi/sertifikaatti-2026/?fbclid=IwVERFWASOp5lleHRuA2FlbQIxMABzcnRjBmFwcF9pZAo2NjI4NTY4Mzc5AAEeeR0i_eaf-kH-oZuqSH8Zfj2CHaUDnQw98NFwU41xjPcablIyZCLetV3girE_aem__Sb2w9qRvzwscmsRIws9vw
Kiitos ja onnittelut Juupajoen nuorisovaltuuston nuorille, kummivaltuutettuina toimineille/toimiville päättäjille sekä kunnassa nuorisotyötä tekeville!
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry.
Nuorten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien eteen tehdystä työstä palkittiin yhteensä 9 uutta kuntaa ja 2 uutta hyvinvointialuetta: Uudet Nuva ry myönsi 11 uutta nuorisovaltuustomyönteinen kunta- ja hyvinvointialue -sertifikaattia. Sertifikaatti on tunnustus koko kunnalle tai hyvinvoin...