Kesäisin toimiva maauimala tarjoaisi kaikille vihtiläisille turvallisen ja puhtaan uimapaikan, mukavan auringonottopaikan ja hauskat puitteet yhdessäoloon sekä harrastamiseen. Vihtiläisille maauimala tarjoaisi hyvät puitteet kuntouintiin, toimisi kesäisenä kohtaamispaikkana ja varmasti myös tarjoaisi uusia harrastusmahdollisuuksia – esimerkiksi vesijumppa kesäisin. Erityisesti lapsiperheille maaui
mala tarjoaisi mukavaa tekemistä ja vesileikkejä kesäpäiviin. Lämmitetyssä ja puhtaassa vedessä on miellyttävä uida koko kesäkauden ajan. Maauimala olisi myös Vihdille vetovoimatekijä. Joukkorahoitushankkeen 50 000 eurolla on tarkoitus kattaa projektin suunnittelutyö. Jos joukkorahoitushanke onnistuu, kunta takaa lainan varsinaista toteutusta varten. Maauimala voisi olla vihtiläisten käytössä jo kesällä 2022! MAAUIMALALLE PAIKKA ETELÄ-NUMMELASSA
Joukkorahoitushankkeen järjestää Vihdin Jäähalli Oy. Rakensimme pari vuotta sitten kunnan lainarahalla Aura Light Certos-areenan nimeä kantavan jalkapallo- ja yleisurheiluhallin. Projekti onnistui hyvin ja nyt olisi tarkoitus toteuttaa maauimalahanke samalla periaatteella. Maauimala on määrä rakentaa Etelä-Nummelan palloiluhallin (Aura Light Certos Areena) viereen. Siinä on tontilla sopivasti tilaa aurinkoisella, suojaisella paikalla. Lisäksi maauimala voi hyödyntää palloiluhallin pukuhuoneita ja suihkutiloja, joita tähän asti ei kesäisin ole juuri käytetty. Vihdin kunta on suhtautunut positiivisesti maauimalahankkeeseen ja on valmis lainaamaan rahaa maauimalan rakentamiseen, kunhan kuntalaiset osoittavat kiinnostuksensa joukkorahoitushankkeen kautta. OSALLISTUMISESTA VASTIKKEEKSI KAUSILIPPU
Joukkorahoituskeräyksen tavoitteena on kerätä vihtiläisiltä ja ympäristökuntalaisilta 50 000 €. Joukkorahoitus on vastikkeellista: sijoittamalla 100 € saat ensimmäisen kauden kausilipun uimalaan tai kaksi alle 16-vuotiaan kausilippua. Keräykseen voi osallistua niin monen lipun summalla kuin haluaa. Jos rahoitustavoite ei onnistu, rahat palautetaan lyhentämättömänä osallistuneille. Jos tavoite toteutuu, jäähalliyhtiö käyttää kerättyjä rahoja maauimalan tarkempaan suunnitteluun. Jos kunta ei jostain syystä lainaisikaan rahaa rakentamiseen, palautamme jäljellä olevan osan rahoista keräykseen osallistuneille. Tervetuloa osallistumaan keräykseen ja uimaan uuteen maauimalaan kesällä 2022! Projektista vastaa:
Matti Harju
Vihdin Jäähalli Oy
0503840157