Lappeenrannan Vasemmistonuoret

Lappeenrannan Vasemmistonuoret Radikaali punavihreä nuorisojärjestö. Liity jäseneksi: https://extra.vanu.fi/liity-vasemmistonuoriin

05/11/2025

Suomessa on nyt päätetty niin sanotusta velkajarrusta, joka tarkoittaa, että seuraavat 50 vuotta maan taloutta aiotaan “sopeuttaa” leikkauksilla. Kyse ei ole väliaikaisesta ratkaisusta vaan pitkän aikavälin leikkausautomaatista, joka sitoo tulevat hallitukset oikeiston karmeaan leikkauspolitiikkaan myös silloin kun oikeisto ei ole vallassa.

Velkajarru on tarpeeton ja tiukempi kuin EU:n Suomelle asettama. Sen seurauksena arvioidaan, että leikkauksia tullaan tekemään terveydenhuoltoon, sosiaaliturvaan, koulutukseen sekä muihin elintärkeisiin palveluihin. Tämä pitää Suomen jatkuvalla leikkauslinjalla ja vaikeuttaa mahdollisuuksia panostaa hyvinvointiin, koulutukseen ja vihreään siirtymään eli asioihin, jotka oikeasti rakentavat kestävää tulevaisuutta.

On kuitenkin pelottavaa, m***a ei yllättävää, että toisinaan vasemmistopuolueina pidetyt SDP ja Vihreät päättivät kumartaa oikeiston karmivalle leikkauspolitiikalle ja päättivät tukea tätä mallia. SDP ja Vihreät, jotka ovat julkisuudessa arvostelleet hallituksen leikkauspolitiikkaa, käänsivät nyt selkänsä niille ihmisille, joita leikkaukset jo entuudestaan satuttavat sekä heille, jotka uskoivat, etteivät SDP ja Vihreät kääntäisi selkää vasemmistolaiselle politiikalle.

Olisimme toivoneet, että SDP ja Vihreät olisivat ennen velkajarrun hyväksymistä katsoneet nykyisten leikkausten jälkiä, kuten kasvavaa köyhyyttä, elinvoiman laskemista, huolta toimeentulosta sekä työttömyyden kasvua. Suomi ei tarvitse lisää leikkauksia, vaan oikeudenmukaista ja reilua talouspolitiikkaa.

16/06/2025

Vasemmistonuorten motto on kaduilla ja kabineteissa. Toiset meistä suosivat kabinetteja, toiset ruohonjuuritason toimintaa. Ruohonjuuritason toiminta on suoraa vaikuttamista lakoista mielenosoituksiin ja valtauksiin. Lakot ja oppilaitosten valtaukset ovat erinomaisia esimerkkejä siitä kuinka ruohonjuuritason suoralla toiminnalla voidaan vaikuttaa.

Suomen historia tuntee monia vaikuttavia lakkoja, jotka kertovat lakkojen muutosvoimasta. Vuoden 1905 yleislakko muutti sääty-yhteiskunnan porvarilliseksi puolidemokratiaksi Suomen suurruhtinaskunnassa. Samalla naiset saivat äänioikeuden ensimmäisenä maailmassa. Vuoden 1917 yleislakko myötävaikutti kahdeksantuntisen työpäivän sekä kuntademokratian syntyyn. Vuoden 1956 yleislakon ansiosta työläiset saivat 6-10 prosentin palkankorotukset sota-ajan sääntelyn purkautuessa.

Ruohonjuuritaso on demokratian ja kansalaisyhteiskunnan peruspilari, jota ilman olisimme vain aristokraattinen tasavalta jossa olisi vain velvollisuuksia, m***a ei oikeuksia. Sitä kokoomus, perussuomalaiset, RKP ja kristillisdemokraatit nimenomaan haluavat, koska heidän muodostama Suomen hallitus on rajoittanut lakko-oikeutta monin tavoin.

Ensinnäkin poliittisten työtaisteluiden kesto on rajattu yhteen vuorokauteen. Toiseksi tukilakkoja on rajoitettu asettamalla ne suhteellisuusarvioinnin ja työriitalain mukaisen ilmoitusvelvollisuuden kohteeksi. Kolmanneksi laittomaksi todettuun lakkoon osallistuneelle työntekijälle voidaan määrätä 200 euron sakkomaksu. Näiden lisäksi laittomasta työtaistelusta tuomittavan hyvityssakon yläraja nostettiin 31 900 eurosta 150 000 euroon, minkä lisäksi sille asetettiin alarajaksi 10 000 euroa, vaikka aiemmin sillä ei ollut alarajaa.

Lakko-oikeus perustuu mm. kansainvälisen työjärjestö ILO:n hyväksymiin periaatteisiin. Myös Suomi on sitoutunut niihin. Työtaisteluoikeus on turvattu myös Suomen perustuslaissa sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksissa, joita Orpon hallitus on tietoisesti päättänyt lakko-oikeutta rajoittamalla rikkoa. ISVN vaatii Orpon hallituksen peruvan em. lakko-oikeuden rajoitukset ja palauttavan Suomen ILO:n periaatteita, Euroopan ihmisoikeussopimuksia sekä omaa perustuslakiaan noudattavaksi maaksi.

Lappeenrantalaisista kunta- ja aluevaaliehdokkaista esitellään seuraavaksi Sara Backman, jota voi äänestää Lappeenrannan...
25/03/2025

Lappeenrantalaisista kunta- ja aluevaaliehdokkaista esitellään seuraavaksi Sara Backman, jota voi äänestää Lappeenrannan kaupunginvaltuustoon numerolla 242 ja Etelä-Karjalan aluevaltuustoon numerolla 2218.

"Olen 28-vuotias, Etelä-Karjalassa kasvanut ja Joensuussa opiskellut filosofian maisteri. Työskentelen tällä hetkellä Itä-Suomen yliopistossa projekteissa, joissa toteutetaan monikulttuurisuuteen liittyvää koulutusta sekä tutkimusta Pohjois-Savon hyvinvointialueella. Minulle tärkeitä arvoja ovat yhdenvertaisuus, heikompien puolustaminen sekä ympäristön suojelu."

Kunta- ja aluevaalien ennakkoäänestys kotimaassa on 2.-8.4. ja ulkomailla 2.-5.4. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 13.4. Muista äänestää!

Seuraavana kunta- ja aluevaaliehdokkaana esitellään Emma Koistinen, jota voi äänestää Lappeenrannan kaupunginvaltuustoon...
21/03/2025

Seuraavana kunta- ja aluevaaliehdokkaana esitellään Emma Koistinen, jota voi äänestää Lappeenrannan kaupunginvaltuustoon numerolla 248 ja Etelä-Karjalan aluevaltuustoon numerolla 2224.

"Olen Emma Koistinen, kunta- ja aluevaaliehdokas Lappeenrannassa ja Etelä-Karjalan hyvinvointialueella. Miellän itseni pääasiassa kansalaisaktivistiksi. Perinteiseen politiikkaan lähdin mukaan velvollisuudentunnosta tehdä kaikki mahdollinen. Päivätyönäni opiskelen konetekniikkaa LUT-Yliopistossa ja teen oman alani töitä.

Olen toiminut useita vuosia erityisesti ympäristöliikkeessä ja ympäristöasiat ovatkin ensimmäinen teemani kuntavaaleissa. Lappeenrannassa tulee tehdä konkreettisia ilmastotekoja puheiden sijaan, esimerkiksi panostaa julkiseen liikenteeseen ja vihreän teollisuuden houkuttelemiseen. Toinen teemani on ihmiset ja hyvinvointi voitontavoittelun edelle, eli kaupunkini ei tule ulkoistaa palveluitaan voittoa tavoitteleville yksityisille yrityksille. Esimerkiksi lastensuojelulla voiton tavoittelu on hyvin inhottavaa toimintaa. Kolmas ja viimeinen teemani on kaupungin elinvoiman parantaminen, Lappeenrannan kaduille tarvitaan kulttuurintekijöitä ja pienyrittäjiä parantamaan vetovoimaa ja viihtyvyyttä.

Aluevaaleissa kantava teemani on, että julkiset rahat tulee käyttää julkisiin palveluihin. Ihmisten terveydellä ja hyvinvoinnilla ei tule tehdä voittoa, joten alueen tulee yksityistämisen sijaan investoida omiin julkisiin palveluihin. Tämä tulee pitkällä tähtäimelle olemaan myös kustannustehokkain ja kansalaisille laadukkain vaihtoehto. Tulen siis aina vastustamaan palveluiden ulkoistamista."

Kunta- ja aluevaalien ennakkoäänestys kotimaassa on 2.-8.4. ja ulkomailla 2.-5.4. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 13.4. Muista äänestää!

Nyt esitellään ensimmäinen lappeenrantalainen kunta- ja aluevaaliehdokas Anna Nikitina, jota voi äänestää Lappeenrannan ...
18/03/2025

Nyt esitellään ensimmäinen lappeenrantalainen kunta- ja aluevaaliehdokas Anna Nikitina, jota voi äänestää Lappeenrannan kaupunginvaltuustoon numerolla 256 ja Etelä-Karjalan aluevaltuustoon numerolla 2234.

[In English below]

"Olen energinen nuori insinööri Lappeenrannasta ja haluan, että yhä useampi nuori jää tänne asumaan eikä muuta pois. Olen alun perin kotoisin Venäjältä, m***a muutin Suomeen ja erityisesti Lappeenrantaan kymmenen vuotta sitten, joten tunnen kaupungin hyvin. Juuri siksi uskon, että voin kehittää kaupunkia ja tehdä siitä viihtyisämmän sekä houkuttelevamman paikan asua, erityisesti muille maahanmuuttajille ja nuorille.

I am an energetic young engineer from Lappeenranta and I want more young people to stay here, not leave. I am originally from Russia, but I moved to Finland and especially Lappeenranta ten years ago, so I know the city well. And because I know the city, I believe that I can improve it and make it more pleasant and worth living in, especially for other immigrants and young people"

Kunta- ja aluevaalien ennakkoäänestys kotimaassa on 2.-8.4. ja ulkomailla 2.-5.4. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 13.4. Muista äänestää!

Vasemmistonuorten alue- ja kuntavaaliohjelma on julkaistu! Käy tutustumassa!
13/02/2025

Vasemmistonuorten alue- ja kuntavaaliohjelma on julkaistu! Käy tutustumassa!

24/01/2025

Sosiaalisen median jättiyhtiöiden ja Elon Muskin kaltaisten äärioikeistolaisten tekno-oligarkkien valta on kasvanut vaarallisen suureksi. Kontrolloimattomat digijätit ovat vaara yhteiskunnalle ja demokratioille, kun ne jakavat disinformaatiota, rajoittavat vapaan poliittisen sisällön julkaisemista ja tukevat äärioikeiston valtaannousua ilman kansallista tai ylikansallista valvontaa.

Metan omistama Instagram on estänyt vasemmistolaisten avainsanojen kuten # theleft näkyvyyttä ja rajoittanut kaikkien poliittisten sisältöjen näkyvyyttä käyttäjilleen. Natsitervehdyksiä tehneen ja äärioikeistolaisia salaliittoteorioita jakavan Elon Muskin omistama X on tullut tunnetuksi vihapuheen, rasismin ja antisemitismin alustana.

Sosiaalisen median algoritmit tukevat aktiivisesti äärioikeistolaisten ja fasististen sisältöjen näkyvyyttä alustoillaan. Samaan aikaan alustat eivät puutu esimerkiksi naisten ja eri vähemmistöjen kohtaamaan maalitukseen ja vihapuheeseen. Päinvastoin, tässä kuussa Facebookin ja Instagramin omistava Meta päivitti ohjesääntöjään siten, että naisiin saa viitata välineinä tai kodinkoneina ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuulumiseen viitata mielenterveyden häiriönä.

Sosiaalisen median alustat perustuvat ihmisten riistoon. Some-sisältöjä tuottavat henkilöt eivät usein saa minkäänlaista korvausta työstään, vaikka heidän tuottamansa sisällöt ovat alustojen suosion perusta. Sen sijaan sisältöjä rosvotaan somejättien tekoälymallien kehittämiseen, ellei käyttäjä erikseen täytä harvojen tuntemaa lomaketta sen kieltämistä varten.

Sosiaalisen median oli tarkoitus murtaa sanomalehtien, television ja radion oligopolit, joiden omistus oli keskittynyt vain muutamien yritysten käsiin. Sen sijaan sosiaaliset mediat ovat luoneet uusia mediahegemonioita, joiden avulla muutamat rikkaat valkoiset miehet kontrolloivat tietoa.

Vasemmistonuoret vaatii sosiaalisen median jättiyhtiöiden hajottamista. Vain muutaman yrityksen omistamilla alustoilla ei ole oikeutta koko sosiaalisen median hallintaan. Yhden yrityksen ei pitäisi omistaa enempää kuin yksi alusta. Nyt on aika laittaa somejätit viimein kuriin ja ottaa valta tekno-oligarkeilta takaisin ihmisille.

24/01/2025

Äärioikeiston ja Donald Trumpin nousu valtaan on tällä hetkellä suuri ongelma, joka uhkaa demokratiaa, ihmisoikeuksia ja kansainvälistä vakautta. Trump on sanoneensa olevan diktaattori yhden päivän, m***a kuka tietää jatkaako hän diktatuuriaan. Äärioikeistolaiset johtajat hyödyntävät pelkoa ja jakolinjoja lietsomalla vihaa vähemmistöjä ja toisinajattelijoita kohtaan. Tällaista valitettavasti tapahtuu jo nyt.

Maailma tarvitsee nyt enemmän kuin koskaan ilmastotoimia, ihmisoikeuksien puolustamista ja aktiivista vastarintaa syrjintää ja vihapolitiikkaa vastaan. Äärioikeiston ideologia ei rakenna vaan tuhoaa.

Vituttaako Trump? Entä Orpon hallitus? Entä rasismi, eriarvoisuus ja ilmastonmuutos?Jos vastasit kaikkiin kyllä, ja olet...
07/11/2024

Vituttaako Trump? Entä Orpon hallitus? Entä rasismi, eriarvoisuus ja ilmastonmuutos?

Jos vastasit kaikkiin kyllä, ja olet 1994-2011 syntynyt, liity Vasemmistonuoriin! https://vasemmistonuoret.fi/jasenyys/liity-jaseneksi/

Yhdysvaltojen vaalien tulos tarkoittaa takapakkia ilmastotoimissa, demokratian kaventumista ja ihmisoikeuksien polkemista.

Emme voi kuitenkaan lannistua, vaan nyt on toimittava. Äärioikeistoa ei voiteta liittoutumalla sen kanssa tai myötäilemällä sen politiikkaa. Siksi vasemmisto on varmin vastavoima.

Tule siis mukaan Vasemmistonuoriin toimimaan äärioikeistoa ja rasismia vastaan, ihmisoikeuksien ja ilmaston puolesta!

Toimimme ympäri Suomen ja jäsenyytemme on maksutonta. Jäseneksi voivat liittyä 13-30–vuotiaat nuoret, jotka ovat joko Suomen kansalaisia tai joiden kotipaikka on Suomessa. 13-15–vuotiaat tarvitsevat huoltajan luvan liittyäkseen Vasemmistonuoriin.

Liity jäseneksi tänään! Linkki löytyy tästä: https://extra.vanu.fi/liity-vasemmistonuoriin

Vasemmistonuoret esittivät kysymyksiä Vasemmistoliitton puheenjohtajaehdokkaille, joista Laura Meriluoto ja Minja Koskel...
01/10/2024

Vasemmistonuoret esittivät kysymyksiä Vasemmistoliitton puheenjohtajaehdokkaille, joista Laura Meriluoto ja Minja Koskela vastasivat niihin. Vastaukset pääset tsekkaamaan tästä julkaisusta.

Vasemmistoliiton jäsenet pääsevät äänestämään puheenjohtajasta jäsenäänestyksessä, joka on alkanut tänään ja päättyy 17.10. klo 23.59. Äänestysohjeet on lähetetty puolueen jäsenille sähköpostitse.

Vasemmistonuoret lähetti Vasemmistoliiton puheenjohtajaehdokkaille kysymyksiä, joiden tarkoituksena on esitellä ehdokkaiden kantoja Vasemmistonuorten jäsenille ja kysyä asioista, jotka eivät välttämättä muissa paneeleissa nouse esiin. Kysymykset lähetettiin kaikille Vasemmistoliiton puheenjohtajaehdokkaille Gashaw Bibanille, Minja Koskelalle ja Laura Meriluodolle, ja vastaukset saatiin Koskelalta ja Meriluodolta. Julkaisemme ehdokkaiden vastaukset alla.

✨Minja Koskela✨

🎤Toisin kuin Li Andersonilla ja häntä edeltäneellä Paavo Arhinmäellä, teillä ei ole taustaa Vasemmistonuorissa. Miten näet Vasemmistonuorten ja vasemmistoliiton välisen yhteistyön ja miten kehittäisit sitä?

"Nuorisojärjestöillä on erittäin keskeinen paikka politiikassa paitsi itsenäisinä toimijoina ja nuorten äänten kanavana, myös emopuolueen haastajana ja sparraajana. Pidän vasemmistoliiton ja vasemmistonuorten välistä yhteistyötä suuressa arvossa. Puheenjohtajana loisin aktiivisesti dialogia vasemmistonuorten puheenjohtajan sekä jäsenten kanssa. Kehittämistyössä noudattaisin väitöskirjaohjaajani neuvoa: kun haluaa oppia uutta, pitää muistaa isot korvat ja pieni suu."

🎤Vasemmistoliitto asettaa periaateohjelmassaan päämääräkseen demokraattisen ja ekologisen sosialismin. Miten edistäisit puheenjohtajana tätä päämäärää?

"Tanskan vasemmistopuolue Enhedslistenin puheenjohtaja Pelle Dragsted osoittaa Pohjoismainen sosialismi -teoksessaan, että vaikka sosialismia yritetään aktiivisesti mustamaalata poliittisen oikeiston toimesta, niin tosiasiassa Pohjoismaissa on useita rakenteita, jotka ovat luonteeltaan nimenomaan sosialistisia, esimerkkinä vaikkapa kirjastot ja osuuskunnat. Demokraattista sosialismia vaalitaan vahvistamalla ihmisten osallisuutta, jota oikeistohallitus tällä hetkellä nakertaa muun muassa leikkaamalla järjestöiltä. Ekologinen sosialismi on esimerkiksi reilun siirtymän periaatteiden noudattamista: ilmastonmuutosta ja luontokatoa tulee hillitä aktiivisesti ja nopealla aikataululla siten, että kaikkein pienituloisimmat eivät joudu maksajiksi. Ekokriisin aikakautena demokraattinen ja ekologinen sosialismi kulkevat käsi kädessä."

🎤Mitkä ovat Vasemmiston tärkeimmät tehtävät tulevan kolmen vuoden aikana?

"Ilon ja toivon palauttaminen politiikkaan ja yhteiskuntaan, vasemmistohegemonian rakentaminen sekä kunta- ja aluevaalien ja eduskuntavaalien voittaminen. Kaikki tämä edellyttää sitä, että vaalityötä tehdään myös vaalien välillä, ja että jäsenistölle luodaan moninaisia osallistumisen tapoja niin, että kaikilla on mahdollisuus tulla mukaan toimintaan omien resurssien mukaan. Se vaatii yhteistyötä tulevalta puheenjohtajalta ja puoluesihteeriltä sekä sitä, että kaikkia puolueelle läheisiä toimijoita, kuten Vasemmistonuoria, kuullaan aktiivisesti toimintaa kehitettäessä."

🎤Nuoret ovat hallituksen päätösten takia suuressa ahdingossa. Miten varmistat puheenjohtajana, että tulevaisuudessa yhä useampi nuori kokee olevansa osana yhteiskuntaa? Kuinka kitkisit nuorten lisääntynyttä henkistä pahoinvointia ja osattomuutta?

"Nuoret ovat joutuneet oikeistohallituksen politiikan maksajiksi samalla, kun yhteiskunnan hyväosaisimmat saavat lisää veroetuja. Koulutusleikkaukset ja opiskelijoihin kohdistuvat heikennykset täytyy perua. Yhteiskunnan eriarvoistumiskehitys on katkaistava lisäämällä investointeja mielenterveyden hoitoon. Valitettavasti hallituksen lasten ja nuorten terapiatakuu on jäämässä tyngäksi, kun jopa 3/4 korkeakouluopiskelijoista jää sen ulkopuolelle ikärajan ollessa 23 vuotta. Myös hallituksen asuntopolitiikka on nuorille tuhoisaa: erityisryhmien investointiavustusten raju leikkaus tarkoittaa, että uusia opiskelija-asuntoja ei saada liikkeelle. Tämä on vahingollista politiikkaa, joka osuu nimenomaan nuoriin. Siksi hallituksen tuhoisan politiikan peruminen on edellytys nuorten paremman tulevaisuuden varmistamiseksi. "

🎤Globaalin etelän maiden ja alkuperäiskansojen kuten saamelaisten alueilla olevia luonnonvaroja hyväksikäytetään esimerkiksi vihreän siirtymän toteuttamiseksi. Millä keinoin Suomen tulisi vastata ympäristökriisiin oikeudenmukaisesti?

"Olin viime keväänä työmatkalla Sambiassa, jossa kuivuus on aiheuttanut muun muassa maissisatojen tuhoutumisen. Satojen mukana ihmisiltä on tuhoutunut esimerkiksi eläkesäästöjä, joita he ovat sijoittaneet maissiin. Suomalaisessa poliittisessa keskustelussa puhutaan liian usein ilmaston kuumenemisesta asiana, joka tapahtuu tulevaisuudessa, m***a ilmasto kuumenee NYT ja vaikutukset näkyvät NYT. Sen sijaan, että ilmastotyö tapahtuu rikkaiden länsimaiden sanelemilla ehdoilla, täytyy alkuperäiskansat ja globaalin etelän maat ottaa mukaan neuvottelupöytiin. Esimerkiksi kehittyvien maiden tytöt ja naiset kehystetään usein uhreiksi, vaikka heillä on valtava tietotaito ilmaston kuumenemisen vaikutuksesta ympäristöön ja elettyyn arkeen. Tämä toimijuus tulisi tunnistaa ja tunnustaa, kun ilmastonmuutosta hillitään."

🎤Millainen on unelmiesi Suomi?

"Unelmieni Suomessa ei ole köyhyyttä eikä asunnottomuutta. Hoitoon pääsee oikea-aikaisesti, kaikilla on mahdollisuus kouluttautua ja eriarvoisuuskehitys on katkaistu. Rasistisista puheista joutuu tilille ja vähemmistöjen oikeudet turvataan. Tämä kaikki on mahdollista, koska vasemmistoliitto on Suomen suurin puolue."

✨Laura Meriluoto✨

🎤Toisin kuin Li Andersonilla ja häntä edeltäneellä Paavo Arhinmäellä, teillä ei ole taustaa Vasemmistonuorissa. Miten näet Vasemmistonuorten ja vasemmistoliiton välisen yhteistyön ja miten kehittäisit sitä?

"Pidän yhteistyötä todella arvokkaana, sillä Vasemmistonuorten kautta saamme tietoa ja näkemyksiä siitä, millaiset aiheet nuoria puhuttavat. Lisäksi puolueelle on totta kai paljon hyötyä siitä, että meillä on näkyvä nuorisojärjestö, joka houkuttelee uusia ihmisiä mukaan vasemmistolaiseen toimintaan. Olen tosi tyytyväinen esimerkiksi siitä, että eduskuntaryhmän kokouksissa on edustus vasemmistonuorista, kuten myös vasemmisto-opiskelijoista.

Erityisen tärkeänä näkisin yhteistyön vahvistamisen paikallistasolla niin, että yhä useammalla paikkakunnalla olisi tarjolla matalan kynnyksen toimintaa nuorille, joita vasemmistohenkinen seura tai tekeminen kiinnostaa.

Lisäksi kannustaisin tietysti Vasemmistonuoria myös rakentavalla tavalla haastamaan ja sparraamaan emopuoluetta. Sillä tavoin voimme kehittää toimintaamme ja pääsemme käymään raikasta keskustelua puolueen linjasta ja poliittisista sisällöistä."

🎤Vasemmistoliitto asettaa periaateohjelmassaan päämääräkseen demokraattisen ja ekologisen sosialismin. Miten edistäisit puheenjohtajana tätä päämäärää?

"Nämä ovat arvoja, joiden puolesta toimiminen on oman politiikkani ytimessä. Puheenjohtajana pyrkisin parhaani mukaan viestimään näistä tavoitteista niin, että yhä useampi suomalainen ottaisi ne omakseen. Näen, että paljon on kiinni siitä, miten puolueemme toimii ruohonjuuritasolla, ja tavoitteenani olisi vahvistaa vasemmistoliiton järjestötoimintaa niin, että aktiiveillamme olisi mahdollisimman hyvät lähtökohdat edistää tavoitteitamme. Tarvitsemme siis vahvan joukkueen toteuttaaksemme visiotamme.

Yhtenä konkreettisena asiana nostaisin työelämään ja vihreään siirtymään liittyvät kysymykset. Tässä voisi olla paikallaan käynnistää ohjelmatyö, tai ainakin asiaa tulisi laajalla joukolla pohtia. Miten torjumme työelämän epävarmuutta yhteiskunnan muuttuessa kovaa vauhtia? Millaista osaamista ja koulutusta työelämässä jatkossa tarvitaan? Miten pidetään työelämässä mukana ne ihmiset, jotka tällä hetkellä työskentelevät hiipuvilla aloilla?"

🎤Mitkä ovat Vasemmiston tärkeimmät tehtävät tulevan kolmen vuoden aikana?

"Tärkein tehtävämme on tarjota ihmisille uskottava, luottamusta tulevaisuuteen vahvistava poliittinen vaihtoehto. Pian käydään kunta- ja aluevaalit, ja on todella tärkeää kasvattaa valtuustoissa paikkamääriämme, jotta pystyisimme torjumaan käynnissä olevaa palveluiden alasajoa. Oppositiossa ollessamme tehtävämme on myös äänekkäästi haastaa oikeistohallitusta ja puolustaa esimerkiksi koulutusta, työntekijöiden asemaa, sosiaali- ja terveyspalveluita sekä sosiaaliturvaa. Meidän on myös vaadittava hallitukselta vahvempaa ilmasto- ja ympäristöpolitiikka, sillä aikaa ei ole hukattavaksi. Toivottavasti tällä tavoin myös rakennamme itsellemme tietä tulevaan hallitukseen.

Nuoret ovat hallituksen päätösten takia suuressa ahdingossa. Miten varmistat puheenjohtajana, että tulevaisuudessa yhä useampi nuori kokee olevansa osana yhteiskuntaa? Kuinka kitkisit nuorten lisääntynyttä henkistä pahoinvointia ja osattomuutta?

Hallituksen politiikka tosiaan aiheuttaa nuorille todella vaikeita tilanteita ja nakertaa myös tulevaisuudenuskoa. Meidän tulisi torjua lasten ja nuorten köyhyyttä, vahvistaa tukea tarvitsevien nuorten palveluita sekä panostaa koulutukseen ja työllistymiseen. Mielenterveysongelmien ratkaisuksi ei riitä pelkkä terapia, vaan on myös määrätietoisesti puututtava ongelmien juurisyihin, kuten köyhyyteen. Lisäksi on tärkeää osoittaa nuorille, että yhteiskunta tekee kaikkensa torjuakseen ilmasto- ja ympäristökriisiä, mitä tällä hetkellä emme tee. Myös aiemmin mainitsemani kysymys siitä, millaista työelämää rakennamme muuttuvissa olosuhteissa, on nuorten kannalta olennainen."

🎤Globaalin etelän maiden ja alkuperäiskansojen kuten saamelaisten alueilla olevia luonnonvaroja hyväksikäytetään esimerkiksi vihreän siirtymän toteuttamiseksi. Millä keinoin Suomen tulisi vastata ympäristökriisiin oikeudenmukaisesti?

"Kansallisella tasolla esimerkiksi uudistamalla kaivoslakia. Kaivoslupaharkinnan pitäisi ottaa huomioon myös yhteiskunnalliset intressit ja paikallisten asukkaiden näkökulma, ja sääntelyn pitäisi ylipäätään olla tiukempaa. Olennaista on myös ottaa päätöksentekoon mukaan ne ihmiset, joiden elämään päätökset voimakkaasti vaikuttavat.

Isossa kuvassa täytyy tietysti pyrkiä siihen, että vähennämme kulutusta ja sitä kautta luonnonvarojen tarvetta. En näe mitään muuta mahdollista tietä oikeudenmukaiseen vihreään siirtymään ja ekologisempaan tulevaisuuteen. Meidän tulee ajaa riittävää kulutusta ohjaavaa sääntelyä erityisesti EU:n tasolla. Yksittäisten kuluttajien valintojen varaan ympäristökriisin oikeudenmukaista ratkaisua ei voi jättää."

🎤Millainen on unelmiesi Suomi?

"Haaveilen yhteiskunnasta, jossa ihmisten hyvinvointi asetetaan taloudellisten voittojen edelle. Sellaisesta jossa ihmisen arvoa ei määritellä sukupuolen, seksuaalisuuden, kansalaisuuden, pankkitilin saldon tai työmarkkinatilanteen perusteella. Unelmieni Suomi tarjoaa hyvän elämän mahdollisuudet niin nykyisille kuin tuleville sukupolville, ja sen perusta rakentuu ekologiselle ja sosiaaliselle sivistykselle."

Osoite

Lappeenranta

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Lappeenrannan Vasemmistonuoret :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Lappeenrannan Vasemmistonuoret :lle:

Jaa