04/01/2026
Hyvää, innovatiivista ja toimeliasta vuotta 2026!
Kuvassa on auringon nousu Nilakalla pakkasaamuna. Maisema on silmiä hivelevän kaunis - kuten Keiteleen seutu ylipäätään.
Pienten maaseutukuntien olemassaolosta on taisteltu jo vuosien - tai oikeastaan vuosikymmenten ajan. Tilanne ei juuri näy helpottuvan nykyhallituksen toimilla. Suomen pääministerinä vuosina 1991-1995 toiminut Esko Aho toi esille Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa monia hyviä asioita, m***a myös sen, että Suomen suunta on hukassa ja maaseudun elinvoimaa ja hyvinvointia tulisi palauttaa. Ennen kylät olivat vahvoja ja yhteisöllisyys oli voimissaan. Maalla oli turvallista elää, kasvaa ja varttua aikuiseksi. Tätä samaa yhteisöllisyyttä ja maaseudun kylien voimaa tarvitaan tähän päivään. Pankkien toiminnan talokauppojen ja uusien talojen rakentamiseen tulee muuttua myönteisemmäksi ja valtion tulee tukea kuntien infraa vahvemmin, kuten tiestön ylläpitoa.
Lähipalveluiden saatavuudesta on huolta ja niiden puolesta on työskenneltävä edelleen. Maaseutukuntien ihmiset jäävät usein palvelujen katvealueelle, m***a lakisääteinen oikeus palveluihin on olemassa. Tämä on kuntien kannalta merkittävä elinvoimakysymys.
Valtionosuudet jakaantuvat eriarvoisesti huomioiden kuntien elinvoimaisuustekijät, kuten työpaikat. Kunnat, jotka ovat panostaneet elinvoimaansa joutuvat tappiolle tässä rahan jaossa. Savon Sanomat uutisoi tilastot joku päivä sitten.
Maaseudun elinvoima vahvistaa Suomen huoltovarmuutta ja Itä-Suomen asuttuna pitäminen varmistaa turvallisuutta.
Näiden ajatusten myötä pyritään yhdessä luomaan kotikunnastamme hyvinvoiva, yhteisöllinen, elinvoimainen ja elävä kunta jatkossakin!