02/02/2020
Hymyilevin mielin julkaisemme juuri saamamme palautteen. :)
(Olemme saaneet julkaisuun luvan ja sitä on muokattu minimaalisesti poistamalla nimiä/muuten tunnistettavissa olevia asioita.)
Hei,
Halusimme kiittää vielä näin kirjeellä kaikesta siitä avusta jota olemme saaneet. Kiitos kuuluu lastensuojelulle, joka reagoi heti avunpyyntöömme, sekä sosiaalityöntekijälle, Johannalle ja Nikolle, jotka olivat apuna, kun lähdettiin rakentamaan meidän tulevaisuutta.
Iso kiitos sosiaalityöntekijälle siitä, että mahdollistit yhteistyön Siipisulan kanssa.
Ainoa oikea ratkaisu meidän tapauksessa oli lapsen kiireellinen sijoitus. Se oli meille vanhemmille todella raastavaa aikaa ja varmasti myös lapselle raskasta ja ahdistavaa. Se oli kuitenkin pysäytys meille ja sille kaikelle mitä oli tapahtunut. Uskon, että jossain vaiheessa myös lapseni ymmärtää tämän. Meille vanhemmille se antoi myös aikaa ymmärtää tapahtunut, jota ei ollut ihan helppoa käsitellä.
Kiitos Niko kaikista niistä monista keskusteluista, joita kävimme. Sait pikkuhiljaa kasattua meidän totaalisesti palasiksi mennyttä itsetuntoa vanhempina ja annoit meille uskoa itseemme, sekä myös neuvoja siitä miten edetä tässä meidän perusarjessa. Näillä kaikilla on iso merkitys tänä päivänä.
Kiitos myös Johanna lapsemme tuesta ja kuuntelemisesta. Olit tärkeä hänelle ja hän luotti sinuun. Luottamuksen rakentamiseen sillä hetkellä ei olisi moni onnistunut. Sinä onnistuit, kiitos.
Tällä hetkellä lapsellamme on kaikki todella hyvin. Hän on iloinen, avoin oma itsensä ja koulukin on alkanut sujumaan paremmin. Sovitut jutut pitää, eikä hän ole enää alkanut vääntämään kaupantekoa ja politikointia asioista, joka silloin joskus oli kuitenkin melkein arkipäivää. Meillä synkkaa todella hyvin ja luotamme toisiimme. Välillä sitä oikein ihmettelee, että onko tämä kaikki totta. Tällä hetkellä meillä on keväällä kivoja asioita tiedossa. Niin paljon hyvää on tapahtunut. Eli kevättä kohti mennään kaikki hymyssä suin.
Kiitos kaikesta teille kaikille❤️
Terveisin,