19/09/2022
MEILLÄ ON TARJOLLA IHMISEN HOMMAA.
Olisitko sinä meidän uusi työkaverimme? Haemme nyt VIITTOMAKIELENTAITOISTA OHJAAJAA toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen. Työsuhde on kokoaikainen ja työtä tehdään meillä kahdessa vuorossa viikon jokaisena päivänä (arkisin klo 8-18 ja viikonloppuisin klo 9-17).
Ohjaajan työtehtävässä pääset oppimaan jatkuvasti uusia asioita työn vaihtelevuuden ja asiakkaiden erilaisuuden ansiosta. Asiakkaamme asuvat pääkaupunkiseudulla ja lähikunnissa, autamme heitä pärjäämään omassa arjessaan. Tässä tehtävässä sinun tulee hallita suomalainen viittomakieli sekä suomenkielen taito.
Mielenkiintoisen työn lisäksi tarjoamme sinulle myös hyvät edut. Työterveyshuoltomme on lakisääteistä laajempi ja työhyvinvointia tuemme mm. Smartumin liikunta- ja kulttuurieduilla. Mukava tiimimme jo odottaa sinua ja on valmiina perehdyttämään sinut mukaan joukkoomme!
Vantaalla sijaitseva Aspa-koti Perhoslehto tarjoaa viittomakielisille kuuroille ja huonokuuloisille asiakkaille palveluasumista, tuettua asumista ja henkilökohtaista apua pääkaupunkiseudulla ja naapurikunnissa. Aspa-kotimme henkilökunnan toimitilat ja asiakkaiden ryhmätoimintaa varten tarkoitetut viihtyisät yhteistilat sijaitsevat rivitalohuoneistossa Tikkurilan kupeessa, Vantaan Viertolassa. Henkilökuntamme hallitsee viittomakielen ja viittomakielisen kulttuurin. Meillä on pitkä kokemus eri elämäntilanteissa olevien asiakkaiden tukemisesta ja ohjaamisesta.
ASPALAISENA SAAT
työpaikan kotimaisessa, yhteiskunnallisessa yrityksessä, jossa tehdään isoja asioita, inhimillisesti ja kestävästi
ammattitaitoisen ja innostavan työyhteisön, jossa pääset kehittämään omaa osaamistasi
laajat koulutusmahdollisuudet mm: Aspalainen-koulutusohjelma sekä tiimikohtaiset kehittämis- ja työhyvinvointipäivät
lakisääteistä laajemman työterveyshuollon (mm. työfysioterapeutin, työterveyspsykologin sekä erikoislääkärien konsultaatiot)
liikunta -ja kulttuuriedut tukemaan hyvinvointiasi
uuden työntekijän tervetuliaislahjan
lähiesihenkilön ja koko tiimin tuen työhösi sekä kivat työkaverit
Palkkauksessa noudatamme Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta.
TÄSSÄ TEHTÄVÄSSÄ ODOTAMME SINULTA
lähihoitajan tutkintoa
suomalaisen viittomakielen osaamista sekä suomen kielen taitoa
ensiapukoulutusta
hygieniapassia
sitoutumista Aspan arvoihin sekä henkilökeskeiseen toimintatapaan
tartuntatautilain väliaikaisen 48 a §:n tarkoittamaa rokotussuojaa asiakkaidemme suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaolon ajaksi
Eduksi katsomme lääkehoidon koulutuksen sekä sotealan kokemuksen.
Hakuaika päättyy 17.10.2021. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä. Hae siis pian ja tule tekemään kanssamme ihmisen hommaa!
Jäikö jokin asia askarruttamaan? Vastaamme mielellään kysymyksiisi. Lisätietoja tehtävästä antaa:
Aspa-kodin johtaja Anu Hakamaa, 040-5277325 / [email protected]
Lue lisää toiminnastamme: www.aspa.fi
Löydät meidät myös somesta: Facebook, Instagram, LinkedIn, Twitter ja YouTube
Me Aspassa teemme työtä sen eteen, että jokaisella olisi mahdollisuus itsenäiseen elämään. Tarjoamme asiakkaillemme kodin ja palvelut erilaisten yksilöllisten tarpeiden pohjalta. Asiakkaamme oma kokemus näkyy ja kuuluu työssämme. Aspa on pieni toimija, joka tekee isoja asioita. Tule mukaan tekemään .
Aspa tarjoaa asumisen palveluita, jotka tekevät itsenäisen elämän mahdolliseksi. Asiakkaitamme ovat kehitysvammaiset, cp-vammaiset, mielenterveyskuntoutujat, näkö- ja kuulovammaiset sekä muut arkeen apua tarvitsevat.