05/07/2026
Arvostan järjestöjen tekemää työtä 💕
Olisi mahdoton ajatella Suomea ilman vapaaehtoistyötä - hyvän tekemistä, auttamista ja osallistuvia kansalaisia. Siksi olen aina arvostanut järjestöjen tekemää työtä ja ollut itsekin mukana vaikka kuinka monessa.
Joku saattaa nyt ajatella, että näkemys olisi ristiriidassa sen kanssa, että olen maan hallituksessa ollut päättämässä mittavista leikkauksista sote-järjestöjen valtionavustuksiin. Perustelen, miksi ei ole.
Syöpäjärjestöt, muut potilasjärjestöt, perhejärjestöt, veteraanijärjestöt, eläkeläisjärjestöt, liikunta, urheilu, kulttuuri, perinteet, vähemmistöt - Suomi on tuhansien järjestöjen luvattu maa, yli 100 000 rekisteröityä yhdistystä. Se lienee väkilukuun suhteutettuna lähellä maailmanennätystä.
Puolueeni Kokoomus on aina korostanut hyvinvointiyhteiskuntaa, joka on enemmän kuin hyvinvointivaltio. Se kattaa myös yksilön oman vastuun, perheen merkityksen, yrittäjyyden ja osallistuvat kansalaiset. Emme halua lisätä valtioriippuvuutta tai kasvattaa loputtomasti julkista sektoria - emme ulkoistaa viranomaisille välittämistä ja kansalaisaktiivisuutta, joka mieluummin kuuluu yksilöille, perheille ja meille kaikille suhteessa toisiimme. Järjestöt ovat yksi tapa organisoida tätä hyvää.
Julkisen tuen voimasta järjestöissä tuotetaan arvokkaita palveluja ja organisoidaan vapaaehtoistoimintaa, m***a nurjana puolena voi olla järjestöjen autonomian kaventuminen, hallinnon kasvu ja toiminnan ammattimaistuminen kauaksi juuriltaan, siitä mitä onkaan vapaa, moniarvoinen kansalaisyhteiskunta.
Nyt valtion velkaantuessa säästöjä joudutaan hakemaan kaikkialta: leikkaus ei kerro arvostuksen puutteesta, vaan rahan. Uskon suomalaisten ymmärtävän tämän. Velkaantumisen hillitsemisen jälkeenkin tukea jaetaan yhä mittava potti, 190 miljoonaa euroa. Esimerkiksi SDP on omassa vaihtoehtobudjetissaan tukenut leikkauksista valtaosaa, mikä tekee opposition kritiikistä epäuskottavaa.
Kokoomus kannattaa järjestörahoituksen säästöjä, vaikuttavuuden korostamista, päällekkäisyyksien ja hallinnon merkittävää karsimista sekä selkeitä vastauksia siihen, mitä veronmaksajilta tulevalla rahoituksella saadaan aikaan. Säästöt tulevat tarkoittamaan isoja muutoksia ja julkisesti rahoitetun toiminnan vähenemistä, se on rehellisesti sanottava ääneen.
Mitä en hyväksy, niin sitä, että poliitikot mielivaltaisesti päättäisivät, mitkä järjestöt ovat ”lempijärjestöjä” ja keneltä leikataan identiteettipoliittisista syistä. Tämä kiteytyy ministeri Rydmanin kriteeriin siitä, että avustuksia ei enää voitaisi myöntää järjestöille, joiden toiminta keskittyy ”ei-terveydellisperusteiseen tausta- tai identiteettiryhmään”. Tämä kriteeri on poliittinen ja epämääräinen ja voisi pahimmillaan - tiukasti tulkittuna - vaarantaa esimerkiksi veteraanityön, lastensuojelun, nais- ja tasa-arvojärjestöjen työn, mielenterveystyön, vammaistyön tai väkivallan uhrien auttamisen. On epäselvää, miten Rydmanin kriteerit vaikuttaisivat esimerkiksi naisten ja vähemmistöjen asemaan. Sivistynyt yhteiskunta ei lakkauta kokonaan myöskään kieli-, maahanmuuttaja- tai seksuaalivähemmistöjen tukea. Se tie ei ole vapaan Suomen tie.
Pidän hyvänä, että järjestöjen tuessa painotetaan yhä vahvemmin kohtaavaa työtä - sitä työtä, joka aidosti ja vaikuttavasti näkyy ihmisten arjessa ja mahdollisimman ruohonjuuritasolla. Keskusjärjestöiltä leikkaaminen on perusteltua.
Hallituksen enemmistö on pääministerin johdolla päättänyt, että niukkenevien valtionavustusten kriteerit valmistellaan uudelleen. Yksi ministeri ei onneksi päätä näin merkityksellisestä asiasta yksin - Suomi on kestävä demokratia tässäkin asiassa.
💙
(Kolumnini julkaistu Forssan Lehdessä ja Etelä-Suomen Sanomissa.)
