Asukaspuisto Piennarpiha / Invånarparken Släntgården

Asukaspuisto Piennarpiha / Invånarparken Släntgården Piennarpiha on pikkulapsiperheiden kohtaamispaikka, jossa voi tutustua toisiin lapsiperheisiin, jaka Ole tai osallistu! Tapaamisiin Piennarpihalla!

Tervetuloa asukaspuistoon oman aikataulun ja toiveen mukaan. Asukaspuiston sisä- ja ulkotilat välineineen tarjoavat monipuoliset mahdollisuudet leikkiin, liikuntaan, taiteiluun, tutkimiseen ja ilmaisuun yhdessä lapsen kanssa. Tarjolla on myös yhteistä tekemistä ja toimintaa, joka mukautetaan aina paikalla olevien lasten ikään sopivaksi. Viikko-ohjelma julkaistaan etukäteen täällä FB-sivulla ja on

nähtävillä myös asukaspuiston ulkoikkunassa sekä instagramissa . Asukaspuiston piha on aidattu ja leluvarastosta löytyy paljon leikki- ja liikuntavälineitä. Keittiössä on jääkappi, hella, mikro ja astioita omien eväiden lämmittämistä ja ruokailua varten. Kahvia ja teetä voi keittää itse hintaan 50 snt/kuppi. Lahjoitustorilla kierrätetään lastenvaatteita, - kirjoja ja - pelejä. Asukaspuistossa työskentelee kolme varhaiskasvatuksen ammattilaista. Toimintaa suunnitellaan yhdessä perheiden ja alueen muiden toimijoiden kanssa. Varhaiskasvatuksen palveluohjaaja, varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja neuvolan perheohjaaja ovat tavattavissa asukaspuistossa säännöllisesti.

🤸‍♀️💛Liikunnan iloa Kirkkonummen asukaspuistoissa! 🤸‍♀️💛(Kuva 1) Asukaspuistoissa kannustamme perheitä liikkumaan monipu...
02/06/2026

🤸‍♀️💛Liikunnan iloa Kirkkonummen asukaspuistoissa! 🤸‍♀️💛

(Kuva 1) Asukaspuistoissa kannustamme perheitä liikkumaan monipuolisesti ja kokemaan liikkumisen riemua joka päivä, ympäri vuoden. Asukaspuistoissa kannustamme kaikkia liikunnalliseen elämäntapaan ⛹️‍♀️.

(Kuva 2) Liikkuminen tapahtuu asukaspuistoissakin arjen eri hetkissä, kuten esimerkiksi vapaassa leikissä, ulkoillessa, retkillä ja musahetkillä 💚.

(Kuva 3) Jumppavälineet, muun muassa kuperkeikkakiilat, pallot ja trampoliini, ovat kaikissa puistoissa perheiden saatavilla, ja niitä voi ottaa luontevasti mukaan osaksi leikkiä ⚽️.

(Kuva 4) Arkisen liikunnan lisäksi kaikissa puistoissa on tarjoilla viikoittain ohjattuja liikuntahetkiä, sekä omatoimisia jumpparatoja 🤸‍♂️.

(Kuva 5) Isompia liikunnallisia tapahtumia, kuten olympialaisia pidetään joka asukaspuistossa säännöllisesti 🤹‍♀️.

(Kuva 6) Puistoilta löytyy kotiin lainattavaksi neljä eri teemaista liikuntavälinekassia, niiden avulla pääsee tutustumaan erilaiseen välineistöön. Kassien sisällöissä on mietitty vauvojakin, joten vauvaperheet hoi, tekin voitte lainata kasseja 💜.

(Kuva 7) Kirkkonummen asukaspuistot tekee yhteistyötä erilaisten urheiluseurojen kanssa. Urheiluseurat ovat mahdollistaneet meille tutustumista eri lajeihin, kuten perhefutikseen, tanssiin, koripalloon… Lisäksi moni teistä on saattanut tavata varhaiskasvatuksen oman hankekoordinaattori Essin, joka on säännöllisesti vieraillut asukaspuistoissa kertomassa liikunnallisesta elämäntavasta 🤾‍♀️.

(Kuva 8) Viimeisimpänä Essi kävi kertomassa meille kuperkeikoista ja pääsimme testaamaan erilaisia kuperkeikan muotoja. Hupsista keikkaa 💛!

(Kuva 9) Riittävä fyysinen aktiivisuus on tärkeää lapsen terveelle kasvulle, kehitykselle, oppimiselle ja hyvinvoinnille. Fyysisellä aktiivisuudella tarkoitetaan erilaisia ja kuormittavuudeltaan eritasoisia liikunnan tapoja, kuten leikkimistä sisällä ja ulkona, retkeilyä sekä ohjattua liikuntaa 🧘‍♀️.

(Kuva 10) Ryhmässä liikkuminen kehittää lasten sosiaalisia taitoja, kuten vuorovaikutus- ja itsesäätelytaitoja 💛.

Yhdessä tekeminen kehittävät motorisia taitoja, sosiaalisuutta ja hyvinvointia. ❤️

Ihanaa koulujenpäättäjäis-  ja valmistujais viikonloppua ihan jokaiselle.☀️ Nauttikaa auringosta ja kesään puhjenneesta ...
29/05/2026

Ihanaa koulujenpäättäjäis- ja valmistujais viikonloppua ihan jokaiselle.☀️ Nauttikaa auringosta ja kesään puhjenneesta luonnosta.😊

Ensi viikolla Piennarpihalla alkaa kesätoiminta puistoruokailuineen. Tässä viikko-ohjelmamme ajalle 1.-5.6.26. 🌸🌸Maanant...
29/05/2026

Ensi viikolla Piennarpihalla alkaa kesätoiminta puistoruokailuineen. Tässä viikko-ohjelmamme ajalle 1.-5.6.26. 🌸

🌸Maanantaina viikko aloitellaan pihapuuhin. Pihalta löytyy tuttuun tapaan erilaisia puuhia menopelejen tankkauspisteestä keppihevosiin ja hiekkalaatikkoleikkeihin.
🌸Tiistaina lähdetään "Ötökkäsafarille" klo 10.. Otetaan käyttöön suurennuslaseja ja purnukoita, ja tutkitaan löytyykö puiston pihalta ja lähistöltä erilaisia hyönteisiä. Ja jos löytyy, niin mitähän ne mahtavat olla?
🌸Keskiviikkona maalataan kiviä klo. 9.30-10.30.
🌸Torstaina lauletaan ja soitetaan musahetkellä klo. 10.
11:30-12:30. Sään salliessa musahetki on pihalla. Harrastuspaku vierailee puistolla klo. 11:30-12:30, silloin on kaikkea kivaa lisätekemistä ja liikuntamahdollisuuksia myös vähän isommille lapsille.
Iltapäivällä vauvatreffeillä klo. 12-14 on vapaata jutustelua.
🌸 Perjantaina luvassa on jälleen pihapuuhia, ja käynnistelemme Piennarpihan mutakeittiön rakennusprojektia. Tervetuloa mukaan ideoimaan, ja tartutaan yhdessä toimeen!😊

Puistoruokailu käynnistyy jälleen koulujen loma-aikaan, ja ruokaa jaetaan arkisin klo. 10:45-11.30 tai niin kauan kuin sitä riittää. Muistattehan ottaa omat ruokailuvälineet sekä juotavaa mukaan.

Tervetuloa kesäpuistoon! 🌞

Kesätoiminta puistoruokailuineen alkaa jälleen 1.6.2026! 🌞Asukaspuistossamme tarjotaan maksuton lämmin ateria asiakasper...
27/05/2026

Kesätoiminta puistoruokailuineen alkaa jälleen 1.6.2026! 🌞

Asukaspuistossamme tarjotaan maksuton lämmin ateria asiakasperheiden alle 16-vuotiaille lapsille klo 10.45–11.30, tai niin kauan kuin ruokaa riittää. Ruoka jaetaan ja syödään ulkona, joten muistattehan ottaa mukaan omat ruokailuvälineet ja juoman.

Kesäisin vietämme paljon aikaa pihalla, ja erittäin lämpiminä päivinä täytämme mahdollisuuksien mukaan myös uima-altaan pienten iloksi. Ohjattua toimintaa on kesällä hieman vähemmän, m***a yhdessä tekemistä ja mukavaa puuhaa löytyy varmasti joka päivälle! 😊

Vauvatreffit jatkuvat torstaisin klo 12–14. Kesällä treffit ovat pääasiassa omatoimisia: vauvaperheille on varattu oma tila, jossa voi jutella, leikkiä ja tavata muita perheitä. Mahdollisista muutoksista tiedotamme viikko-ohjelmassa.
Vauvaperheet ovat kuitenkin aina lämpimästi tervetulleita puistoon omien aikataulujensa mukaan – oli vauvatreffejä ohjelmassa tai ei. ❤️

Kesäaikaan vakituisen henkilökunnan lomaillessa puistossa työskentelee myös sijaisia ja kesätyöntekijöitä.

Tervetuloa viettämään kesäpäiviä puistoon! 🌞

Kirkkonummen asukaspuistoissa on tarjolla maksutonta puistoruokailua 1.6.-12.8.2026 välisenä aikana.🥕Puistoruokailu on t...
25/05/2026

Kirkkonummen asukaspuistoissa on tarjolla maksutonta puistoruokailua 1.6.-12.8.2026 välisenä aikana.
🥕Puistoruokailu on tarkoitettu asukaspuiston asiakasperheiden alle 16-vuotiaille lapsille.
🥕Ruokaa jaetaan arkisin Piennarpihalla ja Veikonvintillä klo 10.45 alkaen niin kauan kuin sitä riittää, kuitenkin enintään klo 11.30 asti ja Fyyrissä klo 11.00 alkaen ja enintään klo 11.45 asti.
🥕Tarjolla on ainoastaan lämmin ruoka (ei lisukkeita, leipää, maitoa). Ruoka on laktoositonta.
🥕Omat ruokailuvälineet (haarukka, veitsi, lusikka, lautanen, muki) mukaan, ruokailuvälineet pestään kotona. Kesällä ruoka jaetaan ja syödään ulkona, joten myös oma istuinalusta kannattaa ottaa mukaan. Fyyrissä puistoruokailu tapahtuu kahvilan terassilla.
🥕Ruokalista on nähtävissä Mealdoo Asukaspuisto Kirkkonummi -palvelusta: https://mealdoo.com/…/kirkkonummi/asukaspuisto/ruokalista, m***a ruokalistan osalta muutokset ovat mahdollisia.

Matbespisningen i invånarparken vardagar mellan 1.6.-12.8.2026.
🥕Matbespisningen är avsedd för kundfamiljernas barn under 16 år.
🥕Maten delas ut vardagar i Släntgården och Veikkosvinden fr.o.m. kl. 10.45 så länge den räcker, dock senast till kl. 11.30 . I Fyyri delas maten ut fr.o.m. kl. 11.00-11.45.
🥕Endast varm mat serveras (utan tillbehör, bröd, mjölk). Maten är laktosfri.
🥕Egna bestick och kärl (gaffel, kniv, sked, tallrik, mugg) tas med och diskas hemma. På sommaren delas och äts maten ute, så ta med dig sittunderlag. I Fyyri bjuds maten på cafeterians terass.
🥕Matlistan hittas i Mealdoo Asukaspuisto Kirkkonummi https://mealdoo.com/…/kirkkonummi/asukaspuisto/ruokalista, men ändringarna är möjliga.

Tänään torstaina pääsimme Uudenmaan Marttojen Hannan opastamalle villiyrttiretkelle, jossa hän kertoi villiyrttien hyödy...
21/05/2026

Tänään torstaina pääsimme Uudenmaan Marttojen Hannan opastamalle villiyrttiretkelle, jossa hän kertoi villiyrttien hyödyntämisestä ja keräämisestä.
Aihe kiinnosti asiakasperheitämme selvästi ja saatiinkin retkelle todella mukavasti osallistujia. 😊 Luonnolla todella on tarjottavanaan meille vaikka ja mitä! Suurkiitokset Hannalle vierailusta!

Eilen liikuttiin liikarissa ja teemana oli viikon mukaisesti linnut. Niinpä lintujen munia muun muassa kuljetettiin eri pesiin, ja vietiin takaisin linnuille. Lopuksi rauhoituttin höyhenillä silitellen.😊

🌞Piennarpihalla 25.-29.5.26. 🌞🌸Maaanantaina aloitellaan viikon taiteilut.🌸Tiistaina vauvatreffeillä on asiakastoiveesta ...
21/05/2026

🌞Piennarpihalla 25.-29.5.26. 🌞

🌸Maaanantaina aloitellaan viikon taiteilut.
🌸Tiistaina vauvatreffeillä on asiakastoiveesta vauvojen värileikkiä n. klo 10---> Otattehan sotkunkestävät vaatteet mukaan ja oman pyyhkeen.
🌸Keskiviikkona musiikkimaalausta klo. 10-11. taaperoikäisistä ylöspäin. Jos sää sallii niin maalaillaan ulkona.
🌸Torstaina pihapuuhissa liikunnallisia pisteitä, ja iltapäivän vauvatreffeillä klo 12-14 jälleen värileikitään n. klo. 12:30--->
🌸Perjantaina päästään vielä kevätkauden viimeiselle kotaretkelle ennen kesäkauden alkamista, ja siellä myöskin liikutaan luonnossa erilaisin tavoin luontobingon merkeissä. 🌱 Omia eväitä voi jälleen totuttuun tapaan grillailla. Lähin osoite kodalle on Kaarenkuja 2.

Tervetuloa mukaan asukaspuiston puuhiin! 🤗

18/05/2026

Huomisten vauvatreffien 19.5.26 ohjattu perinneloruhetki vaihtuu omatoimiseen lorutteluun vauvan kanssa.💜

Tervetuloa!

Tällä viikolla saimme nauttia niin sokerimaalauksesta kuin ihanien lukukoirien vierailusta.Keskiviikkona Omnian hyvinvoi...
15/05/2026

Tällä viikolla saimme nauttia niin sokerimaalauksesta kuin ihanien lukukoirien vierailusta.

Keskiviikkona Omnian hyvinvointipajan nuoret olivat ohjaajineen pitämässä sokerimaalauspistettä, ja moni pieni taiteilija pääsikin lumoutumaan sokerimaalauksesta.

Perjantaina saimme vieraaksemme ihanat lukukoirat Nekun, Pätkiksen ja Lloydin, ja m***a pientä lukijaa kävikin lukemassa koirien läsnäollessa. Kiitos kaikille vierailuista ja rapsutuksia karvakuonoille.❤️

Kiitos perheille tästä viikosta, ensi viikolla jatketaan lasten lintuviikon merkeissä.☀️

Piennarpihalla 18-22.5. 🌸🌸Maanantaina kylvetään kukkia klo. 10.🌸 Lasten kulttuuriviikkoa vietetään tällä viikolla, ja ti...
15/05/2026

Piennarpihalla 18-22.5. 🌸
🌸Maanantaina kylvetään kukkia klo. 10.
🌸 Lasten kulttuuriviikkoa vietetään tällä viikolla, ja tiistaina vauvatreffeillä klo. 9.30-11:30 lorutellaankin oikein perinteikkäitä loruja n. klo. 10.
HUOM! Puisto sulkeutuu klo. 12.
🌸Keskiviikkona klo. 10 on perheliikkari, jossa pääsee liikkumaan koko perhe yhdessä, ja jos sää sallii liikumme tietenkin ulkona.
🌸 Torstaina luvassa on Marttojen Hannan kanssa villiyrttiretki retkelle ilmoittautuneiden kanssa.
Lähtö puistolta on klo 9.45 ja kestää noin 2h. Osallistujien on hyvä pukeutua retkelle säänmukaisesti ja varata mukaansa kori tai muu astia ja sakset sekä hanskat, jos haluavat kerätä villiyrttejä mukaansa ja paikka keruuseen soveltuu yrttien poimimiseen.
Huomioittehan että retki ei ole täysin esteetön, ja jotta mahdollisuus yrttien havainnointiin mahdollistuu joudumme todennäköisesti poikkeamaan välillä rattaille sopivilta poluilta.

HUOM! Jos haluat vielä ilmoittautua mukaan retkelle voit soittaa Piennarpihalle numeroon 040 126 9622, tai laittaa sähköpostia [email protected]
🌸Perjantaina ensiapukouluttaja Hanna Holopainen saapuu antamaan äärimmäisen tärkeää tietoa liittyen vauvojen ja lasten hätäensiapuun. Tätä infoa kannattaa aivan ehdottomasti tulla kuuntelemaan jotta saat neuvoja toimimiseen erilaisissa hätätilanteissa.

Koko tämän viikon ajan Lasten lintuviikon ohjelmassa on mm. lintujen bongausta ja muuta lintuihin liittyvää puuhaa ja tietoutta mitä voi yhdessä lasten kanssa tutkia ja tuumailla. 🦆🦉🐦

Tervetuloa asukaspuistoon! ❤️

Osoite

Piennarkuja 4
Kirkkonummi
02430

Aukioloajat

Maanantai 09:00 - 16:00
Tiistai 09:00 - 16:00
Keskiviikko 09:00 - 16:00
Torstai 09:00 - 16:00
Perjantai 09:00 - 16:00

Puhelin

+358401269622

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Asukaspuisto Piennarpiha / Invånarparken Släntgården :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa