Marjalan koulu

Marjalan koulu Marjalan koulu on Joensuussa sijaitseva kaksisarjainen alakoulu, jossa opiskelee noin 260 oppilasta.

Keskiviikon kevätjuhla toi jälleen yhteen koko meidän koulun väen. Samana iltana myös esiintyvien luokkien huoltajat pää...
30/05/2026

Keskiviikon kevätjuhla toi jälleen yhteen koko meidän koulun väen. Samana iltana myös esiintyvien luokkien huoltajat pääsivät nauttimaan juhlasta, jota on ilolla ja ylpeydellä rakennettu pitkin kevättä. Juhlassa lausuttiin samalla haikeat heipat muuutamille poislähteville henkilökunnan jäsenille sekä tietysti meidän ihanille kutosille. Kiitos yhteisistä hetkistä ja valtavasti onnea uusiin seikkailuihin!❤️💫

Suven avaus Laulurinteellä taittui tänä vuonna hieman koleassa säässä, m***a lämmin tunnelma ja yhteishenki saavutti varmasti jokaisen. Nyt on aika hengähtää hieman ja suunnata kohti kesää. Ihanaa lomaa koululaiset ja nähdään taas elokuussa!💛

Kevään viimeisiin viikkoihin on mahtunut paljon erilaisia touhuja ja luokkaretkiä. Vitoset ja kutoset tutustuivat luokka...
25/05/2026

Kevään viimeisiin viikkoihin on mahtunut paljon erilaisia touhuja ja luokkaretkiä. Vitoset ja kutoset tutustuivat luokkaretkillään Savonlinnassa Olanvinlinnaan ja sen historiaan. Vitoset kävivät vierailemassa samalla myös Suomen Metsämuseo Lustossa, jossa he kuulivat puu- ja metsäteollisuuden historiasta ja käänteistä.🌳

Toinen vitosluokka kävi viime viikolla Sinkkolassa Teatteri Traktorin työpajassa, jossa istutettiin siemeniä sekä askarreltiin ja kokkailtiin villiyrttien avulla.☘️

Viime viikon loppupuolelle mahtui myös Halmareiden pihaleikkitempaus. Välituntipihalle rakentui liikunnallisia toimintapisteitä, kun Halmarit leikittivät muita oppilaita esimerkiksi keppariradan ja pallopelien merkeissä.🐴🏀

Jaksetaan vielä viimeinen viikko hyvällä energialla!💪🏼

Vietimme aurinkoista lauantaita UNICEF-kävelyn sekä kodin ja koulun päivän merkeissä. Oppilaat liikkuivat ja keräsivät p...
09/05/2026

Vietimme aurinkoista lauantaita UNICEF-kävelyn sekä kodin ja koulun päivän merkeissä. Oppilaat liikkuivat ja keräsivät passeihinsa tarroja, joiden lukumäärän mukaan koululaisen sponsori voi tehdä UNICEFille lahjoituksen. Mukana kävelyreitillä kannustamassa oli myös muutama karvaisempi perheenjäsen. Lukuvuonna 2025-2026 UNICEF-kävelyillä tuetaan lasten koulunkäyntiä Nepalissa.📚

Koulumme Vihreä lippu -raati oli järjestänyt samalla saliin löytätavaranäyttelyn. Esillä oli paljon kotia etsiviä vaatekappaleita. Jäljelle jääneet löytötavarat kierrätetään eteenpäin ensiviikon aikana.♻️

Launtaipäiväämme pristi myös jo toista kertaa järjestetty vanhempaintoimikunta Marjakan MarjakKahvio. Tällä kertaa myyjien roolissa olivat 5B-luokkalaiset. Kiitos kotijoukoille myyntituotteiden valmistamisesta ja hankinnasta. Olipa herkullisia tuotteita myynnissä tälläkin kertaa!🧁😋

Kiitos yhteisestä päivästä kaikille ja aurinkoista viikonlopun jatkoa!☀️

Tänään koulullamme vierailivat innokkaat tulevat ykkösluokkalaiset!🤩 Eskarilaiset pääsivät tutustumaan luokkatiloihin, o...
07/05/2026

Tänään koulullamme vierailivat innokkaat tulevat ykkösluokkalaiset!🤩 Eskarilaiset pääsivät tutustumaan luokkatiloihin, opettajiin ja muuhun koulun henkilökuntaan ja ihanat kummioppilaamme auttoivat pieniä niin ruokailussa kuin koulun esittelyssäkin. Tervetuloa meidän kouluun, nähdään elokuussa!💛

KUUKAUDEN TERVEHDYS: jollain muulla, kuin omalla äidinkielellä👋🏼Toukokuu on saapunut ja samalla myös lukukauden viimeine...
04/05/2026

KUUKAUDEN TERVEHDYS: jollain muulla, kuin omalla äidinkielellä👋🏼

Toukokuu on saapunut ja samalla myös lukukauden viimeinen kuukauden tervehdys. Vuosi on ollut täynnä iloisia kohtaamisia ja legendaarisia moikkailuja, m***a nyt on tullut aika päättää tämä yhteinen tervehdysmatka täysin uniikilla tavalla.

Toukokuun terveydyksen resepti kuuluu näin: tervehdi vastaantulijaa jollain muulla kielellä, kuin omalla äidinkielellä. Tässä tervehdyksessä tärkeintä ei ole täydellinen ääntäminen, vaan rohkeus, uteliaisuus ja toisen huomioiminen.🙂‍↕️

Mikä kieli tulee sinulle ensimmäisenä mieleen?💭

Tämä viikko huipentui kauan odotettuun Talent-show'hun, johon oli ilmoittautunut tänäkin vuonna huikean lahjakkaita tait...
30/04/2026

Tämä viikko huipentui kauan odotettuun Talent-show'hun, johon oli ilmoittautunut tänäkin vuonna huikean lahjakkaita taitureita. Lavalla nähtiin mm. taikatemppuja, musisointia, tanssia, laulua ja voimistelua. Oppilaista ja henkilökunnasta koostettu pieni raati sekä yleisö olivat haltioissaan kerta toisensa jälkeen ja esitykset saivat hurjasti kehuja! 🤩👏🏻

Keittiön väki hemmotteli meitä vielä munkeilla ja mehuilla vappuaaton kunniaksi. Hauskaa vappua ja nähdään taas maanantaina!🎈

Tänään toisen oppitunnin teemana oli "koko koulu lukee". Kummit ja kummioppilaat lukivat toisilleen valitsemiaan kirjoja...
17/04/2026

Tänään toisen oppitunnin teemana oli "koko koulu lukee". Kummit ja kummioppilaat lukivat toisilleen valitsemiaan kirjoja ja osa oppilaista oli rakentanut ihanan lukupesän tätä varten.💛

Lukuintoa viikonloppuun!📚

Omasta villasukasta syntyi keppari 2.-luokkalaisten taitureiden käsittelyssä. Lopputuloksena tallillinen persoonallisia ...
15/04/2026

Omasta villasukasta syntyi keppari 2.-luokkalaisten taitureiden käsittelyssä. Lopputuloksena tallillinen persoonallisia luomuksia, jotka herättivät ihastelua koululla.😍🐎

Tämä kouluviikko päättyi tänään yhteisöllisesti yhteislaulutuokioiden merkeissä. Koulutyöhön tulee pieni tauko pääsiäisp...
02/04/2026

Tämä kouluviikko päättyi tänään yhteisöllisesti yhteislaulutuokioiden merkeissä. Koulutyöhön tulee pieni tauko pääsiäispyhien vuoksi. Opiskelu jatkuu tiistaina 7.4. lukujärjestyksen mukaisesti.

Aurinkoisia päiviä kaikille! ☀️🐣🪺

01/04/2026

KUUKAUDEN TERVEHDYS: heleijaa🤏🏻

Uusi kuukausi on jälleen täällä ja sehän tarkoittaa, että koulun hyvinvointitiimi on kehitellyt iloksemme uuden tervehdyksen. Tällä kertaa luvassa on jotain erityisen veikeää, sillä huhtikuussa tervehdyksenä toimii "heleijaa".🤗

Heleijaa on iloinen ja kepeä tervehdys, johon on voinut törmätä esimerkiksi Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaanissa. Tervehdys toimii niin, että nostat kätesi ylös ja teet etusormella ja peukalolla pientä pirteää taputusta. Samalla sanotaan vastaantulijalle "heleijaa!".😊🤏🏻

Heleijailemisiin!☀️

Osoite

AurinkoKatu 31
Joensuu
80140

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Marjalan koulu :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Marjalan koulu :lle:

Jaa