09/10/2026
Ihminen jää yksin, kun julkisessa keskustelussa puhutaan ”järjestörälssistä”.
Siinä on jotain todella surullista.
Järjestöihin kohdistuva mustamaalaus on päässyt mediassa liian hyvin läpi. Ei välttämättä niin, että kaikki väitteet olisi nielty sellaisinaan. M***a leimaava kieli ja tapa kehystää keskustelua on omaksuttu laajasta. Tämä on ollut helppoa huomata keskustelussa, jota on käyty järjestöjen rahoituksesta niin somessa kuin perinteisessä mediassa.
Disinformaation ei tarvitse tulla uskotuksi kokonaan, jos se onnistuu määrittelemään, mistä puhumme ja millä sanoilla. Käsitteet kehystävät keskustelun.
”Järjestörälssi” ei ole neutraali käsite. Se tuo mukanaan valmiin tarinan etuoikeutetuista ihmisistä, jotka elävät muiden kustannuksella. Kun sanaa toistetaan, myös tuo mielikuva kulkee mukana. Silloinkin, kun ympärille laitetaan lainausmerkit.
Samalla keskustelun painopiste siirtyy, ja on jo siirtynyt. Kohtaamistyön merkityksen sijaan järjestöt joutuvat puolustautumaan mielikuvaa vastaan, jossa ne ovat yhtäkkiä vain rahasyöppöjä. Suomalaisessa hyvinvointiavaltiossa järjestöillä on ollut tärkeä rooli auttaa niitä, jotka eivät muualta saa apua.
Nyt ihminen katoaa näkyvistä.
Se nuori, jolla ei ole turvallista aikuista. Se yksinäinen, jonka ainoa keskustelu koko viikolla käydään järjestön työntekijän kanssa. Se vaikeassa elämäntilanteessa oleva, joka tarvitsee jonkun rinnalleen, jotta avun hakeminen ylipäätään onnistuu.
Teen töitä Setlementti Puijolan kanssa. Näen, miten suuri merkitys voi olla sillä, että joku kuuntelee ja kulkee rinnalla, muistaa nimen ja kysyy seuraavalla kerralla, miten asia eteni. Siitä voi alkaa luottamus, jonka varassa ihminen uskaltaa ottaa seuraavan askeleen.
Järjestöjen rahankäyttöä ja työn vaikuttavuutta pitää arvioida kriittisesti. Juuri siksi keskustelussa tarvitaan täsmällisiä tietoja ja kysymyksiä. Leimaava käsite ei kerro, ketä autetaan, miten tai millaisin tuloksin. Se lyö vain leiman.
Meillä on vastuu myös käyttämästämme kielestä. Väitteiden tarkistamisen lisäksi pitäisi tunnistaa, millaisen ennakkoasetelman niiden sanasto tuo keskusteluun.
Minä toivoisin, että kysymme myös tämän:
Kuka tulevaisuudessa kulkee ihmisen rinnalle, joka haluaa muuttaa elämäänsa paremmaksi?
Terveisin Kari Angeria, Puijolan viestinnän kumppani