04/05/2026
Kriminologisen kirjaston kuukauden kirja : toukokuu 2026.
Pia Puolakkka: Narsistit vankilassa 2. Oikeuspsykologi kertoo. Deadline Kustannus 2026.
Oikeuspsykologi Pia Puolakan ensimmäinen Narsistit vankilassa -kirja oli melko yleisluontoinen teos erilaisista narsistisista vankityypeistä ja myös yleistä narsismista. Tässä uudessa kirjassa Puolakka laajentaa narsismin käsitettä ja ulottaa sen koskemaan myös arkielämän näyttämöitä vankilan ohella. Tämä toinen osa myös pureutuu syvemmin ammattimaiseen työskentelyyn ja havaintoihin. Pia Puolakka toimii nykyään rikosseuraamusalan yksityisyrittäjä luennoitsijana, kouluttajana ja kirjoittajana. Hän toimii myös yksityisenä psykoterapeuttina.
Puolakka tarkastelee toki ensisijaisesti narsismia vankilassa, m***a hänelle vankila on laboratorio, jossa ihmisyyden eri puolet näkyvät kärjistetymmillään. Pia Puolakan mukaan kaikki ilmiöt, mitkä löytyvät vankilasta, löytyvät myös ulkomaailmasta, m***a osin vähemmän kärjistettyinä. Hän kuvaa narsismin uhreja, narsismia perheessä, parisuhteessa ja myös erilaisissa yhteisöissä. Kirjassa on lukuisia keissejä narsisteista, narsismin uhreista sekä koetun manipulaation seurauksista. Pia Puolakan oma kuntouttava metodi liittyy hypnoosin käyttöön, ja tästä kirjassa onkin esimerkkejä,
Wattu IV-terveystutkimuksen mukaan vangeista kahdella kolmasosalla on persoonallisuushäiriö, yli 90 prosentilla päihdeongelma ja yli 90 prosentilla traumataustaa. Psykoanalyyttisen teorian mukaan narsismi syntyy jo lapsen varhaisissa ihmissuhteissa. Jos aikuisen käytös lasta kohtaan herättää turvattomuutta, vihamielisyyttä tai arvaamattomuutta, lapsen minäkuva jää hauraaksi, epävarmaksi ja kielteiseksi. Narsismi kehittyy tällöin suojaksi. Sinä sitä sitten ollaankin. Empatian puute ja taipumus väkivaltaisuuteen saattavat tehdä narsistista paitsi manipuloijan, myös fyysisen uhan. Pia Puolakan työ on koettaa lisätä näiden vammautuneiden ihmisten itsetuntemusta ja saada yhteyden normaaleihin tunteisiin, kuten empatiaan. Narsistit ovat usein itse uhreja.
Skeemat, eli tunnelukot eivät ole olleet vieraita Puolakan omassakaan elämässä, ja mukaan tulee kuvausta hänen omasta lapsuudestaan, ja niistä skeemoista, jotka ovat säädelleet hänen omaa elämäänsä pitkälle aikuisuuteen. Näissä tunnelukoissa rakennetaan useinkin elämää rajoittavia selityksistä itselleen. Skeemojen muutos on usein kivuliasta, koska muutos ylipäätään tekee kipeää. Jokainen on Puolakan mukaan tavallaan vanki vankilassa, m***a ihminen, joka ymmärtää oman vankilansa rakenteen, on jo vapaa.
Kirja kasvaa loppuaan kohti elämänfilosofista pohdintaa. Kaiken arvokkaan yhteiselämän pohjalla on vapaan mielen moraali – kunnioitus toista kohtaan. Eräänlaisena mottona on, että ”kukaan ei pääse maailmaani kutsumatta, mikäli pysyn tietoisena”.
