Lempäälän Vihreät

Lempäälän Vihreät Lempäälän vihreät ry on vuonna 1984 perustettu Pirkanmaan vanhin vihreä paikallisyhdistys. Otamme avoimesti vastaan kaikenlaisia ideoita ja ehdotuksia.

Jäsenmäärämme on kasvava, ja olemme lisänneet yhdistyksemme tunnettuutta, niin Lempäälässä kuin Pirkanmaallakin. Olemme saaneet vuosi vuodelta enemmän jalansijaa Lempäälän kunnallispolitiikassa. Mukaan toimintaaan mahtuu vihreästä toiminnasta kiinnostuneita ihmisiä. Kun kaipaat lisätietoja tai haluat liittyä paikalliselle vihreälle sähköpostilistalle, ota rohkeasti yhteyttä.

Kunnanvaltuuston kevätkauden viimeinen kokous on käynnissä.Juho Kanervo piti ryhmäpuheenvuoromme vuoden 2025 tilinpäätök...
10/06/2026

Kunnanvaltuuston kevätkauden viimeinen kokous on käynnissä.
Juho Kanervo piti ryhmäpuheenvuoromme vuoden 2025 tilinpäätöksestä.

Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut ja kaikki ystävät täällä salissa sekä siellä ympäriinsä.
Olemme tänä kauniina päivänä kokoontuneet massiivisen esityslistan äärelle kokoustamaan viimeistä kertaa ennen ansaittua kesälomaamme.

Vihreiden ryhmän harras toive onkin, että näin laajat esityslistat jaettaisiin jatkossa useampaan kokoukseen. Tällä voidaan taata että asiat käydään läpi tarpeeksi perusteellisesti. Tämä on demokratian toteutumisen kannalta tärkeää.

Puheenjohtaja,
Olen sataprosenttisen varma, että salin jokainen valtuutettu puoluekantaan katsomatta toivoo rakkaalle kunnallemme lisää hyvinvointia ja elinvoimaa sekä koko Suomen yllä vellovan taloudellisen matalapaineen päihittämistä.
Emme kuitenkaan voi tässä keskustelussa ohittaa Suomen surkeaa työttömyys- ja taloustilannetta. Maamme hallitus onnistui vuonna 2025 viemään Suomea entistä syvemmälle myrskyn silmään, eikä sitä, jo väsymykseen asti hoettua Suomi-botskin kurssia, saatu käännettyä.

Lempäälä sai tästä oman osansa. Joulukuussa 2025 kuntamme työttömyysaste kasvoi vuodentakaisesta noin 13 prosenttia.
Jokainen työtön työnhakija – mukaan lukien täällä saarnaava allekirjoittanut – tietää työn hakemisen ja työn saamisen vaikeudet. Henkilökohtaisen ahdingon lisäksi työttömyys näkyy nykyään yhä vahvemmin myös kuntataloudessa. Vaikka valtionosuudet pysyivät lähes ennallaan ja laskivat vain noin 100 000 euroa, TE-palvelu-uudistus siirsi kunnille uusia kustannuksia. Lempäälässä työmarkkinatuen ja työllisyyspalveluiden kulut muodostivat valtaosan toimintakulujen kasvusta vuonna 2025.

Me Lempäälän vihreissä tiedämme, että kaikkien osapuolten yhteinen voitto olisi se, että jokaiselle työkykyiselle löytyisi hänen osaamistaan ja kiinnostuksenkohteitaan vastaavaa työtä.

Arvoisat kuulijat,
Yksi asia on kuitenkin varmaa: kuntamme on edelleen erittäin elinvoimainen.
Lempäälä nousi viime vuonna peräti seitsemänneksi koko Suomen kuntien aluekehitysvertailussa. Asukasmäärä jatkaa kasvuaan, ja 25 000 asukkaan rajapyykki on rikottu. Hyvä meidän kyläyhteisömme!
Vuosi 2025 toi kuitenkin myös yhden vähemmän toivotun rajapyykin. Kunnan lainamäärä nousi ensimmäistä kertaa yli 5 000 euroon asukasta kohden. Nousua edellisvuoteen tuli noin 14 prosenttia. Se tarkoittaa myös sitä, että olemme velkaantumisessa selvästi koko maan keskiarvon yläpuolella.

Puheenjohtaja,
Meillä vihreillä on pienoinen huoli kuntamme impulsiivisesta investointihalukkuudesta, varsinkin kun investointeja on tehty yhä enemmän velkarahalla.
Älä ymmärrä väärin – emme ole kehitystä vastaan. Haluamme vain hieman maltillisempaa ja harkitsevampaa taloudenpitoa.
Olemme tulevien vuosien taloutta tarkastellessamme nousseet varpaillemme muun muassa seuraavan kysymyksen äärellä: onko Lempäälällä tässä taloustilanteessa varaa sijoittaa maanostoon elinvoimaohjelmassa esitetyn lisäyksen mukaisesti kaksinkertainen summa aikaisempaan tavoitteeseen, eli yhteensä kolme miljoonaa euroa vuodessa?

Me vihreät edellytämme oppimiemme läksyjen perusteella kunnan taloudenpidolta tulevaisuudessa kolmea asiaa: ei hätiköityjä ja lyhytnäköisiä miljoonashoppailuja, vaan avointa ja kriittistäkin tilanteentarkastelua sekä panostuksia vihreisiin energia- ja elämisratkaisuihin, jotka tuovat hyvinvointia ja vaurautta yksilöstä lähtien aina koko pallollemme asti. Edellytämme tulevaisuudessa myös kunnassamme järjestettävien peruspalvelujen vaalimista, kulttuuriin ja sitä kautta hyvinvointiin panostamista (jokainenhan muistaa, että kulttuuriin jokainen panostettava tulee seitsenkertaisena takaisin) sekä tälläkin hetkellä mylläävään luontokadon sekä sukupuuttoaallon huomioonottamista kaikessa päätöksenteossa. Muistutamme, että lapsiin ja nuoriin panostamalla, saamme lapsiperheet
Viihtymään kuntamme asukkaina. Tämä on edellytys korkean elin- ja pitovoiman jatkumolle.

Rakkaat kuulijat,
Vihreä valtuustoryhmämme kiittää kuntamme henkilöstöä, luottamushenkilöitä ja erityisesti kaikkia kuntalaisia sekä hyväksyy vuoden 2025 tilinpäätöksen.

Oikein onnellista, tasa-arvoista sekä asuntomessujen täyttämää kesää kaikille!
☀️

Lähdettiin porukalla Valkeakoskelle ihastelemaan Riippusiltojen reittiä ja viihtymään Valkeakosken Priden ja markkinoide...
03/06/2026

Lähdettiin porukalla Valkeakoskelle ihastelemaan Riippusiltojen reittiä ja viihtymään Valkeakosken Priden ja markkinoiden ääreen. Mainio meininki täällä!

Vihreä valtuustoryhmä jätti maakuntavaltuuston kokouksessa 1.6 aloitteen vaihtoehtoisen suunnitelman laatimisesta vt 3-o...
02/06/2026

Vihreä valtuustoryhmä jätti maakuntavaltuuston kokouksessa 1.6 aloitteen vaihtoehtoisen suunnitelman laatimisesta vt 3-oikaisulle ja Tampereen eteläisen kasvusuunnan hankekokonaisuudelle.

Aloitteen allekirjoitti 28 valtuutettua.

Vihreä maakuntavaltuustoryhmä esittää vaihtoehtoista suunnitelmaa VT3-oikaisulle ja eteläisen kasvusuunnan hankekokonaisuudelle

Vihreä maakuntavaltuustoryhmä jättää maakuntavaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen vaihtoehtoisen suunnitelman laatimisesta valtatie 3:n Lempäälä–Pirkkala-moottoritieoikaisun osuudelle ja eteläisen kasvusuunnan hankekokonaisuudelle. Aloitteessa esitetään, että Pirkanmaan liitto käynnistää yhdessä Väyläviraston ja kaupunkiseudun kuntien kanssa sekä vaihtoehtoisen suunnitelman että hankekokonaisuuden yhteisvaikutusten arvioinnin.

“Eteläisen kasvusuunnan toteutus nojaa massiiviseen hankekokonaisuuteen: valtatie 3:n uudelleenlinjaukseen (ns. Puskiaisten oikaisu), kehä II:n jatkeeseen, järjestelyratapihan siirtoon Lempäälään sekä mahdolliseen oikorataan. Pelkän VT3-oikaisun kustannusarvio on noin 256 miljoonaa euroa, eikä rahoitusta ole näköpiirissä nykyisessä valtiontalouden tilanteessa”, sanoo Vihreän maakuntavaltuustoryhmän puheenjohtaja ja Lempäälän kunnanvaltuutettu Anita Huhtala.

“Seudun kuntien maankäytön suunnittelu on kytketty hankkeisiin, jotka eivät välttämättä toteudu tällä eivätkä ensi vuosikymmenellä. Lisäksi VT3-oikaisun kannattavuuslaskelmat ovat vanhentuneet: Väyläviraston suunnitteluohjelma 2026–2029 sisältää jo nykyisen tien parannukset lisäkaistoineen välillä Sääksjärvi–Lakalaiva, joten hankkeen hyöty-kustannussuhde 2,0 ei enää vastaa todellista valintatilannetta”, Huhtala huomauttaa.

Lisäksi hankealueen metsä on seudullisesti merkittävä ekologinen pääyhteys, jolta on dokumentoitu useita EU:n direktiivien suojaamia lajeja. Yhdessä hankkeet tuhoaisivat arviolta 1 500–2 000 hehtaaria metsäluontoa, ja Lempäälän puolella vaikutus hiilinieluihin ylittää kunnan kolmen vuoden kokonaispäästöt.

“Eteläisen kasvusuunnan toteuttamista ei pidä sitoa yhteen vuosikymmeniä vanhaan linjausvaihtoehtoon ilman vakavasti otettavaa vaihtoehtotarkastelua, kun taloudelliset reunaehdot, ilmasto- ja luontotavoitteet sekä liikennejärjestelmän painopisteet ovat olennaisesti muuttuneet”, sanoo Tampereen kaupunginvaltuutettu ja maakuntavaltuuston jäsen Johanna Kirjavainen.

“On merkittävä riski seudun kehittämiselle ja elinvoimalle, että aitoa vaihtoehtotarkastelua ei ole tehty eikä eteläiselle kasvulle ole esitetty muuta realistista toteutuspolkua”, Kirjavainen toteaa.

“Tämän vuoksi esitämme, että Pirkanmaan liitto käynnistää yhdessä Väyläviraston, kaupunkiseudun kuntien ja muiden keskeisten toimijoiden kanssa vaihtoehtoisen suunnitelman laatimisen eteläisen kasvusuunnan infrahankkeiden kokonaisuudelle sekä hankekokonaisuuden yhteisvaikutusten arvioinnin”, he päättävät.

18/05/2026

Ei heikennetä perheiden varhaista tukea.

Sosiaalihuoltolain muutos, jonka tavoite on löytää säästöjä lapsiperheiden palveluista on lausuntokierroksella parhaillaan. Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistuksen tavoitteena on edistää hyvinvointialueiden mahdollisuuksia järjestää ja organisoida palvelut nykyistä joustavammin ja asiakaslähtöisemmin. M***a myös 100 miljoonan vuosittaiset säästöt.

Uudistuksessa ehdotetaan muun muassa nykyisten erillisten palveluiden, kuten kasvatus- ja perheneuvonnan sekä perhetyön, yhdistämistä uudeksi laajaksi lapsiperhepalveluksi. Huolena on, että näiden palveluiden roolia ei ole tunnistettu oikein. Perheneuvolat tarjoavat ennaltaehkäisevää matalankynnyksen tukea perheille. Tämän palvelun heikentäminen tai jopa poistaminen tulee näkymään kasvavana palveluntarpeena ainakin lastensuojelussa, käräjäoikeudessa ja mielenterveyspalveluissa.

Pahimmillaan tässäkin säästötoimessa käy niin, että säästöt maksetaan myöhemmin moninkertaisena esimerkiksi erikoissairaanhoidon ja lastensuojelun puolella.

Säästöjen hakeminen ennaltaehkäisevistä palveluista on hölmöläisen peiton jatkamista ja myös hyvinvointialueen strategian vastaista. Leikkaamalla ennaltaehkäisevästä työstä yhteiskunta tilaa itselleen lisäkuluja myöhemmin.

Kun sosiaalihuollon uudistusta aletaan toimeenpanna Pirkanmaan hyvinvointialueella, toivon päättäjiltä harkintaa ja kykyä nähdä pitkälle. Alueen on kyettävä poimimaan uudistuksesta ne hyvät puolet – kuten kirjaamisen keventäminen ja prosessien sujuvoittaminen ja vältettävä mahdollisuuksien mukaan olemassa olevien toimivien palveluiden heikentäminen.

Hyvinvointialueen on pidettävä huoli siitä, että lapsiperheet saavat edelleen riittävän ja oikea-aikaisen tuen näistäkin säästötavoitteista huolimatta.

Pirkanmaan Vihreät on julkaissut ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaat. Lempäälästä ehdolla Anita Huhtala - Lempäälä
06/05/2026

Pirkanmaan Vihreät on julkaissut ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaat.
Lempäälästä ehdolla Anita Huhtala - Lempäälä

Nuorten työttömyysluvut ja viimeisimmän nuorisobarometrin tulokset huolettavat. Ryhmämme jätti valtuustossa tänään aloit...
22/04/2026

Nuorten työttömyysluvut ja viimeisimmän nuorisobarometrin tulokset huolettavat. Ryhmämme jätti valtuustossa tänään aloitteen toimenpideohjelman laatimisesta nuorten työllistymisen edistämiseksi. Aloitteen allekirjoitti ilahduttavasti 37/43 valtuutettua.

—-
Toimenpideohjelman laatiminen nuorten työllisyyden edistämiseksi Lempäälässä

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Lempäälän kunta laatii toimenpideohjelman nuorten (alle 30-vuotiaiden) työllisyyden parantamiseksi.
Ohjelmassa on huomioitava erityisesti vuoden 2025 alussa voimaan tullut TE-palvelurakenneuudistus ja sen tuomat taloudelliset kannustimet kunnalle.

Koko Suomen ja myös Lempäälän työllisyystilanne on haastava. Erityisesti nuorten työttömyysaste on noussut nopeammin kuin muissa ikäryhmissä, mikä vaatii kunnalta aktiivisempaa otetta.

Lempäälän työllisyystilanne on heikentynyt huolestuttavasti viimeisen vuoden aikana. Maaliskuun 2026 lopussa Lempäälän työttömyysaste oli noussut 9,4 prosenttiin. Työttömien työnhakijoiden kokonaismäärä kunnassa on nyt 1 184 henkilöä, mikä on 168 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Erityisen kriittinen tilanne on alle 30-vuotiailla. Yhteensä lähes 250 alle 30-vuotiasta lempääläläistä on tällä hetkellä työmarkkinoiden ulkopuolella.

Vuoden 2025 Nuorisobarometri osoittaa, että nuorten usko tulevaisuuteen ja työmarkkinoille kiinnittymiseen on historiallisen alhainen. Jopa 70 % nuorista kokee epävarmuutta työllistymisestään. Työttömyyden pitkittyminen nuorella iällä lisää syrjäytymisriskiä ja heikentää kunnan elinvoimaa pitkällä aikavälillä. Nuorten on voitava uskoa tulevaisuuteen ja työelämään mukaan pääsy vahvistaa tulevaisuususkoa.

Kunnan vastuu työttömyysturvan rahoituksesta on kasvanut. Lempäälän kunta maksaa nyt entistä suuremman osan pitkäaikaistyöttömien ja nuorten työttömien työmarkkinatuesta. Jokainen työllistynyt nuori on siis suora säästö kunnan menoissa. Passiivisuudesta seuraa sakkomaksuja valtiolle, jotka voitaisiin sen sijaan investoida ennaltaehkäiseviin työllisyyspalveluihin.

Ehdotetut toimenpiteet:
• Palkkatuen ja kuntalisän tehostaminen: Luodaan selkeä "Lempäälän-malli", jossa paikallisia yrityksiä kannustetaan taloudellisesti palkkaamaan lempääläinen nuori.

• Oppisopimuskoulutuksen edistäminen: Kunnan tulee toimia suunnannäyttäjänä ja tarjota itse enemmän oppisopimuspaikkoja sekä tukea paikallisia yrityksiä oppisopimusprosessissa.

• Nuorten kesätyöpaikkojen lisääminen puolella: Kunnan tulee tukea lempääläläisiä nuoria tarjoamalla kesällä 2027 merkittävästi enemmän kesätyöpaikkoja kuin vuonna 2026.

Tervetuloa mukaan!
15/04/2026

Tervetuloa mukaan!

🌲Tervetuloa metsäretkelle Puskiaisten metsiin Lempäälän ja Pirkkalan rajalle yhdessä Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta ja Tampereen kaupungin vihreän apulaispormestarin Johanna Kirjavainen kanssa!

Metsästä ja sen tuhoutumiseen johtavista Puskiaisten oikaisun suunnitelmista meille kertoo metsäretkellä oppaana toimiva Teemu Hiltunen LemPi-metsän puolesta -kansanliikkeestä. 🌱

⏰Milloin: lauantaina 18.4.2026 klo 10.00-11.30
📍Missä: Tapaamispaikka Rajajärventie 252, Lempäälä (tähän asti pääsee autolla)

👉Metsäretki on avoin kaikille Puskiaisista, luonnosta ja seudun tulevaisuudesta kiinnostuneille puoluekantaan ja taustaan katsomatta.

Tilaisuuden järjestävät Pirkanmaan vihreät ry yhteistyössä Lempäälän ja Pirkkalan vihreiden paikallisyhdistysten kanssa.

Toivomme ennakkoilmoittautumisia, jotta tiedämme miten suurella joukolla metsässä samoilemme, ilmoittautumislomakkeen löydät nettisivuiltamme!
Ilmoittautuminen päättyy perjantaina 17.4.2026 klo 12.00. 🫶

Lisätietoja metsäretkestä antaa Pirkanmaan Vihreiden puheenjohtaja Marika Uusi-Illikainen.

Lämpimästi tervetuloa kevätkokoukseemme sunnuntaina 12.4.2026 klo 13 alkaen Lempäälä-talon Rusthollari-kokoushuoneelle. ...
10/04/2026

Lämpimästi tervetuloa kevätkokoukseemme sunnuntaina 12.4.2026 klo 13 alkaen Lempäälä-talon Rusthollari-kokoushuoneelle. Vierailijoina väitöskirjatutkija Akseli Tiensuu kertomassa Kaupunkien kiertotaloudesta. Lisäksi esittäytymässä Pirkanmaan vihreiden uusi puheenjohtaja Marika Uusi-Illikainen. Paikalla olijoille tarjoillaan kahvia ja pientä purtavaa.

Ilmoittautuminen kevätkokoukseen tapahtuu sähköpostilla osoitteeseen lempaalanvihreat (at) gmail.com. Tulethan ajoissa paikan päälle ennen kokouksen alkua, koska normaalisti sunnuntaisin lukossa olevaa Lempäälä talon ovea pidetään auki meille kokouksen alkuun saakka.

Osoite

Lempäälä

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Lempäälän Vihreät :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Lempäälän Vihreät :lle:

Jaa